Lisäautoja ja poikkeuksia joukkoliikenteeseen Puolustusvoimien lippujuhlan päivän paraatin aikaan

Puolustusvoimat järjestää lippujuhlan päivän paraatin Kuopiossa keskiviikkona 4.6.2025. Tapahtuma-alueina toimivat sataman ja Väinölänniemen alueet. Tapahtuma vaikuttaa liikenteeseen, joten yleisön toivotaan saapuvan keskustan alueelle kävellen, pyöräillen tai joukkoliikenteellä. Tapahtuma-alueille suositellaan siirtymään kävellen tai pyöräillen.
Lisäbusseja tapahtuman aikaan
Vilkku järjestää tapahtumapäivänä lisäbusseja useille linjoille. Lisäbusseja on linjojen 4, 5, 6, 7 ja 21 vuoroilla noin klo 11–16 välisenä aikana.
Poikkeukset vuorotarjontaan
Paraati vaikuttaa linjojen 3, 8 ja 23 vuoroihin ja reitteihin tapahtumapäivänä keskiviikkona 4.6. sekä linjan 1 osalta jo tiistaina 3.6. alkaen.
- Linja 1. Linjalta jää 3.6. ja 4.6 ajamatta keskustasta Rönöön klo 12.20, 13.20 ja 14.20 lähtevät vuorot sekä Rönöstä klo 12.35, 13.35 ja 14.35 lähtevät vuorot.
- Linjat 3 ja 8. Linjat siirtyvät Puutarhakadun ja Puijonkadun kautta kulkevalle poikkeusreitille. Poikkeusreitti on käytössä keskustasta klo 12.30-14.30 Pappilanmäelle ja Kelloniemeen lähtevillä vuoroilla sekä vastaavasti toiseen suuntaan Pappilanmäeltä ja Kelloniemestä keskustaan lähtevillä vuoroilla.
- Linja 23. Linjalta jää ajamatta keskustasta Itkonniemelle klo 12.00, 12.30, 13.00, 13.30 ja 14.00 lähtevät vuorot. Itkonniemen suunnasta keskustaan jää ajamatta klo 12.20, 12.50, 13.20, 13.50 ja 14.20 lähtevät vuorot. Keskusta-Petonen osuus liikennöidään normaalisti.
Vuorojen ajantasaiset aikataulut ja reitit löytyvät reittioppaasta.
Lue lisää Vilkun sivuilta.
Päivitetty 28.5.2025 klo 15.20, tehty muutoksia linjojen 8 ja 23 vuorotarjontaan.