Kuopion kaupunginvaltuuston päätökset 29.9.2025

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2025

Osavuosikatsaukseen sisältyy käyttötalouden ja investointien seuranta 31.7. tilanteesta, palvelualueiden ja taseyksiköiden tilinpäätösennuste, tuloslaskelmaennuste, toiminnallisten tavoitteiden seuranta, mittaritiedot sekä johdon katsaukset. Keskeisten konserniyhteisöjen osuudessa on selvitetty puolen vuoden toteumatilannetta sekä ennustetta koko vuodelle.

Kaupungin talouden arvioidaan olevan vuoden 2025 tilinpäätöksessä -12,5 milj. euroa alijäämäinen, mikä on sama kuin alkuperäinen talousarvio.

Kaupungin toimintakatteen (palvelujen nettokustannuksen) koko vuodelta arvioidaan toteutuvan 3,1 milj. euroa alkuperäistä talousarviota parempana, yhteensä -315,1 milj. euron määräisenä.

Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se merkitsee vuoden 2025 toisen osavuosikatsauksen tiedoksi.

Kaupunginvaltuusto merkitsee vuoden 2025 toisen osavuosikatsauksen tiedoksi.

Hankintaohjelman osavuosiseuranta 2025

Kaupunginvaltuusto hyväksyi (24.2.2025 § 4) päivitetyn hankintaohjelman 2025–2030, joka toteuttaa kaupungin strategiaa ja linjaa hankintojen tekemistä.

Hankintaohjelmassa hankinnoille on asetettu strategian toteuttamista tukevat tavoitteet ja näille mittarit. Hankintaohjelman toteutumisen seuranta toteutetaan osana talousarvion seurantaa osavuosiseurannassa ja tilinpäätöksessä. Hankintaohjelma tarkistetaan vähintään kerran valtuustokaudessa.

Tavoitteet ja mittarit sekä niiden toteutuminen 1.1.- 30.6.2025 on kuvattu tarkemmin liitteessä hankintaohjelman osavuosiseuranta 2025.

Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se hyväksyy hankintaohjelman osavuosiseurannan toteutumisen seurannan vuodelta 2025.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi esityksen.

Vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2024

Kunnanhallituksen on esitettävä kuntalain 115 §:n nojalla toimintakertomuksessa selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Arviointi perustuu tilinpäätöksessä ja siihen sisältyvässä toimintakertomuksessa sekä henkilöstökertomuksessa esitettyihin tietoihin, tarkastuslautakunnan arviointikokouksiin sekä erillisiin tarkastustoimiston selvityksiin, tilintarkastajan raportteihin ja toimielinten päätöspöytäkirjoihin.

Kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 19.5.2025 § 31 tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2024. Kaupunginvaltuusto merkitsi tiedoksi vuoden 2024 arviointikertomuksen ja lähetti sen edelleen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten. 

Talous- ja omistajaohjaus on pyytänyt vastineet arviointikertomuksessa 2024 esitetyistä arviointivuoden 2024 havainnoista sekä jälkiseurannassa olevista vuoden 2022 havainnoista. Vastineet ovat liiteasiakirjassa.

Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se merkitsee tiedoksi vastineiden yhteenvedon tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2024 esitetyistä arviointivuoden 2024 havainnoista sekä arviointivuoden 2022 jälkiseurannassa olevista havainnoista.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi esityksen.

Asemakaavan muutosehdotus / Vuorikatu 21

Asiaa on käsitelty aiemmin: Kaupunginhallitus 08.09.2025 § 277 sekä Kaupunkirakennelautakunta 18.09.2024 § 157 

Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa Keskisuomalainen Oyj omistaman kiinteistön uudistaminen asemakaavoittamalla alue liike-, toimisto- ja yleisten rakennusten korttelialueeksi (KY) ja kasvattamalla rakennuksen kerrosalaa. Kiinteistöltä puretaan 1958 rakennettu, Savon Sanomien vanhana painotalona tunnettu rakennus sekä 1967 rakennettu painotalon laajennus. Paikalle mahdollistetaan 4-5 kerroksiset toimisto- ja liikerakennukset.

