Uutiset Uutiset

Takaisin

Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat julki - kuusi teosta kilpailee 12 000 euron palkinnosta


Savonia-palkintoehdokkaat julkistettiin Kirjakantti avajaisissa 20.11. Yleisö pääsi seuraamaan tilaisuutta livestreamin kautta.

Savonia-palkintoraati on valinnut Kuopion kaupungin jakaman Savonia-kirjallisuuspalkinnon vuoden 2020 ehdokkaat. Palkintoraati luki tällä kertaa ennätykselliset 97 palkinnon piiriin kuuluvaa 1.11.2019 jälkeen ilmestynyttä kaunokirjallista teosta.

"En tiedä, oliko kenties poikkeuksellisella keväällä vaikutusta siihen, että tänä vuonna saimme aivan ennätyspaljon kirjoja luettavaksemme. Luettavana oli monipuolinen kattaus eri genrejä. Erityisen paljon mukana oli tänä vuonna tarinallisia elämänkertaromaaneja. Ne ovatkin viime vuosina nousseet kirjallisuuden trendiksi ihan valtakunnallisestikin", kertoo palkintoraadin puheenjohtaja Varpu Puskala.

Palkintoraati asetti ehdolle kuusi teosta, joita se luonnehtii seuraavasti:

Heikkinen, Antti: Einari  (WSOY)


"Elävästi koottu tarinallinen elämäkertaromaani savolaisen kouluttamattoman maalaispojan ja lupsakan savottajätkän tiestä teollisuusneuvokseksi ja maailmanlaajuisesti tunnetun metsäkonejätin luojaksi. Erityinen meriitti kirjassa on savolaisen kansanluonteen ja savon kielen rehevä esilletuonti."

Hotakainen, Kari: Tarina (Siltala)


"Hotakaisen Tarina on viiltävää yhteiskunnallista analyysiä synkkäsävyisen satiirin keinoin. Pirullisen ilakoiva teksti osoittaa, minkälaiseen umpikujaan johtaa jatkuva kaupungistumisen ihannointi maaseudun ja luonnon kustannuksella. Suomalaisen dystooppisen satiirikerronnan huippua ja samalla vahva kannanotto maaseudun puolesta."

Hänninen, Anne: Sepelkyyhkyt  (Aviador)


"Hännisen lyriikka tuo perinteisen runon nykypäivään. Hänen runokielensä on kauniin lyyristä, mutta toisaalta hän ottaa runoissaan vahvasti kantaa nykyajan ilmiöihin kuten esimerkiksi tehoeläntuotantoon tai luonnonsuojeluun. Hännisen lyriikka on samaan aikaan ajatonta ja ajassa vahvasti kiinni."

Rautiainen, Petra: Tuhkaan piirretty maa  (Otava)


"Hieno esikoisromaani, joka tuo ansiokkaasti julki vaiettuja ja vaikeita teemoja Suomen historiasta kuten saksalaisten vankileirit, suomalaisten natsisympatiat ja saamelaisten pakkosuomalaistaminen. Lapin luonnon runollisen kaunis kuvaus ja taustalla rakentuva rakkaustarina toimivat hyvänä vastapainona sodan julmuudelle."

Rautio, Juha: Sunnuntain rajat  (Enostone)


"Runoilijana ja muusikkona tunnetun Raution esikoisnovellikokoelma avaa hykerryttäviä näkymiä 2000-luvun Suomessa sivullisiksi tuntevien ihmisten elämään.Taitavasti rakennetut ja rajatut novellit ovat uusi ovi  koomiseen ahdistukseen. Raution kieli mukautuu sujuvasti kunkin novellin teemaan ja luo voimakkaasti tunnelmaa."

Tossavainen, Jouni: Taistelevat metsot  (Aviador)


"Taistelevat metsot on monikerroksellinen yhdenpäivänromaani taiteilija Ferdinand von Wrightistä. Romaani on upea kuvaus lähes erakoituneesta taiteilijasta ja hänen elinpiiristään ainutlaatuisessa savolaisessa kartanomiljöössä. Teos on myös suuri kunnianosoitus taiteilijalle, joka henkilönä on jäänyt aikalaistensa varjoon."


Savonia-palkintoraatiin kuuluvat Varpu Puskala (pj), Nina Pelli (varapuheenjohtaja) sekä jäsenet Riitta Cederberg, Seppo Kononen, Auli Poutiainen, Liisa Rossi, Petri Tossavainen, Jussi Tuovinen ja Kari Turunen.

Kuopio jakaa Savonia-kirjallisuuspalkinnon (12 000 €) vuosittain tunnustuspalkintona savolaiselle kirjailijalle merkittävästä kaunokirjallisesta teoksesta. Voittaja julkistetaan 9.12.2020. Kirjakantti-kirjallisuustapahtuman avajaisissa julkistettiin myös Martti Merenmaan kaunokirjallisuusstipendi (1 700 €), jonka Kuopio jakaa myös vuosittain hakemuksetta pohjoissavolaiselle alle 35-vuotiaalle kirjailijalle, jolla on jo näyttöä kirjallisista kyvyistä. Nämä valtakunnallisestikin merkittävät kirjallisuuden palkinnot ovat yksi osoitus siitä, että Kuopio on aina ollut kirjailijoiden kaupunki ja profiloituu edelleen vahvasti kirjallisena kaupunkina.