Palvelupalkinto


Kuopion kaupunki palkitsee vuosittain palvelupalkinnolla asiakaspalvelussa erinomaisesti kunnostautuneen henkilön tai ryhmän. Palvelupalkinnon saajaa voivat ehdottaa sekä kuopiolaiset että ulkopaikkakuntalaiset.

Palkinnon saaja voi edustaa yritysmaailmaa, toimia kaupungin tai muun työnantajan palveluksessa tai olla mukana järjestö- ja yhdistystoiminnassa. Palkinnon myöntämisen peruste voi olla yksittäinen palvelutapahtuma tai koko vuoden jatkunut hyvä asiakaspalvelu.

Palkinnon saaja saa vuodeksi haltuunsa kiertopalkinnon.

Palvelupalkinto on jaettu vuodesta 1994 lähtien.

Kenelle tämän vuoden palvelupalkinto?

Ehdotukset palkittaviksi voi toimittaa syyskuun loppuun mennessä perusteluineen kirjallisesti osoitteeseen Kuopion kaupunki, Petri Kervola, PL 228, 70101 Kuopio.

Voit tehdä ehdotuksia palvelupalkinnon saajaksi myös alla olevalla e-lomakkeella.

Ehdotukseni palvelupalkinnon saajaksi

Lisätiedot:

Asiakaspäällikkö Petri Kervola, puh. 044 718 2062, petri.kervola(at)kuopio.fi

Palvelupalkinnon saajat 1994 - 2016

2016 Pohjois-Savon TE-toimiston palvelupiste Messi ja sen henkilökunta
2015 Paul Staufenbiel, elokuvateatteri Kuvakukko
2014 Torivalvoja Kari Laitinen, Mestar-liikelaitos
2013 Senioreiden atk-yhdistys SAVONETTI ry
2012 Savo Karjalan Liha Oy, yrittäjät Jouko ja Mari Koistinen sekä yrityksen työntekijät
2011 Vaateliike Henrin ja vaateliike Ninan henkilökunta sekä liikkeiden perustajat  Urkki ja Maikki Keinänen
2010 Kirjastoauto Elinan henkilökunta
2009 Kyläkauppa M. Kauhanen ja farmaseutti Mirja Hyvärinen
2008 Ismail Alaoui ja Inga Angersaari
2007 Kanto Nuorten työpajat
2006 Pikku-Pietarin Torikuja
2005 Veijo Savolainen, Torin Liha Ky
2004 Jätekukko Oy jätekeskuksen henkilökunta, Tunnustuspalkinto: Arja Savolainen Savon Kauppapalvelut T:mi Elvi Martikainen
2003 Erkki Laitinen, Eija Leinonen
2002 Pali-palveluautonkuljettajat
2001 Hotel-Scandic vastaanotto
2000 Männistön TB-Huoltamo
1999 Lyömätön Kuopio -projekti
1998 Kukkosen leipomo, Kuopion Fotokellari
1997 Kurkimäen kylätoimikunta
1996 Peipposenrinteen toimintakeskus, Katupäivystys
1995 Kasarmin opetusyksikön henkilökunta
1994 Lentokenttäbussinkuljettaja Kalevi Kataja, Kuopion poliisilaitoksen kentällä toimivat partiomiehet
 

Yhteystiedot Yhteystiedot

Kuopion kaupunki
Markkinointi ja viestintä
Tulliportinkatu 31
PL 228, 70101 Kuopio
mva(at)kuopio.fi

Asiakaspäällikkö
Petri Kervola
044 718 2062
petri.kervola(at)kuopio.fi