Lapset ja nuoret vaikuttavat

Kolme koululaista tutkii karttapalloa.

Kuopiossa lapset ja nuoret otetaan mukaan toiminnan ideoimiseen, suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Kuulemme lapsia ja nuoria ja tuemme heidän vaikutusmahdollisuuksiaan. Lapsia ja nuoria kuullaan usein mm. koulujen kautta lähetettävillä kyselyillä.

Koko kaupungin alueella toimii myös 9-13-vuotiaista alakoululaisista koostuva Lasten Parlamentti, sekä yläkoululaisista ja toisen asteen oppilaitoksien opiskelijoista koostuva Nuorisovaltuusto. Koulut valitsevat parlamenttiin ja valtuustoon edustajat keskuudestaan.

Kiin­nos­taa­ko, miksi Kuopio on lap­siys­tä­väl­li­nen kunta? Tutustu alta!