Uutiset Uutiset

Takaisin

Terveiset tulevaisuuteen – Kuopion aikakapseli suljetaan 8.12.

Kuopion torin alle kauppakeskus Apajaan suljetaan 35 päivän päästä aikakapseli, johon säilötään tämän ajan kuvia, esineitä ja kirjoituksia kertomaan jälkipolville, millaista elämä oli Kuopiossa vuonna 2017. Aikakapseli avataan arvokkaasti Suomen 200-vuotisjuhlassa vuonna 2117.


Kauppakeskus Apajan alakertaan 8.12. suljettavan aikakapselin tilavuus on kaksi kuutiometriä, ja korkeus kolme metriä sekä leveys kaksi metriä.  Sen on suunnitellut Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelija Eve Karkama. Valmistuksesta on vastannut Savon ammatti- ja aikuisopisto. Kuva: Heikki Nevalainen

Kuopion aikakapseli -idean ”kummisetä” Pekka Kantanen sai ajatuksen muistojen tallettamisesta torin alle luettuaan uutisen Oklahomassa vuonna 1913 suljetusta ja sata vuotta myöhemmin avatusta arkusta.

– Juuri tämänkaltaista aikakapselia ei ole Oklahoman lisäksi tehty missään muualla aikaisemmin, hän kertoo.

Aikakapselihanke toteutetaan Kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen, Savonia-ammattikorkeakoulun, Kuopion Rouvasväenyhdistyksen, Kuopion kulttuurihistoriallisen museon, Kuopion Pysäköinti Oy:n sekä useiden eri yksityishenkilöiden yhteistyönä.

Kaikki halukkaat saavat kirjoituksensa mukaan aikakapseliin maksutta

Kantanen korostaa, että kyseessä on kaikkien kuopiolaisten yhteinen hanke, johon jokainen halutaan ottaa mukaan. Aikakapseliin halutaan kerätä aito läpileikkaus Kuopiosta, kuopiolaisista ja Suomesta vuonna 2017.

Kuopion aikakapselihankkeen verkkosivuilla osoitteessa http://suomi100100.fi/osallistu on osio, jossa jokainen halukas voi kertoa tarinoitaan tästä ajasta sekä ajatuksiaan siitä, millaista on arki ja työelämä vuonna 2017, mitä asioita arvostamme sekä siitä, millaisina näemme menneen ja tulevaisuuden. Kyseisellä sivulla voi myös jättää viestin perillisilleen sadan vuoden päähän. Kirjoituksen lähettäminen sivuston kautta on maksutonta.

Kaikki lähetetyt viestit menevät automaattitulostukseen Kuopion museolle ja sieltä toimitettavaksi aikakapseliin. Moderointia ei siis ole.

– Kuka tahansa aivan tavallinenkin kuopiolainen voi siis tämän kapselin välityksellä jättää jälkensä historiaan lähettämällä terveisiä tulevaisuuteen.

Mukaan toivotaan myös maahanmuuttajien ja ulkomailla asuvien kokemuksia Kuopiosta

Kirjoituksia toivottaisiin saatavan myös Kuopiossa asuvilta maahanmuuttajilta ja ulkomailla asuvilta entisiltä kuopiolaisilta.

– Kaikki, jotka tuntevat jonkun ulkomailla asuvan kuopiolaislähtöisen henkilön, voisivatkin oikein mieluusti pyytää tätä kirjoittamaan Suomen ja Kuopion merkityksestä itselleen. Maahanmuuttajia taas voisi kannustaa kertomaan, millaisena he kokevat elämänsä tämän päivän Kuopiossa, Kantanen kehottaa.

Savonia-ammattikorkeakoulun vaihto-opiskelijoilta on kerätty terveisiä heidän omalla äidinkielellään kirjoitettuina.

– Saavatpahan sitten raapia päätään sadan vuoden kuluttua, Kantanen nauraa.

Nykypäivän lasten ja nuorten äänet näkyviksi tulevaisuuteen

Kirjeitä kerätään myös muun muassa koululaisilta ja päiväkotilaisilta. Esimerkiksi eräs Kuopion Lyseon lukion luokka kokoaa yhteisen paketin aikakapseliin. Lisäksi useissa kuopiolaisissa päiväkodeissa ja kouluissa lapsilta pyydetään piirroksia, jotka kuvaavat heille arvokkaita ja merkityksellisiä asioita sekä heidän näkemyksiään siitä, millaiseksi he kuvittelevat Kuopion sadan vuoden kuluttua.

Jokaisesta koulusta ja päiväkodista valitaan yksi piirros aikakapseliin laitettavaksi, ja ne lapset, joiden piirustus laitetaan kapseliin, saavat kutsun Suomen itsenäisyyden 200-vuotisjuhliin vuonna 2117.

Kotimaisia arkipäivän käyttöesineitä ja ruokakulttuuria aikamme kuviksi

Kirjeiden lisäksi kapseliin aiotaan sulkea myös suomalaiseen arkielämään liittyviä käyttöesineitä.
– Kapseliin on tulossa myös muun muassa Fiskarsin sakset ja kattila, Arabian astioita sekä Suomi100-juhlavuoden Aalto-maljakko, Kantanen kertoo.

Mukaan on tulossa myös palanen aikamme ruokakulttuuria ihmeteltäviksi ja kenties vaalittavaksikin tulevaisuudessa. Esimerkiksi Servican suosituimpien kouluruokien reseptejä sekä Kuopiossa toimivien etnisten ravintoloiden ruokalistoja on tulossa kapseliin edustamaan sitä, mitä pistämme suuhumme nykyisin.

Kantasen mukaan yleisin kuopiolaisilta tullut toive aikakapseliin laitettavasta sisällöstä on ollut kalakukko.

– En kerro enempää, mutta kalakukko on kyllä tulossa tavalla tai toisella mukaan aikakapseliin, hän lupaa salaperäisesti.

”Kun muu Suomi pohtii, mitä laittaa päälle Suomen 100-vuotisjuhlaan, me katsomme jo 200-vuotisjuhlaan”

Kantanen vinkkaa, että ideoita aikakapseliin suljettavista asioista otetaan edelleen vastaan. Hän haluaa myös kannustaa kaikkia kuopiolaisia osallistumaan hankkeeseen ja jättämään oman kirjoituksensa aikakapselihankkeen verkkosivuille. 

–Kuopio on paikka, jossa on lupa innostua – innostukaa siis tästäkin. Tämä tarjous ei useimman meistä elinaikana tule toistumaan.

Kantasen mielestä aikakapselihanke edustaa osuvasti Kuopiota ja kuopiolaisuutta:

– Kun muu Suomi vasta pohtii, mitä laittaa päälle Suomen 100-vuotisjuhlaan, me katsomme jo rohkeasti toiset sata vuotta eteenpäin ja mietimme, mitä lähettäisimme 200-vuotista itsenäisyyttä juhliville ihmisille 2100-luvulle.


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain