Nilsiän Rantapuiston lähiliikuntapaikan toteuttamisesta tulossa yleissuunnitelmaluonnos – kuntalaisille kysely ja yleisötilaisuus

Kaupunkiympäristön viher- ja virkistysaluesuunnittelu laatii vuoden 2023 aikana Nilsiän Rantapuiston lähiliikuntapaikan toteuttamiseksi yleissuunnitelmaluonnoksen. Hyväksytyn yleissuunnitelman perusteella laaditaan rakennussuunnitelma talven 2023–2024 aikana. Lähiliikuntapaikan rakennustyöt on tarkoitus tehdä vuonna 2024. Arvio rakennustöiden ajankohdasta tarkentuu suunnittelutyön edetessä.

Suunnittelutyön lähtökohtana on uudistaa Rantapuiston korttelileikkipaikka ja sen lähiympäristö monipuoliseksi ja eri ikäryhmiä palvelevaksi lähiliikuntapaikaksi. Rantapuiston ympäristössä hyödynnetään olemassa olevia toimintoja osana uutta alueelle suunniteltavaa lähiliikuntapaikkaa. Uudistuksessa alueen liikunta- ja leikkiaktiviteettejä monipuolistetaan, parannetaan harrastus- ja tapahtumajärjestelyjen puitteita, esteettömyyttä, liikenneturvallisuutta ja pysäköintijärjestelyjä.

Uudistustyö perustuu ”Viherpalveluohjelmassa, leikkipaikat 2018–2024:ssä” esitettyyn Rantapuiston korttelileikkipaikan toimenpide-esitykseen.

Kysely ja yleisötilaisuus asukkaiden toiveiden kartoittamiseksi

Asukkaiden kokemusten ja toiveiden kartoittamiseksi kaupunki on avannut kyselyn, joka on avoinna torstaista 23.2. – 23.3.2023 välisenä aikana. Tulokset raportoidaan yleisellä tasolla kaupungin verkkosivuilla. Saadut palautteet otetaan suunnittelutyössä huomioon. Vastaa kyselyyn.

Suunnittelutyön lähtökohtia ja vaiheistusta esitellään yleisötilaisuudessa Nilsiän yhtenäiskoulun ruokasalissa keskiviikkona 15.3.2023 klo 18.00 alkaen. Tilaisuudessa on Pitäjäraadin puolesta kahvitarjoilu, tervetuloa!

Yleissuunnitelmaluonnos nähtäville

Yleissuunnitelmaluonnos on tarkoitus esittää kaupunkirakennelautakunnalle loppuvuodesta 2023 hyväksyttäväksi nähtäville asettamista varten. Nähtäville asettamisesta ilmoitetaan suunnitelma-alueeseen rajautuville kiinteistöille erikseen kirjeitse ja keskeisille sidosryhmille sähköpostitse.

Lisäksi asiasta ilmoitetaan Viikkosavon sekä Pitäjäläisen kuulutuspalstalla ja Kuopion kaupungin verkkosivuilla kunnalliset ilmoitukset -osiossa. Mahdollisesta lisäksi järjestettävästä yleisötilaisuudesta tiedotetaan ilmoitusten yhteydessä.

Kuvassa mustalla katkoviivalla merkittynä suunnittelualueen sijainti.

Lisätietoja:
Suunnittelutyön osalta:
suunnitteluinsinööri Ville-Veikko Pääkkönen, Kuopion kaupunki
044 718 5312, ville-veikko.paakkonen(at)kuopio.fi

Rakentamisen osalta:
rakennuttajapäällikkö Jukka Rissanen, Kuopion kaupunki
044 718 4962, jukka.rissanen(at)kuopio.fi