Uutiset Uutiset

Takaisin

Vuoden 2021 Savonia-kirjallisuuspalkinto Sirpa Kähköselle

Kuopion kaupungin vuoden 2021 Savonia-kirjallisuuspalkinto on myönnetty kirjailija Sirpa Kähköselle hänen teoksestaan Vihreä Sali.


Sirpa Kähkönen on kuopiolaissyntyinen historiallisiin ja yhteiskunnallisiin aiheisiin keskittynyt kirjailija. Hän on toiminut Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajana vuodesta 2018, sitä ennen hän toimi kirjailijoiden sanavapausjärjestö PENin puheenjohtajana 2011-2018. Kuva: Jonne Räsänen / Otava 2019

Palkinnon myöntänyt Savonia-raati luonnehtii voittajateosta mm. seuraavasti:

”Vihreä sali on Kähkösen Kuopio-sarjan kiehtova jatko-osa. Sen keskiössä on kolmen 17-vuotiaan nuoren kasvutarina maailmassa, jossa perheen häpeä on osattava kätkeä ja vastuunsa on kannettava kuin aikuiset. Kirja kulkee onnistuneesti halki ajan ja paikan, 1960-luvun Kuopiosta Leningradiin, sieltä 1910-luvun Pietariin, Terijoelle ja takaisin Kuopioon.  Ajan, paikan ja tunnelmien kuvaukset ovat loisteliaita. Vihreä sali on tyyliltään uutta Kähköstä. Hänen jo ennestään upea tekstinsä on Vihreässä salissa hioutunut huippuunsa.”


Kuopion kaupungin vuonna 1986 perustama Savonia-kirjallisuuspalkinto jaettiin tänä vuonna  33. kerran. Palkinto jaetaan vuosittain tunnustuksena savolaiselle kirjailijalle kyseisenä vuonna julkaistusta merkittävästä kaunokirjallisesta teoksesta. Palkinto on suuruudeltaan 12 000 euroa. Tämä valtakunnallisestikin merkittävä kirjallisuuden palkinto on yksi osoitus siitä, että Kuopio on aina ollut kirjailijoiden kaupunki ja profiloituu yhä vahvasti kirjallisena kaupunkina.

Palkintoraati luki tänä vuonna 103 palkinnon piiriin kuuluvaa kaunokirjallista teosta. Niistä raati asetti ehdolle kuusi teosta. Muut ehdokkaat olivat:

  • Heikkinen Antti, Latu (WSOY)
  • Kaukonen Martta, Terapiassa (WSOY)
  • Koskinen JP,  Haukansilmä  (Like Kustannus Oy)
  • Kukkala Emilia, Kaiken jälkeen (Into Kustannus Oy)
  • Lintunen Maritta, Boriksen lapset (WSOY)

Savonia-palkintoraatiin kuuluvat Varpu Puskala (pj), Nina Pelli (varapuheenjohtaja) sekä jäsenet Riitta Cederberg, Seppo Kononen, Auli Poutiainen, Lissu Rossi, Petri Tossavainen, Jussi Tuovinen ja Kari Turunen. Raadin sihteerinä on toiminut Johanna Oosi.

Savonia-kirjallisuuspalkinto jaettiin keskiviikkona 9.12. Kantin monitoimitilassa. Yle striimasi julkistamistilaisuuden suorana. Pääset katsomaan tilaisuutta Yle Areenasta: https://areena.yle.fi/1-60956846