Neulamäen kierto, Kolmisoppi-Neulamäen luonnonsuojelualueella

Neulamäen kierto
Kolmisoppi-Neulamäen alueella kiertelee kolme luontopolkua. Luontopolut sijoittuvat lähes kokonaisuudessaan luonnonsuojelualueelle, joka kuuluu myös EU:n Natura-verkostoon.
Reilun viiden kilometrin mittainen Neulamäen kierto johdattaa Vuorilammen ja Tervaruukin kautta Suurelle Neulamäelle. Luontopolulla voi tutustua muun muassa erilaisiin lehtoihin, joista näyttävin on Kolmisoppeen laskevan puron varrella oleva saniaislehto. Reitillä kerrotaan erilaisista maankuoren mullistuksista, joita alueella on tapahtunut. Matkan varrelta löytyy myös Yoldiameren ranta noin 11 000 vuoden takaa. Tutuiksi tulevat myös alueen eläimet pienistä hyönteisistä isoihin hirvieläimiin. Suuren Neulamäen laelle kiipeämisen vaivan palkitsevat komeat kalliot ja niiltä avautuvat maisemat. Neulamäen kierron korkeuserot ovat lähes sata metriä, mistä syystä se ei sovi kovin huonokuntoisille.
Parin kilometrin mittainen Pikkukierto yhdistää Neulamäen kierron ja Vanhan metsän polun Vuorilammen luoteispäässä olevan nuotiopaikan kohdalla. Luontopolkukierroksen voi aloittaa Kolmisopen lammen luoteispäästä, missä on myös pieni paikoitusalue autoille. Neulamäen asuntoalueelta luontopolulle pääsee joko Juontotien päästä tai urheilukentältä. Polut pystyy kiertämään ilman kumisaappaita.
Yhteystiedot
Katuosoite: Pilpantie 142
Postinumero: 70700
Sähköposti: ymparistonsuojelu@kuopio.fi
Puhelinnumero: 017 182 127
Lisätietoja
Saa julkaista Retkikartta.fi-palvelussa: Kyllä
Taukopaikat lkm: 1
Lisätieto: Neulamäen kierto on yksi Kolmisoppi-Neulamäen luonnonsuojelualueen luontopoluista. Reitillä suuret korkeuserot.
Reitin pituus km: 5m