Kiehtova nykytaiteen festivaali ANTI yllättää ja ilahduttaa jälleen Kuopiossa

Kuopiossa pieni on suurta – ja perunakin voi päätyä museon vitriiniin!
Kaupunkimme tapahtumakentän ainutlaatuinen helmi ja ylpeys, paikkasidonnainen nykytaiteen festivaali ANTI – Contemporary Art Festival, järjestetään tänä vuonna 9.–14.9.2025 jo 24. kerran.
Syyskuisen nykytaiteen juhlaviikon ohjelmistossa koetaan kansainvälisten ja kotimaisten taiteilijoiden teoksia – maksutta eri puolilla Kuopiota. Tänä vuonna festivaali ottaa monipuolisesti osaa myös Kuopio250-juhlavuoden ohjelman toteuttamiseen.
ANTIn tarina: projektista ympärivuotiseksi yhteisöksi
Alun perin ANTI lähti liikkeelle Pohjois-Savon taidetoimikunnan projektista.
”Kuopiosta uupui tuolloin monitaiteellinen festivaali. ANTI-festivaalin taiteellisena johtajana vuosina 2002–2022 toiminut Johanna Tuukkanen lähti ajamaan festivaalista pysyvää tapahtumaa Kuopioon”, valaisee festivaalin toiminnanjohtaja ja johtava kuraattori Elisa Itkonen.
Viime vuosina ANTI on vakiinnuttanut paikkansa Kuopiossa ympärivuotisena yhteisönä, jonka kauttaosallistujat saavat uudenlaisia taiteeseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen kokemuksia. Toiminta ei enää rajoitu ainoastaan viikon mittaiseen festivaaliin kerran vuodessa, vaan ANTI mahdollistaa taidetta ja taiteilijoiden työtä läpi koko vuoden.
Kuopiolaiset ottaneet nykytaiteen rohkeasti ja uteliaasti omakseen
Vuosien varrella kuopiolaiset ovat päässeet yllättymään ja kokemaan odottamattomia asioita tapahtuman parissa. Itkonen kertoo kuopiolaisten ottaneen festivaalin kiinnostuneesti vastaan.
”Festivaaliin osallistuneiden taiteilijoiden mukaan kuopiolaiset ovat olleet uteliaita ja rohkeita osallistumaan eri tapahtumiin ja teoksiin”, hän kertoo.
”Tunnettuutemme on kasvanut vuosi vuodelta. Teemme aktiivisesti yleisötyötä ja tavoittelemme myös uusia yleisöjä nykytaiteen pariin.”
Festivaali tukee toiminnallaan jokaisen oikeutta kokea taidetta osana omaa elinympäristöään, ja pyrkii antamaan tilaa paitsi aliedustetuille taiteenmuodoille, myös aliedusteluille ihmisille.
Maaliviivoja, jotka kutsuvat kohtaamaan
ANTIn ohjelmistosta löytyykin monentyyppistä ja kaikenikäisille kohderyhmille sopivaa, saavutettavaa sisältöä. Tämän vuoden ohjelmassa koetaan esimerkiksi Kuopion torilla la 13.9. klo 10–17 Sonia Hughesin esitys I am from Reykjavik, jossa kohderyhmänä ovat erityisesti ulkomaalaistaustaiset kuopiolaiset.
Teoksessa neljä asfaltille sipaistua maaliraitaa muodostavat talon keskelle kaupunkia. Seitsemän tunnin ajan nämä rajat toimivat näyttämönä kohtaamiselle, joka kutsuu yleisön keskustelemaan paikasta, tilasta ja kuulumisesta.
Pienikin on arvokasta – lapset kuratoivat oman museon osana ANTIa
Kuopiolaiset lapset taas ovat tänä vuonna päässeet osallistumaan ANTI-festivaalin tekemiseen: Kuopion koululaiset ovat nimittäin kuratoineet oman museon osana ANTIa.
Kuopion tuoreimman ja pienimmän kulttuurikohteen – Kuopion museolla sijaitsevan Pienten huomiotta jätettyjen esineiden museon – vitriinit ovat täynnä tarinoita lapsilta: he ovat lahjoittaneet museoon esineitä, joista he itse pitävät paljon, mutta joiden he eivät usko kiinnostavan aikuisia.
