Kulttuuriuutiset Kulttuuriuutiset

Takaisin

Suomalaisia säveliä kamarikonsertissa 4.12.

Keskiviikkona 4.12. klo 19, suomalaisen musiikin päivän läheisyydessä kaikuu Kuopion kaupungintalon juhlasalissa kotimaamme säveltäjien kamarimusiikki. Kuopion kaupunginorkesterin kamarikonsertissa Enigma-kvartetti soittaa Jean Sibeliuksen, Erkki Melartinin ja Joonas Kokkosen säveliä.

Kuopion kaupunginorkesterin kamarikonsertin 4.12. teemana on Suomen itsenäinen ja omaperäinen musiikkiperinne. Konsertin aloittaa Erkki Melartinin ensimmäinen jousikvartetto, joka on tyyliltään lähellä 1800-luvun länsieurooppalaista musiikkia, ja siinä on myös kuultavissa Tšaikovskin inspiroimia säveliä.

Lyhyen tauon jälkeen kuullaan Jean Sibeliuksen Moderato – Allegro appassionato cis-molli. Tämä melko vähän esitetty, intohimoisen romanttinen sävellys on täynnä Sibeliukselle tunnusomaista, kaunista ja sopusointuista sävelkieltä. Teos olisi voinut olla esimerkiksi jousikvarteton ensimmäinen osa, mutta jäi itsenäiseksi sävellyksekseen.

Konsertin päättää Joonas Kokkosen Jousikvartetto nro 3. Jos Sibeliuksella on paljon yhteistä Tšaikovskin kanssa, niin Kokkosen musiikki taas on lähellä Šostakovitšin tuotantoa. Konsertissa soittaa Kuopion kaupunginorkesterin Enigma-kvartetti, johon kuuluvat viulistit Sanna Haverinen ja Tatiana Yurieva, alttoviulisti Anfisa Troitskaia ja sellisti Amanda Kiiski.

Yleisö pääsee nauttimaan kaupunginorkesterin kamarikonserteista jälleen ensi keväänä. Sincère – Sydämellä -konsertti pe 14.2. sekä Kahden keikka –konsertti ke 22.4. soivat Kuopion Musiikkikeskuksen Kamarimusiikkisalissa ja Kesän korvalla –konsertti pe 8.5. Kuopion kaupungintalolla.

Liput Suomen säveliä -konserttiin: 20 € / 15 € eläkeläiset / 11 € opiskelijat, varusmiehet ja työttömät. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/ lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Kuopion kaupunginorkesterin kausikorttimyynti kevään 2020 kausikonsertteihin 25.11.2019-10.1.2020. Syksyn 2019 kausikorttiasiakkaiden etuosto-oikeus vakiopaikoilleen 13.12. saakka. Hinnat: 220 € perushinta / 179 € eläkeläiset / 73 € lapset alle 16v, opiskelijat, varusmiehet ja työttömät.

Myynti: Kuopion Musiikkikeskus, ma-pe klo 12-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/ min + pvm). Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2) 2 h ennen esitystä, pe klo 12-19 ja la klo 12-18, puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/ min + pvm/mvm). Kuopio Info kauppakeskus Apaja, Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet kautta maan. eLiput: www.lippu.fi. Myynti myös konserttipäivänä konserttipaikan ovelta 1 h ennen konsertin alkua.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi
www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain