Katraan keskusleikkipaikan saneeraus alkaa

Leikkipuiston mustana näkyvä verkko, jossa lapsi kiipeilee.

Jynkässä Maitotien varrella sijaitsevan Katraan keskusleikkipaikan saneeraus alkaa. Työt alkavat kesäkuussa viikolla 26 ja ne kestävät lokakuun loppuun saakka. Työmaa-alue aidataan, ja koko työmaan ajan leikkipaikka ja sitä ympäröivät viheralueet ovat poissa käytöstä. Alueen itäpuolella sijaitseva kunnostettava puistoväylä pyritään pitämään käytössä mahdollisimman kauan.

Uusittu leikkipaikka sijoittuu nykyiselle leikkialueelle, laajentuen hieman nykyisen skeittipaikan suuntaan. Huonokuntoisia leikkivälineitä poistetaan ja kunnostetaan ja lisäksi asennetaan myös uusia leikkivälineitä: Mobilus-karuselli, linnunpesäkeinu, tornileikkikeskus ja vaijeriliuku, esteetön leikkikeskus, iso hiekkalaatikko katoksella, keinutelineet, tasapainorata sekä jousikeinut.

Entisistä välineistä kunnostetaan taaperoiden kiipeilyverkko ja kuppikaruselli. Skeittipaikalle lisätään pienpelikenttä, rajattuna aidoilla ja jalkapallomaaleilla, pyörätelineet ja kuntoiluvälineitä sekä pieni parkour-väline.

Liikenneturvallisuutta parannetaan rajaamalla leikkialue pysäköintialueesta aidalla sekä käynti- ja huoltoportilla. Pysäköinti erotetaan jalankulkureitistä korotetulla reunakivellä. Pysäköintipaikoille on esitetty yksi liikuntaesteisille soveltuva pysäköintipaikka.

Oleskelua ja levähtämistä varten leikkialueelle tulee istuimia, pöytäpenkkejä ja katos. Alueelle tehdään maisemakumpareita, joista osa soveltuu talviliukumäeksi. Alueen kuivatusta parannetaan ja valaistus uusitaan.

Esteettömyys huomioidaan alueiden tasauksissa ja suunnittelemalla mm. huvimajakatos ja pöytäpenkit esteettömiksi. Osa liikuntavälineistä on erityistarpeita omaaville käyttäjille sopivia.

Pienpelikentän alue esirakennetaan, jotta se voidaan toteuttaa myöhemmin suunnitelmien mukaisesti. Pienpelikentän läheisyydessä olevaa parkourvälinettä, pyörätelineitä ja sokkelikivipenkkejä ei myöskään toteuteta tänä vuonna.

Erityisesti lapsille tulee painottaa varovaisuuden noudattamista työalueen läheisyydessä. Oleskelu aidatun työmaa-alueen sisäpuolella on ehdottomasti kielletty koko työmaan ajan.

Urakoitsijana kohteessa toimii Mestar Kuopio Oy Kuopion kaupungin toimeksiannosta.