Kehitysvammmaisten päivätoiminta


Kehitysvammaisten päivä- ja työtoimintaa järjestetään sosiaalihuoltolain tai kehitysvammaisten erityishuoltolain perusteella. Lisäksi vaikeavammaisten päivätoimintaa järjestetään vammaispalvelulain perusteella.

Päivä- ja työtoiminta on kodin ulkopuolella järjestettävää tavoitteellista, kuntouttavaa, monipuolista ja mielekästä tekemistä. Toiminnalla ohjataan ja tuetaan kehitysvammaisen asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja selviytymistä arjen toiminnoista itsenäisesti. Päivä- ja työtoiminta on asiakkaan tuen tarpeiden mukaista ja KVANK:n laatukriteereitä noudattavaa toimintaa. Päivä- ja työtoiminta toteutetaan asiakkaan yksilöllisen palvelusuunnitelman ja päätöksen pohjalta. Päivä- ja työtoiminnan toteutus ja tavoitteet suunnitellaan yhdessä asiakkaan, asiakkaan läheisten ja palveluohjauksen kanssa. Päivä- ja työtoiminnan asiakkaat ovat sosiaalista, psyykkistä ja/tai fyysistä tukea tarvitsevia kehitysvammaisia tai vammautuneita henkilöitä.

Työtoiminnassa asiakkaat selviytyvät päivätoiminnan asiakkaita itsenäisemmin heille järjestetystä toiminnasta. Työtoiminnassa voi tehdä työluonteisia tehtäviä kuten alihankintatöitä, tai yrityksissä tehtävää yksilöllisesti suunniteltua työtoimintaa. Työtoiminnasta voidaan maksaa asiakkaalle työosuusrahaa.

Päivä- ja työtoimintaa järjestetään arkisin 1 - 5 päivänä viikossa klo 9 - 14.00 välillä. Päivä- ja työtoimintaan voi sisältyä aamu- ja iltapäivähoitoa asiakkaan tuen tarpeiden mukaisesti.

Kuopion kaupungin päivä- ja työtoiminnan yksiköt vastaavat kehitysvammaisten päivä- ja työtoimintaan liittyvien kuljetusten järjestämisestä. Kuljetukset ovat pääsääntöisesti yhteiskuljetuksia matkojenyhdistelykeskuksen (MYK) kautta.

Kuopion päivä- ja työtoiminnalla on suljetut Facebook sivut: ”Kuopion päivä- ja työtoiminta”

Kehitysvammaisten päivätoiminta Kehitysvammaisten päivätoiminta

Palveluesimies 044 718 3285
Vastaava ohjaaja 044 718 1815 (Kuopion keskusta, Vehmersalmi, Karttula)
Vastaava ohjaaja 044 718 8920 (Juankoski, Nilsiä, Maaninka)

Toimintakeskusten opiskelijavastaavat:
Kivelän toimintakeskus: 044 718 1891
Savotalon toimintakeskus, Tiimi 1-3: 044 748 8635
Hevoshaan ja Jukolan toimintakeskus, Juankoski, Nilsiä, Maaninka: 044 718 8920

Kivelän toimintakeskus, Niuvantie 4 rak 2, 70210 Kuopio
044 718 3296 (päivystysnumero) 044 718 1891, 044 718 3104, 044 718 3105, 044 718 3106 ja 044 718 1716

Savotalon toimintakeskus
Tulliportinkatu 17 E - G, 70100 Kuopio
044 718 1122 (päivystysnumero)
Tiimi 1: Ryhmä 1: 044 718 3081 Ryhmä 2: 044 748 8634
Ryhmä 3:  044 748 8635 Ryhmä 4: 044 748 8636 Ohjaaja sijainen: 044 718 1035

Tiimi 2: Ryhmä 1: 044 718 1776 Ryhmä 2: 044 718 3082

Tiimi 3: Maljapuron palvelukodin yhteydessä, Museokatu 16, 70100 Kuopio
Ryhmä 1: 044 718 1745 Ryhmä 2: 044 718 1815 Ryhmä 3: 044 718 8996

Tiimi 4: Avotyötoiminta:044 718 3082, 044 718 1815, 044 718 1776

Hevoshaan toimintakeskus
Uudispellontie 2-4, 73500 Juankoski
044 718 8995  (päivystysnumero)
Ryhmä 1:  044 718 8920 Ryhmä 2: 044 718 8903  Ryhmä 3: 044 718 8998  Ryhmä 4: 044  718 8999

Hevoshaan asumisyksikkö
Uudispellontie 2-4, 73500 Juankoski
044 718 8997 (päivystysnumero Juankoski, Nilsiä)
044 718 8988 (Juankoski)
044 718 3225 (Maaninka, Nilsiä)

Jukolan toimintakeskus
Maaningantie 36, 71750 Maaninka
044 748 8639
044 718 3225 (Maaninka, Nilsiä)

Ilmoittautuminen palvelusetelituottajaksi

Ilmoittautumislomake

Omavalvontasuunnitelma

Päivä- ja työtoiminnan omavalvontasuunnitelma