Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset


Maapallon keskilämpötila on noussut noin 0,7 astetta viimeisen sadan vuoden aikana. Lämpeneminen johtuu pääosin maapallon kasvihuoneilmiön voimistumisesta. Kasvihuoneilmiö on voimistunut, koska ihmisen toiminta on lisännyt hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä.

Maapallon arvioidaan lämpenevän edelleen 1,4–5,8 astetta vuoden 1990 tasosta vuoteen 2100 mennessä. Euroopan unioni on asettanut tavoitteeksi lämpenemisen pysäyttämisen kahteen asteeseen, mikä edellyttäisi maailmanlaajuisesti päästöjen kääntämistä laskuun lähivuosina. 2000-luvun alussa maailman päästöjen vuosittainen kasvu on kuitenkin ollut yli kolme prosenttia.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset


Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen ilmiö, josta ennustetaan olevan eniten haittaa trooppisten ja subtrooppisten alueiden kehitysmaille. Suomessa ilmastonmuutos aiheuttaa merkittäviä vaikutuksia luontoon, rakennettuun ympäristöön ja talouteen.

Kuopiossa merkittävimpiä muutoksia ovat kasvukauden piteneminen sekä kasvi- ja eläinlajiston runsaussuhteiden muutokset ilmasto-olojen muuttuessa. Myös vesistöjen rehevöitymisen ennakoidaan voimistuvan lisääntyvien ravinnepitoisuuksien myötä. Ilmastonlämpenemisestä johtuvan ilmankosteuden kasvun ennakoidaan lisäävän rakennusten homeongelmia ja laskevan rakennusten käyttöikää. Rakennusten lämmitystarve ja -kustannukset tulevat laskemaan, mutta jäähdytyskustannukset puolestaan kasvavat. Äärimmäisten sääilmiöiden kuten rankkasateiden ja voimistuvien tuulten ennustetaan myös lisääntyvän.

Ilmastonmuutosta ei voida enää kokonaan torjua, mutta sen kehitystä voidaan hillitä. Joudumme siis joka tapauksessa sopeutumaan muutoksiin myös Kuopiossa. Muutosten suuruudet riippuvat meistä kaikista. Jokainen voi valinnoillaan ja käyttäytymisellään vähentää päästöjä ja näin hillitä maailmanlaajuista ilmastonmuutosta.

Ilmastonmuutoksen hillitseminen


Kuopion kaupunki on toiminut pitkään ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ja kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseksi. Kuopion kaupunki laati ensimmäisen ilmastostrategiansa vuonna 2003. Kuopion kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden ilmastopoliittisen ohjelman vuosille 2009–2020 vuonna 2009.

Kuopion kaupunki liittyi 2016 FISU-verkostoon (Finnish Sustainable Communities), joka on edelläkävijäkuntien verkosto, joka tavoittelee hiilineutraalisuutta, jätteettömyyttä ja globaalisti kestävää kulutusta vuoteen 2050 mennessä.

Vuonna 2016 Kuopion kaupunki liittyi uuteen kunta-alan energiatehokkuussopimukseen 2017–2025.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen


Ilmastonmuutokseen voidaan sopeutua monin tavoin. Sopeutumisella pyritään ehkäisemään tai lieventämään ilmaston vaihtelevuudesta ja muutoksesta aiheutuvia kielteisiä vaikutuksia ja hyötymään myönteisistä seurauksista.

Maankäytön ja infrastruktuurin suunnittelulla voidaan vaikuttaa yhdyskuntien haavoittuvuuteen pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi hulevesien käsittelyllä ja tulvariskien huomioimisella voidaan vähentää ilmastonmuutoksen aiheuttamia riskejä. Samalla luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on keskeinen asia ilmaston muutokseen sopeutumisessa.
 

Lisätietoja Lisätietoja

Ympäristöasiantuntija
Tapio Kettunen
044 718 2187