Tähtikino tuo elokuvaelämyksiä ja piknik-tunnelmaa Kuopioon – ulkoilmanäytöksiä heinäkuussa seitsemän kertaa

Kuopiolaiset pääsevät nauttimaan kesästä ja elokuvista uudella tavalla, kun Tähtikino järjestää 10.–12. heinäkuuta ulkoilmaelokuvanäytöksiä Rauhalahden kartanon tunnelmallisessa pihapiirissä (Rauhankatu 4, 70700 Kuopio). Kolmen päivän aikana järjestetään yhteensä seitsemän näytöstä, joissa yhdistyvät laadukas elokuvasisältö, luonto ja yhteisöllinen
tunnelma.

Tähtikino on syntynyt rakkaudesta elokuviin, luontoon ja yhdessäoloon. Yrityksen perustaja, ympäristötieteiden maisteri Antti Voutilainen, kertoo idean lähteneen kytemään jo opintojen aikana. “Valmistuin keväällä 2024, mutta työmarkkinat olivat hiljaiset. En halunnut jäädä odottamaan, vaan päätin tarttua tilaisuuteen ja rakentaa ideastani jotain konkreettista. Siitä syntyi Tähtikino”, Voutilainen kertoo.

Tähtikinon ulkoilmaelokuvakiertue järjestää leffapiknikkejä Kuopion lisäksi Mikkelissä, Sulkavalla, Jyväskylässä, Kouvolassa ja Joensuussa. Voutilainen toivoo, että Tähtikinosta kasvaa tulevina kesinä ilmiö, joka kiertää ympäri Suomea ja tuo elokuvia yhä useamman kartanon pihamaalle ja kokoaa ihmisiä nauttimaan ainutlaatuisesta kokemuksesta.

Monipuolinen ohjelmisto kutsuu kaikenikäiset nauttimaan elokuvista

Ulkoilmaelokuvien sarjan avaa torstaina 10. heinäkuuta koko perheen elokuvaklassikko Kung Fu Panda (K7) klo 13. Päivän täydentää toiminnantäyteinen Mad Max: Fury Road (K16) klo 21. Perjantaina 11. heinäkuuta elokuvia näytetään kolmin kappalein, kun vuorossa ovat visuaalisesti näyttävä musikaalitulkinta Wicked (K7) klo 11 ja lämminhenkinen fantasiaseikkailu Wonka (K7) klo 16. Illan päättää Jane Austenin kirjaan perustuva elokuva Ylpeys ja ennakkoluulo (S) klo 21. Kolmantena päivän lauantaina 12. heinäkuuta päästään nauttimaan elokuvamatkasta ikiklassikko Shrekin (K7) parissa klo 11. Tapahtuma päättyy hyväntuuliseen klassikkoelokuvaan Mamma Mia! (S) klo 19.

Portit avautuvat tuntia ennen jokaista näytöstä, ja yleisöä viihdytetään elokuvan teemaan sopivalla musiikilla. Tapahtumassa tarjoillaan Rauhalahden kartanon herkullisia tapahtumaan sopivia ruokia- ja juomia suoraan kartanon keittiöstä. Tapahtuman eväät ja juomat hankitaan vain kartanon valikoimasta. “Kartanon hieno piha tarjoaa täydelliset puitteet pikniktyyliselle elokuvakokemukselle. Lisäksi ruoka- ja juomavalikoima sopii piknikeihin hyvin, mikä tukee konseptiamme ja lisää tapahtuman nautittavuutta. Haluamme luoda lämminhenkisen tapahtuman, johon voi tulla yksin, ystävien tai perheen kanssa“, Voutilainen sanoo.

Tapahtuman tekniikka mahdollistaa näytösten toteuttamisen sekä päivisin että sateella. Ulkokäyttöön suunnitellun LED-screenin kirkkautta voi säätää ja lisäksi se on myös sateenkestävä. ”Ukkosmyrskyn sattuessa esityksiä ei ole turvallista järjestää. Tässä tapauksessa pyrimme löytämään näytökselle korvaavan ajan. Jos uusi ajankohta ei sovi tai tapahtuma joudutaan kokonaan perumaan, nettisivujemme kautta voi hakea rahojen palautusta.”

Lipunmyynti käy vilkkaana, ja lippuja voi ostaa Tähtikinon nettisivuilta. Sivustolta löytyvät myös tarkemmat ohjelmatiedot sekä vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin. Rauhalahden kartano :: Tähtikino