Kaavaehdotuksesta annettiin kolme lausuntoa eikä siitä jätetty muistutuksia. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo totesi lausunnossaan 25.10.2024, että se ei puolla asemakaavan muutosehdotusta kulttuurihistoriallisten arvojen sekä kestävän kehityksen toteutumisen näkökulmasta. Kuopion sähköverkko Oy esitti lausunnossaan vaatimusta kiinteistömuuntamosta ja ELY-keskus piti kiinteistön purkamista valitettavana, muttei esittänyt muutosta asemakaavan muutosehdotukseen.

Museon esittämä kiinteistön säilyttäminen ei ole mahdollista kiinteistössä todettujen vaikeasti korjattavien mikrobivaurioiden vuoksi. Terveellisen ja turvallisen oleskeluympäristön sekä hankkeeseen liittyvän muun kokonaisharkinnan perusteella kiinteistön nykyisiä rakennuksia ei esitetä säilytettäviksi. Kaavakarttaan on lisätty yleismääräyksiin maininta kiinteistömuuntamosta. Lausunnot vastineineen ovat kaavaselostuksen liitteenä 9.

Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se hyväksyy esitetyn asemakaavan muutosehdotuksen.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi esityksen.

Eronpyyntö luottamustehtävistä

Suvi Suutarinen (sdp.) on pyytänyt eroa kaupunginvaltuuston varavaltuutetun toimesta paikkakuntalta poismuuton vuoksi.

Merkitään, että Suvi Suutarinen on sdp.:n 9. varavaltuutettu.

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se myöntää Suvi Suutariselle eron varavaltuutetun toimesta.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi esityksen. 

Eronpyyntö luottamustehtävistä

Tuomo Rissanen (kesk.) on pyytänyt eroa kaupunginvaltuuston varavaltuutetun toimesta 8.9.2025 alkaen paikkakunnalta poismuuton vuoksi.

Merkitään, että Tuomo Rissanen on keskustan 3. varavaltuutettu.

Kuntalain § 70 mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se myöntää Tuomo Rissaselle eron varavaltuutetun toimesta.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi esityksen.

Eronpyyntö tarkastuslautakunnan varajäsenyydestä

Hilja Hoffren (sd.) on pyytänyt eroa tarkastuslautakunnan varajäsenyydestä muiden luottamustoimien hoitamisen vuoksi. Hilja Hoffren on nimetty kaupunginhallituksen varajäseneksi kaupunginvaltuustossa 1.9.2025 § 55.

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntää luottamushenkilön valinnut toimielin.

Kaupunginvaltuustolle esitetään, että se myöntää Hilja Hoffrenille eron tarkastuslautakunnan varajäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi esityksen ja valitsi hänen tilalleen uudeksi varajäseneksi Neeta Röppäsen.

Kaupunginvaltuuston kokouspäivän muutos

Kaupunginvaltuusto on päättänyt 2.6.2025 § 50 kokouspäivistään syyslukukaudella 2025. Kaupunginvaltuustolle esitetään, että 27.10.2025 kokous aikaistetaan päivämäärään 20.10.2025. Kokoukseen on tulossa johtamisjärjestelmään liittyvä päätöksentekokokonaisuus, jonka toimeenpano on vuoden 2025 loppuun mennessä ja sujuva toteutus edellyttää kokouksen aikaistamista.

Kaupunginvaltuustolle esitetään, että kaupunginvaltuuston kokous 27.10.2025 aikaistetaan päivämäärään 20.10.2025 ja, että kokous alkaa klo 19.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi esityksen.

Esityslistat ja päätöspöytäkirjat löytyvät kokonaisuudessaan: Dynasty tietopalvelu : Kuopion kaupunki