Niirala


Pääosin 1940−1960-luvuilla rakennettu Niiralan kaupunginosa sijaitsee ruutukeskustan tuntumassa ja matkaa kauppatorille on vain reilu kilometri. Asukkaiden keskuudessa Niirala on tunnettu upeasta keidasmaisesta Valkeisenlammesta, Kotkankalliosta sekä Huuhanmäestä, missä on myös tähtitorni. Asukkaita Niiralassa on noin 3 800.

Niiralan eräs ominaispiirre on kaksijakoisuus pientaloalueeksi ja kerrostaloalueeksi.  Entiseen Turon tehtaan kortteliin ja Mustinlammen alueelle valmistui 2000-luvun alussa paljon uusia asuntoja, joista osa opiskelijoille. Tämä kasvatti alueen asukaslukua ja väestörakenne nuorentui. Niiralan kerrostaloalueella  ja Alavan toimintakeskuksen ympärillä asuu paljon ikääntyneitä, mutta myös runsaasti opiskelijoita. Pientaloalue on erityisesti lapsiperheiden suosiossa.

Niiralan asukkaat käyttävät pääosin keskustan ja vieressä olevan Haapaniemen ja Siikarannan palveluita. Alueelta löytyy kuitenkin oma kauppa, päiväkoti, ala- ja yläkoulut, lukio sekä useita kampaamoja. Kuopion kaupunginteatteri sijaitsee Valkeisenlammen rannalla.

Kaupungin tärkeimmät liikuntapalvelut on helposti saavutettavissa keskeisen sijainnin ansiosta. Vieressä sijaitsee Kuopio-halli sekä uima-, jää- ja keilahallit. Huuhanmäellä on valaistu pururata, joka talvella toimii hyvin huollettuna hiihtolatuna sekä korkeatasoinen frisbeegolfrata. Yksi Niiralan kuntosaleista sijaitsee Kotkankallion väestönsuojassa,  missä on mahdollisuus harjoitella mm. pikajuoksua.

Niiralan ja kaupungin ydinkeskustan välissä sijaitseva Valkeisenlampi on yksi kaupungin suosituimmista virkistyspuistoalueista kauniine istutuksineen. Kesäisin voi alueella uida ja pelata mm. jalkapalloa ja lentopalloa. Lammen ympäri kiertää lenkkipolku ja talvisin myös hiihtolatu. Alueella on lapsille leikkipuisto ja liikennepuisto.  Koiraharrastajia palvelee lammen vierellä koirapuisto, kunhan läheinen rakennustyömaa valmistuu.

Niiralan omakotiyhdistys