Suovun alue


Suovun alueella oli 1700- ja 1800-luvuilla kukoistavaa sahateollisuutta, josta on vieläkin nähtävissä merkkejä. Irtouitto loppui Suovunjoen vesistössä 1960-luvulla.

Alueella oleva Suovu-Palosenjoki on lähes luonnontilaisena säilynyt jokireitti, jossa on viiden kilometrin matkalla seitsemän koskea, korkeuseroa noin 40 metriä. Palosenjoen keskellä sijaitseva Vanhansahansaari on aarnialueena säilytettävää luonnonsuojelualuetta. Vanhansahansaareen on rakennettu myös luontopolku.

Pohjois-Savon Ympäristökeskus ja Kuopion kaupunki ovat suorittaneet Palosenjoella koskien kunnostusohjelmaa mm. Myllykoskessa jonka vanhaa uittoränniä on entisöity sekä tekemällä Vanhansahansaaren uomassa kunnostustöitä. Kunnostusohjelmalla on pyritty mm. luomaan mahdollisuus joen luontaisen taimenkannan nousemiseen joen latvavesiin ja saada sen lisääntyminen turvatuksi.

Suovu-Palosen ulkoilualue on kaupungin tärkein marjastus- ja sienestysalue, mutta pääosin yksityisten omistuksessa. Maanomistajien kanssa tehdyn vuokrasopimuksen mukaan on kaupunki rakentanut alueelle noin 16 kilometrin mittaisen ulkoilureitin laavu ja nuotiopaikka varustuksin.
Suovun alueen ulkoilureittiä on osin uudelleen rakennettu sekä vanhemmat reitin osat ja niiden viitoitus on kunnostettu vuonna 2004. Uusin kota Suovunkoski sijaitsee Länsirannantien varrella Suovunlahden rannassa.

Monikäyttöreitti (moottorikelkkareitti) on rakennettu kaupunkialueelta Suovun kautta yhteydellä Karttulaan ja Pielavedelle. Uima- ja venerantoja on alueella Kaislastenlahdessa, Lamperissa, Hirvijärvellä, Rytkyllä, Haminalahdessa ja Koijärvellä.