Kulttuuriuutiset Kulttuuriuutiset

Takaisin

Taidemuseolla avautuu 15.2. uusi näyttely "Keskusteluja"

Keskusteluja-näyttelyssä esitellään teoksia viideltä Helsingissä työskentelevältä taiteilijalta. Mukana ovat​ taidemaalarit Susanne Gottberg, Irmeli Hulkko, Outi Pienimäki ja Pirkko Rantatorikka sekä​ taidegraafikko Päivikki Kallio. He ovat kaikki tunnettuja ja ansioituneita pitkän linjan​ kuvataiteilijoita, jotka käsittelevät taiteessaan erilaisia tiloja ja tilakokemuksia, aikaa ja​ hetkellisyyttä, välimatkoja ja etäisyyksiä, valoa ja heijastuksia.​

Taiteilijat eivät ole aiemmin pitäneet yhteisnäyttelyä, mutta he ovat jo useiden vuosien ajan​ kokoontuneet keskustelemaan taiteeseen ja kulttuuriin liittyvistä kysymyksistä. Keskinäinen​ kommunikointi innoittavan aiheen äärellä on syventänyt itse kunkin työskentelyn sisältöajattelua.​

Näyttelyprosessin aikana ryhmään on liittynyt FT Ari Tanhuanpää, jonka väitöskirja ”Huoli kuvasta:​merkitys, mieli, materiaalisuus” (2017) käsittelee taideteoksen materiaalisuuden problematiikkaa.​ Väitöskirja on ollut pitkään taiteilijoiden keskustelujen aiheena ja se innosti heitä kutsumaan​ Tanhuanpään mukaan näyttelyyn. Hän on kirjoittanut taiteilijoiden kanssa käymiensä​ keskustelujen pohjalta artikkelin, joka julkaistaan tämän näyttelyn yhteydessä sekä painettuna että taidemuseon verkkosivuilla.​

Näyttelyssä on teoksia taiteilijoiden viime vuosien tuotannosta. Yhteisen teeman sijasta taiteilijat​ esiintyvät näyttelyssä kukin omista lähtökohdistaan käsin, erilaisina taiteilijoina.​

Näyttelyn oheistapahtumat:​

  • Keskustelutilaisuus lauantaina 15.2. klo 12, mukana taiteilijat ja Ari Tanhuanpää.​
  • Taidevartit keskiviikkoisin 4.3.-1.4. klo 13.
  • Näyttelyopastukset sunnuntaisin 8.3.-12.4. klo 13
     

Lisätietoja: https://kuopiontaidemuseo.fi/


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain