Asuminen ja ympäristö – Uutiset Asuminen ja ympäristö – Uutiset

Takaisin

Materiaalien hyötykäyttöä infrakohteissa tehostetaan

Maamme suurimmat kaupungit tehostavat ponnistelujaan infrarakentamisen materiaalitehokkuuden parantamiseksi. Koekohteissa hyödynnetään erilaisia uusiomateriaaleja ja materiaalikierrätyksen organisointiin kehitetään uusia yhteistyötapoja.


Ylijäämärakenteiden hyötykäyttöä maarakenteissa Kuopiossa.

21 kaupungin ja Suomen Kuntaliiton yhteisen kuntatekniikan kehittämisen Kehto-foorumin johtoryhmä päätti kokouksessaan Kotkassa perjantaina 9.6. antaa uusiomateriaalien käytön arviointia infrahankkeissa koskevan Kestävän kehityksen sitoumuksen.
Kehto-foorumiin kuuluvat kaupungit sitoutuvat arvioimaan merkittävissä infrahankkeissaan vuosittain uusiomateriaalien käyttömahdollisuuksia luonnonmateriaalien sijasta. Kaupunkien kokoeroista johtuen hankekoot vaihtelevat. Suurissa hankkeissa on koko hankkeen sijasta mahdollista arvioida vain rajattu osa hankkeesta.

Ensimmäisistä hankkeista arviointi tehdään viimeistään vuonna 2018. Kehto-foorumi raportoi arvioinneista vuosittain maalis-huhtikuussa Kestävän kehityksen sitoumuksen käytäntöjen mukaisesti, ensimmäisen kerran keväällä 2019. Arvioinnissa voidaan kiinnittää huomiota esimerkiksi hankkeen toteuttamiseen mahdollisimman pienellä materiaalimäärällä, rakennuspaikalta kaivettujen maa- ja kiviainesten osuuteen materiaalien kokonaismäärästä sekä kierrätysmateriaalien osuuteen materiaalien kokonaiskulutuksesta.

- Tavoitteena on sitoumuksen myötä toimia esimerkkinä kaikille kunnille infrarakentamisen ympäristövaikutusten vähentämisessä ja kiertotalouden edistämisessä. Kuntia kannustetaan systemaattiseen infrarakentamisen materiaalitehokkuustyöhön, Kehto-foorumin puheenjohtaja, Espoon kaupungin investointipäällikkö Petri Vainio sanoo.

Monet suuremmat kaupungit ovat jo pitkään toimineet aloitteellisesti ja selvittäneet uusiomateriaalien hyödyntämismahdollisuuksia. Myös erilaisia kokeiluhankkeita kuten katuosuuksia ja liikuntapaikkoja on toteutettu uusiomateriaaleja hyödyntäen ja lisää on suunnitteilla. Sitoumus kannustaa kuntia kokeiluihin uusiomateriaalien hyödyntämiseksi.

- Hankkeissa on aina tarpeen tarkastella ratkaisuvaihtoehtoja niiden teknisen kelpoisuuden, ympäristövaikutusten ja elinkaarikustannusten kannalta, Vainio muistuttaa.

- Kuntaliitolla on oma kestävän kehityksen sitoumus, jossa yhtenä kohtana on kannustaa ja tukea kuntia omien kestävän kehitysten sitoumusten antamisessa. Kuntaliitto on myös mukana laajassa yksityisen ja julkisen sektorin yhteisessä uusiomateriaalien käyttöä maarakentamisessa edistävässä UUMA2-ohjelmassa, Kuntaliiton yhdyskuntatekniikan asiantuntija Hanna Kemppainen kertoo.

Ylijäämämaiden hyötykäyttö Kuopiossa

Kuopion kaupunki on kadun ja yleisten alueiden rakentamisen osalta ollut jo pitkään edelläkävijä materiaalin hyödyntäjänä. Rakentamiskohteissa poistettavat materiaalit otetaan hyötykäyttöön monin eri tavoin.

- Hyötykäyttö alkaa jo pintakerroksista, kun kannot eritellään energian tuotantoon ja pintamaat hyödynnetään moottori- ja ammuntaratojen suojavalleissa. Muut poistettavat maa- ja kalliomassat hyödynnetään mm. erilaisissa täytöissä, vallien rakentamisessa, kasvualustojen teossa, väylien ja kenttien pintarakenteissa sekä vesistörakentamisessa., sanoo Kuopion kaupungin kaupunkiympäristön palvelualueen rakennuttajapäällikkö Jukka Rissanen.

Kuopion osalta myös jo rakennettujen alueiden poistettavat materiaalit menevät hyötykäyttöön, kun päällysteiden jyrsimisestä tulevat asfalttimurskeet hyödynnetään erilaisten kenttien pintamateriaalina. Purettavat luonnonkivet otetaan varastoon ja hyödynnetään sopivissa ympäristörakentamiskohteissa.

Kehto-foorumin antamaan Kestävän kehityksen sitoumukseen voi tutustua verkkosivulla https://sitoumus2050.fi/commitment/uusiomateriaalien-kaeyttoemahdollisuuksien-arviointi-kuntien-infrarakentamiskohteissa

Kehto-foorumi

Kehto-foorumi on kolmivuotisen Tekes-rahoitteisen tutkimus- ja kehittämishankkeen tuloksena vuonna 2012 perustettu, nykyään 21 kaupungin teknisen toimialan edustajien ja Kuntaliiton muodostama kehittämisyhteisö. Se on viiden vuoden aikana toteuttanut verkostomaisesti toistakymmentä erilaajuista tutkimus- ja kehittämishanketta kuntien teknisten palvelujen laadun ja tuottavuuden parantamiseksi. Kehto-kaupungit ovat Espoo, Helsinki, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti,
Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pori, Rauma, Rovaniemi, Salo, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vaasa ja Vantaa.

http://kuntatekniikka.fi/kehto/

Lisätietoja:
Kehto-foorumin puheenjohtaja, investointipäällikkö Petri Vainio, Espoon kaupunki, p. 050 590 8678, petri.vainio(at)espoo.fi
Kehto-foorumin koordinaattori, yhdyskuntatekniikan asiantuntija Hanna Kemppainen, Suomen Kuntaliitto ry, p. 09 771 2377, hanna.kemppainen(at)kuntaliitto.fi
Kuopion kaupunki, kaupunkiympäristön palvelualue, rakennuttajapäällikkö Jukka Rissanen, p. 044 718 4962, jukka.rissanen(at)kuopio.fi


Uutiset aiheittain Uutiset aiheittain