”Oli erityisen ihanaa nähdä, kuinka moni lasten valitsemista esineistä oli lahja joltakulta heille tärkeältä. Toivomme tämän museon tekevän näkyväksi sen, että jokaisella on oikeus kertoa ja uudelleenkirjoittaa tarinaa maailmasta, jossa elämme,” kommentoi toinen teoksen toteuttaneista taiteilijoista, Andy Field.
”Muista, että vaikka olet pieni, olet arvokas ja tärkeä”, toteaa eräs museon kuratoineista lapsista osuvasti näyttelytilassa pyörivällä videolla.
Pienten huomiotta jätettyjen esineiden museo on avoinna vielä perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina klo 10–17 – tervetuloa kokemaan tämä ihastuttava lasten kuratoima kulttuurikohde!
Oheisesta artikkelista voit lukea lisää Pienten huomiotta jätettyjen esineiden museosta.
Taide yhdistää – ANTI kiinnostaa myös kansainvälisesti
Paikallisten kävijöiden lisäksi kansainvälinen taidefestivaali houkuttelee vuosittain myös merkittävän määrän taiteen ammattilaisia ja alan opiskelijaryhmiä ympäri Suomea ja Eurooppaa sekä myös Australiasta ja Iso-Britanniasta. ANTI-festivaalin aikana paikalliset osallistujat, taiteilijat sekä muualta Suomesta ja ulkomailta tulevat festivaalivieraat ja taiteilijat muodostavatkin ainutlaatuisen, väliaikaisen yhteisön.
Kulttuurikonepaja sykkii tunnelmaa ja kutsuu jokaisen mukaan
Keväällä 2024 ANTI ryhtyi valjastamaan Kuopion kulttuurikonepajan tilaa jatkuvaan kulttuuritoimintaan. Kulttuurikonepajan uniikissa ympäristössä koetaan festivaaliviikolla mm. teos A Piece of Space: 106 Hour Assembly. Kyseessä on eräänlainen avoin kokoontuminen, joka on suunnattu kaikille, joita kiinnostaa päästä väliaikaisen yhteisön jäseneksi.
Lisäksi kulttuurikonepajalla järjestetään lauantaina 13.9. klo 21–01 myös tapahtuman huipentava festivaaliklubi, jossa päästään nauttimaan paitsi esityksistä, myös DJ-musiikista tanssilattialle kokoontuen.
Itkosen mukaan monet sellaisetkin kävijät, jotka eivät muutoin ole käyneet tutustumassa ANTI-teoksiin, ovat ihastuneet festivaaliklubin tunnelmaan ja kulttuurikonepajaan tilana.
”Festivaaliklubi toimii eräänlaisena matalan kynnyksen sisäänheittotapahtumana nykytaiteen pariin”, hän suosittelee.
ANTI – Contemporay Art Festival Kuopiossa 9.–14.9.2025 – tervetuloa mukaan! Kaikki tapahtumat ovat maksuttomia. Voit tutustua ohjelmaan kokonaisuudessaan osoitteessa: ANTI – Contemporary Art Festival – 9.–14.9.2025
Kuvat: Akseli Muraja
—
Kuopiosta kajahtaa hyvää! – Hyviä uutisia Kuopiosta -kokonaisuudella toiveikkaita näkymiä tulevaan
Maailma tarvitsee hyviä uutisia.64 % suomalaisista kokee, että uutismedioiden pitäisi kertoa enemmän hyviä ja positiivia uutisia raskaiden ja ikävien uutisten rinnalla (lähde: Mediateon Feelback Oy:ltä tilaama valtakunnallinen kuluttajapaneeli). Me Kuopion kaupungilla haluamme sytyttää toivon kajastuksen ja lisätä tulevaisuususkoa. Siispä julkaisemmekin kanavissamme säännöllisesti Hyviä uutisia Kuopiosta.
Tavoitteenamme on saada entistä enemmän hyviä uutisia Kuopiosta ihmisten mieliin, mielikuvien parantaminen kaupungista sekä yhteistyön tiivistäminen elinkeinoelämän ja median kanssa Kuopion vetovoiman parantamiseksi.
kuopio.fi/hyviauutisia
#HyviäUutisiaKuopiosta