Latureitit ja kuntopolut

 

Kuopiossa on kilometreittäin vaihtelevassa ja luonnonkauniissa maastossa kulkevia kuntolenkkejä ja hiihtolatuja. Kauniissa kesämaisemassa risteilevät kunnostetut kuntopolut ovat talven tullen hyväkuntoisten hiihtolatujen pohjina.

Puijolla latuopasteet on osoitettu ruskeilla viitoituksilla, kuntolenkkien vihreät viitoitukset opastavat liikkumista kesäaikana.

Laduilla liikkuu hiihtäjien lisäksi latukoneita
Latujen kunnostuksesta kysytään usein talviaikaan. Pääreittien eli Puijo-Puijonsarvi, Jynkänvuori-Petosen maalatujen kunnostustöitä tehdään käyttöajan ulkopuolella, kun ei sada. Latukoneen sijainti ja säilytyspaikka sanelevat kunnostuksen aloituksen ajankohdan.

Jääladuilla hiihdetään paljon
Jäälatujen kunnostuksen aloittamisessa tärkein kriteeri on jään paksuus. Olosuhteet jäällä, kuten pakkaset ja tuiskuava lumi, vaikuttavat kunnostuksen etenemiseen. Useampana talvena jäälatujen hoitoa on haitannut jään päällä oleva vesi. Tammikuussa tai yleensä alkukaudesta kunnostusten pääpaino on viikonlopuissa.

Jäänylityskohdat kunnostetaan ensisijaisesti. Jäänylityksillä tarkoitetaan maalatujen välisiä lyhyitä siirtymiä, lahtien ylityksiä, esim. Niuvanranta - Tervaruukin maalatujen vesistön ylitys, Särkiniemi -´Rauhalahti vedenylitys, Jynkkä - Jynkänvuori eli Jynkänlahden ylitys. Näitä kohtia voi tarpeen tullen jäädyttääkin.

Latujen kunnostustöiden tekemisessä rajoituksia
Yli 20 pakkasasteessa tamppauskoneessa on rikkoontumisen vaara eikä sään takia latuja voida silloin kunnostaa. Pitkäkestoisilla pakkasjaksoilla kunnostetaan latuja kuluneisuuden ja kovettumisen mukaan.

Nuoskasäällä kunnostetaan harvemmin tai kunnostamista vältetään, jos nuoskaantuminen on lyhytaikaista. Tällä pyritään estämään latujen jäätymistä. Pakkasen tultua tampatusta lumesta tulee vaikeasti työstettävää ja siten laduista ikäviä käyttää.

Latujen käyttäjillä oma vastuu
Hiihtäjät toivottavasti huomioivat vallitsevat sääolosuhteet. Sääennusteista jokainen voi päätellä paljon tulevia latujen kunnostustöitä. Lumisade, myrskyt ja äkilliset tai suuret lämpötilavaihtelut vaikuttavat latujen kunnostuskaluston käyttäjien toimintaan.

Kuopion hiihtolatujen kunnostustilannetta voi seurata verkosta reaaliaikaisesti. Seuranta toimii hiihtokauden alettua latujen osalta ja kunnostustilanteen näkee kartalta.
>>> Kuopion LatuInfo

Latujen kunnostusasioista lisätietoja antaa
valvoja Mika Venäläinen, puh. 044 718 2516.

Lisätietoja reiteistä


  • luonnonvaraisia metsäpolkuja 80 km

  • valaistuja kuntolenkkejä / hiihtolatuja n. 70 km, valot syttyvät hämäräkytkimellä ja sammuvat klo 21.00

  • pinnoitettuja puistoväyliä 40 km

  • pinnoitettuja ja valaistuja kevyen liikenteen väyliä 200 km

  • valaistuja jalkakäytäviä 100 km

  • virallisia hiihtolatureittejä n.400 km

  • lumituiskujen jälkeen maaladut kunnostetaan ensiksi ja jääladut sään tasaannuttua.

  • Puijo-Puijonsarvi-alueella ladut kunnostetaan aina tarvittaessa

  • Ala-Antikkalassa koirahiihtovuorot maanantaisin ja torstaisin klo 20-21. Koirat kytkettyinä.

  • kävely-/koiralatu

  • Erikseen opastetut kävely-/ koiraladut sijaitsevat Kuopionlahden, Jynkänlahden, Särkilahden, Kirveslahden ja Niuvan rannan jäälatujen yhteydessä (näkyvät Kuopion kuntoladut latukartassa). Seuraa latutiedotteita kohdasta Liikunta ja ulkoilu.

  • Latualueella kulkeminen muutoin kuin suksilla on kielletty rakenteen rikkoontumisen ja turvallisuuden vuoksi.

 

LatuInfo reaaliajassa


Kuva: Jouko Räsänen

Kuopion hiihtolatujen kunnostustilannetta pääsee seuraamaan verkosta reaaliaikaisesti. Seuranta toimii hiihtokauden alettua latujen osalta ja kunnostustilanteen näet kartalta. 

>>> Kuopion LatuInfo

>>> Nilsiän ja Tahkon latutiedot

 


Kuva: Jouko Räsänen

Eri vuodenajat tuovat vaihtelua maisemaan ja liikuntaan.

KARTTOJA SAATAVANA


Osan kartoista voit tulostaa pdf-tiedostoina tai hakea kaupungin asiakaspalvelupisteistä.

Reitistöt ja taukopaikat


Retkeilykartoilta löytyvät Kuopion talvi- ja kesäretkeilyn reitistöt, taukopaikat sekä paljon muita kohteita.