Kunnan ja kuntalaisten varautuminen häiriötilanteisiin

Varautuminen kuuluu kunnan perustehtäviin, ja se pohjautuu aina normaaliolojen järjestelyille. Varautuminen erilaisiin häiriötilanteisiin edesauttaa tilanteista selviämistä. Kaupungin tehtäviin kuuluu muun muassa erilaisten suunnitelmien tekeminen, kuten valmiussuunnitelmat ja evakuointisuunnitelmat, joiden ajantasaisuutta tarkistetaan määräajoin. 

Valmiussuunnittelulla pyritään turvaamaan palvelut ja rajoittamaan tilanteesta aiheutuvia vahinkoja.

Väestön omatoiminen varautuminen korostuu esimerkiksi pidempiaikaisen sähkökatkon, vedenjakelun häiriön tai muun yllättävän tilanteen sattuessa. Omatoimista varautumista on muun muassa huolehtia kotivarasta, jolla tarkoitetaan ruokaa ja muita välttämättömyystarvikkeita, joita löytyy kotoa, vaikka kauppaan ei pääsisi. Kotivaran pitäisi riittää vähintään kolmeksi päiväksi. Kotivarasta löytyy lisätietoja Kotivara

Tilanne Ukrainassa ei vaikuta säteilytilanteeseen Suomessa. Säteilyturvakeskus suosittelee, että joditabletteja on kotona osana kotivaraa, mutta Ukrainan tilanteen takia niitä ei ole tarvetta erikseen hankkia. Mikäli tarvetta joditablettien ottamiseen Suomessa ilmenisi, viranomaiset antaisivat nopeasti erillisen määräyksen niiden ottamisesta. Joditablettia ei tule koskaan ottaa ns. varmuuden vuoksi. Katso lisää: www.stuk.fi/aiheet/sateilyvaara/toimintaohjeet-sateilyvaaratilanteessa/joditabletit

Väestönsuojat ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä Suomessa ja myös Kuopiossa. Kuntalaiset voivat rauhallisin mielin luottaa siihen, että pelastuslaitos vastaa tarpeen tullen väestön suojaamisesta ja asukkaiden evakuoinnista.  

Väestönsuoja löytyy usein isompien taloyhtiöiden tai työpaikkojen yhteydestä. Pienemmissä taloyhtiöissä tai omakotitaloissa väestönsuojaa ei yleensä ole. Jos tarvetta suojautumiselle ilmenisi, pelastuslaitos huolehtii väestön suojaamiseen tarvittavista toimenpiteistä esimerkiksi siirtämällä asukkaita turvallisille alueille tai osoittamalla suojapaikan lähialueelta. Katso lisää: https://pelastustoimi.fi/pelastustoimi/varautuminen/vaestonsuojelu