Täällä inspiraatio on luonnonvoima


Kuopion juuret ulottuvat pitkälle historiaan ja Kuopio-nimen alkuperälle löytyykin historiasta erilaisia tarinoita. Yhden teorian mukaan keskiajalla Kuopionniemelle vaelteli Ruokolahden suunnasta henkilö nimeltä Prokopij, joka oli liikkeellä kaupantekotarkoituksessa. Hän löysi Kallaveden rannalta hyvän kauppapaikan, asettui paikalleen ja antoi nimensä seudun käyttöön.

Paljon tätä myöhemmin kaupungin markkinoinnin tuleva "piällysmiesnainen" matkasi Kallavedellä perheineen kohti uutta kotiaan Kuopiossa. Lapset istuivat purjeveneen kannella katse tiiviisti horisontissa odottaen, koska Puijon torni tulisi näkyviin. Siitä he kuulemma tietäisivät, että nyt on tultu kotiin.

Molemmat tarinat kertovat Kuopion vetovoimasta ja kasvusta, eteenpäin työntävästä vireestä. Paikasta, jossa on oivallettu elämästä jotain. Ne kertovat suuremmasta tunteesta, joka tekee juuri tästä kaupungista merkityksellisen, jopa rakkaan. Ne kertovat myös kunnioituksesta, joka kaupungilla on sen historialle. Ja toisaalta siitä rohkeudesta, mikä sillä on myös katsoa tulevaisuuteen.

Kuopiossa inspiraatio, sydämellisyys ja olemisen vapaus ovat luonnonvoimia, jotka yhdessä kasvavat ainutlaatuisiksi ilmiöiksi, elämyksiksi ja menestystarinoiksi. Siksi Kuopio on kannustava kasvualusta osaajille, yrityksille ja uusille sukupolville.

Etsi kuvasta 10 Kuopioon liittyvää asiaa


Edellä mainittujen ainesten inspiroimana syntyi myös kuva, jossa nämä elementit yhdistyvät, rohkeasti ja luovasti. Alla olevaan kuvaan on piilotettu 10 Kuopioon liittyvää asiaa. Klikkaa kuva suuremmaksi, tutkaile, käytä mielikuvitusta ja löydä yllättävälläkin tavalla kuvassa piileskelevät asiat.

Kuvan toteutus Antti Karppinen

Lähetä vastauksesi mva@kuopio.fi 15.10.2017 mennessä. Arvomme eniten oikeita vastauksia löytäneiden kesken Kuopio-aiheisen tuotepaketin.

Kuvan toteutus: kansainvälisesti palkittu valokuvaaja/Digital Artist Antti Karppinen
Stailaus: Kiki Saastamoinen
Kuvauspaikka: Kuopion korttelimuseon Minna Canth -hu
one

Tutustu myös Kuopion alueen brändiuudistukseen:
https://www.linkedin.com/pulse/kuopion-alueen-br%C3%A4ndiuudistus-20-kirsi-soininen

Kuopio on paikka, jossa on oivallettu elämästä jotain. Se näkyy elämänrytmissä ja ihmisten kohtaamisissa. Se tuntuu eteenpäin työntävänä tuulena työssä, yrittämisessä ja opiskelussa. Se maistuu elämältä kaupungin yössä ja kodin lämmössä. Kuopiossa inspiraatio, sydämellisyys ja olemisen vapaus ovat luonnonvoimia, jotka yhdessä kasvavat ainutlaatuisiksi ilmiöiksi, elämyksiksi ja menestystarinoiksi. Siksi Kuopio on kannustava kasvualusta osaajille, yrityksille ja uusille sukupolville.