Leväsentien katusuunnitelmista yleisötilaisuus 23. syyskuuta

Keltaisia lehtiä puiden oksilla.

Leväsentien katusuunnitelmaluonnoksia väliltä Sammallahdentie – Mestarinkatu esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa tiistaina 23.9.2025 klo 16.30–18.30. Tilaisuus pidetään Kuopion pääkirjaston Kohtaamossa (Maaherrankatu 12).

Mukaan voi liittyä myös etäyhteydellä (Microsoft Teams). Liity tilaisuuteen.

Leväsentien katusuunnitelman tavoitteena on muuttaa nykyinen liikenneympäristö katumaisemmaksi, parantaa liittymien toimivuutta sekä edistää kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita.

Kauppakeskus Hermannin ja Pilpantien liittymään sekä Mestarinkadun ja kauppakeskuksen liittymään toteutetaan liikenneympyrät. Jalankulku erotetaan pyöräilystä Leväsentien itäpuoleisella väylällä Mestarinkadusta pohjoiseen. Välille Kolmesopentien alikulkukäytävä – Leväsentie toteutetaan erotettu jalankulku- ja pyöräilyväylä. Liikenneympyrät suunnitellaan uuden kaupunkikiertoliittymäohjeen mukaisesti niin, että niissä erotetaan jalankulku pyöräilystä.

Suunnittelun pohjana on vuonna 2025 hyväksytty Leväsentien liikenteen yleissuunnitelma sekä huleveden ja vesihuollon yleissuunnitelmat. Katu- ja hulevesisuunnitelmat on tarkoitus asettaa nähtäville ensi vuoden alussa. Rakennussuunnitelmat valmistuvat alkukesällä 2026.

Suunnitelmaluonnokset lisätään tälle sivulle viikon 38 loppupuolella.

Katso liittymisohje etätilaisuuteen (pdf).

Tekninen tuki tilaisuuden aikana: Anne-Mari Korhonen, Kuopion kaupunki, anne-mari.korhonen(at)kuopio.fi, 044 718 5347