Kuopio mukana Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa

Kuopio on mukana YLEn järjestämässä valtakunnallisessa Miljoona roskapussia –kampanjassa. Kampanjan tavoitteena on innostaa ihmisiä keräämään ympäristöstä miljoona pussillista roskia sekä vähentää välinpitämättömyyttä ympäristön roskaamista kohtaan. Kampanja starttaa 13.4. ja kestää kesäkuun puoliväliin saakka. Kaupunki osallistuu talkoisiin muun muassa tiedottamalla sekä lainaamalla roskapihtejä kirjastoilta ja valtuustotalolta, lisäksi yhdistykset voivat anoa kaupungilta avustusta roskatalkoita varten.

Kampanjan alkaessa 13.4. kuopiolaisten on mahdollista lainata roskapihtejä roskien keräämistä varten. Roskapihtien lainauspaikkoja tulevat olemaan pääkirjasto, lähikirjastot sekä valtuustotalon asiakaspalvelu. Tarkemmista lainaukseen liittyvistä ohjeista sekä muista kampanjaan liittyvistä toimista tiedotetaan tarkemmin kampanjan alkaessa. Tietoa kootaan kaupungin omalle kampanjasivulle.

Avustusta haettavissa kaupungilta roskatalkoita varten

Kaupungilta voi hakea avustusta roskatalkoiden järjestämistä varten, avustusta voi hakea yleisten alueiden siistimiseen. Avustus sisältää roskalavan ja roskien poisviennin sekä roska- ja jätesäkkejä roskien keruuta varten. Avustusta voivat hakea muun muassa asukas- ja kaupunginosayhdistykset, kylätoimikunnat ja muut vastaavat yleishyödylliset järjestöt sekä useampien taloyhtiöiden muodostamat toimikunnat. Myös yksittäiset kuntalaiset voivat perustelluista syistä saada avustusta tapauskohtaisesti.

Avustusta saadakseen tulee roskatalkoista lähettää tiedot kaupungin kunnossapitoon (kunnossapito(at)kuopio.fi) kuukautta ennen aiottua talkooajankohtaa, jotta hakemus ehditään käsitellä ja roskalavat tilata ajoissa ennen talkoita.

Lue lisää avustuksen hakemisesta sivuiltamme.

Kerätyt roskapussit merkitään reaaliaikaisesti päivittyvään laskuriin

Kaksi kuukautta kestävissä siivoustalkoissa 130 kuntaa tai kaupunkia, joukko järjestöjä ja yhteisöjä sekä Ylen tunnettuja kasvoja yhdistävät voimansa kaikkien suomalaisten kanssa kerätäkseen ympäristöstä miljoona pussia roskia. Kampanjassa mukana olevat kunnat, kaupungit, järjestöt ja yhteisöt kannustavat asukkaitaan tai jäseniään osallistumaan roskien keräämiseen. Kuka tahansa voi lähteä itsenäisesti keräämään roskia yksin tai yhdessä vaikkapa perheen tai kaveriporukan kanssa.

Kerätyt roskapussit merkitään reaaliaikaisesti päivittyvään laskuriin sen paikkakunnan kohdalle, mistä roskapussit on kerätty. Luvassa on siis yhteisen hyvän lisäksi todellinen kisa Suomen paikkakuntien välillä! Laskuri aukeaa maanantaina 10.4. osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia.

Lue kampanjasta lisää Ylen sivuilta.