Koulumatkat ja koulukuljetus

Esiopetuksen oppilaille ja 1. – 2. -luokkalaisille järjestetään maksuton koulukuljetus oppilaalle osoitettuun kouluun (= ns. lähikoulu), kun matkan pituus on yli kolme kilometriä. Muille oppilaille järjestetään koulukuljetus, jos matka on yli viisi kilometriä. Koulukuljetus järjestetään myös, jos koulumatka on vaarallinen tai jos oppilas tarvitsee koulukuljetuksen lääkärin/psykologin lausunnon perusteella. Kuljetus järjestetään ensisijaisesti joukkoliikennettä käyttäen. Koulumatka mitataan lyhintä jalankulkukelpoista reittiä pitkin kotiportilta kouluportille.

Mikäli oppilas käy huoltajan pyynnöstä muuta kuin lähikoulua, oppilaaksi ottamisen edellytys on, että huoltaja vastaa koulukuljetuksesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. Koulukuljetus voidaan kuitenkin myöntää muualle kuin lähikouluun myös, mikäli kuljetuskustannukset ovat samansuuruiset tai edullisemmat kuin omaan lähikouluun. Edellytyksenä tällöin on, että koulukuljetus tapahtuu joukkoliikenteessä. Huoltajan on tässä tapauksessa haettava aina kuljetusta koulukuljetushakemuksella. Huoltaja vastaa koulukuljetuskustannuksista myös silloin, kun oppilas tarvitsee sairauden tai vapaa-ajan tapaturman vuoksi kuljetuksen kouluun. Koulutapaturman perusteella määräaikainen koulukuljetus järjestetään tarvittaessa koulun puolesta.

Kirsi Ahtonen

Kuljetussuunnittelija

Tarja Miettinen

kuljetussuunnittelija

Kirsi Ahtonen

Kuljetussuunnittelija

Kaisu Matinniemi

joukkoliikennepäällikkö