Lukio-opetus


Kuopiossa on kuusi päivälukiota: Juankosken lukio, Kallaveden lukio, Kuopion klassillinen lukio, Kuopion Lyseon lukio, Kuopion Taidelukio LUMIT ja Nilsiän lukio. Kuopiossa on myös aikuislukio.

Kaikissa Kuopion lukioissa voit suorittaa samat lukion oppimäärän ja ylioppilastutkintoon liittyvät opinnot. Lisäksi lukioilla on paljon koulukohtaisia soveltavia kursseja, joita voit valita myös yli lukiorajojen. Lukio-opintoihin voi yhdistää myös korkeakouluopintoja ja ammatillisia opintoja.

Lisätietoa lukio-opiskelusta Kuopiossa ja lukioon hakemisesta löydät https://haelukioon.fi/ -verkkosivustolta.

Ajankohtaista

Videokampanja koronasta nuorille alkaa

Suomessa on todettu viime viikkoina useita koronatartuntoja erityisesti nuorilla henkilöillä. Tartunnat ovat olleet peräisin juhlista, yökerhoista ja kokoontumisista. Juhliessa turvavälien pitäminen on unohtunut tai ei ole ollut mahdollista, jolloin virus on päässyt leviämään laajasti. On ihan ymmärrettävää, että nuori haluaa tavata ystäviään, myös koulun ja opiskeluiden ulkopuolella. Koronatilanteen vuoksi kokoontumista isoilla porukoilla tulisi kuitenkin välttää. Näin pidetään huolta omasta sekä muiden terveydestä.
Lue lisääTietojaVideokampanja koronasta nuorille alkaa »

Kuopion uusin prosenttitaideteos julkistettiin Kaislastenlahdessa

Von Wrightin koulu- ja päiväkotirakennuksen julkisivuun integroituva prosenttitaideteos on valmistunut. Taideteoksen on tehnyt ansioitunut julkisen taiteen tekijä, kuopiolainen kuvataiteilija Pauno Pohjolainen, jonka Maalari ja kukko -seinäreliefi tuo iloa Von Wrightin koulun ja päiväkodin lapsille sekä lisää ympäristön viihtyisyyttä.  Pohjolainen on saanut Pro Finlandia -palkinnon 2005 ja Pohjoismaiden suurimman taidepalkinnon Ars Fennican 1997.  
Lue lisääTietojaKuopion uusin prosenttitaideteos julkistettiin Kaislastenlahdessa »

Supersyyslomalla tarjolla jälleen superkivaa tekemistä lapsille ja nuorille

Supersyysloma tarjoaa jälleen superkivaa tekemistä lapsille ja nuorille Kuopiossa viikolla 42! Vai miltä kuulostaa pakohuone-peli, keppari-teemapäivä tai wibit-vesitemppurata? Tarjolla on niin kulttuurista kuin liikunnallistakin aktiviteettia maksutta tai alennushinnoin. Tarkemmat tiedot tapahtumista löytyvät Kuopion seinältä: kuopionseina.fi/supersyysloma
Lue lisääTietojaSupersyyslomalla tarjolla jälleen superkivaa tekemistä lapsille ja nuorille »

Poliisi nouti Pyörön koulun pihasta ulkopuolisen henkilön – tilanne on ohi ja koulussa käynti on turvallista

Pyörön yläkoulun piha-alueen läheisyydestä tavattiin koulun ulkopuolinen henkilö, jonka oletettiin aiheuttavan häiriötä. Paikalle kutsuttu poliisi on poistanut henkilön koulun läheisyydestä. Poliisin mukaan henkilöstä ei ollut uhkaa. Tilanne oli rauhallinen koko ajan eikä tämä välikohtaus aiheuttanut vaaratilannetta.
Lue lisääTietojaPoliisi nouti Pyörön koulun pihasta ulkopuolisen henkilön – tilanne on ohi ja koulussa käynti on turvallista »

Yhteystiedot Yhteystiedot

Opetusjohtaja
Leena Auvinen
044 718 4003


Lukio-opetuspäällikkö
Jukka Sormunen
044 718 4040

Hallintosihteeri
Jaana Mönkkönen
044 718 4025

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
kirjaamo.kasvujaoppiminen(at)kuopio.fi

http://haelukioon.fi