Kaupunki palkitsi ansioituneita kuopiolaisia juhlavuoden kunniaksi
Kuopion kaupungin perustamisesta tulee maanantaina 17.11.2025 kuluneeksi 250 vuotta.
Kuopion kaupunki on perinteisesti palkinnut vuosipäivänsä kunniaksi ansioituneita henkilöitä ja toimijoita. Kyseinen perinne jatkui myös näin kaupunkimme 250-vuotispäivän kynnyksellä, perjantaina 14.11. Kuopion kaupungintalolla pidetyssä palkitsemisjuhlassa.
Juhlassa jaettiin seuraavat Kuopion kaupunginhallituksen myöntämät tunnustuspalkinnot: Kuopio-mitali, Kuopion kaupungin kultaiset ja hopeiset kunniamerkit, Kuopio-stipendit, Esimerkillisen yksilö- ja ryhmäsuoritusten kunniakirjat, Vuoden ilmiö -kunniakirja sekä Kuopio250-juhlavuoden kultaiset ja keltamustat ilmiöt -kunniakirjat.
”Kuopio syntyi rohkeudesta visiosta. Siitä alkoi matka, joka on kestänyt jo 250 vuotta. Tämän päivän Kuopiossa yhdistyy huippuosaaminen, omannäköinen elämä ja yhteisöllisyys. Voep olla, että parhaat tarinat ovat vielä edessäpäin!”, totesi Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Eskelinen juhlapuheessaan.
“Teidän, tänään palkittavien, työnne on osa Kuopion tarinaa. Ilman teitä Kuopio ei olisi niin kukoistava kuin se on. Kiitos työstänne, vaikutuksestanne ja sydämellisyydestänne Kuopion ja kuopiolaisten hyväksi.”
Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Eskelinen
Kuopio-mitali Raimo Sonniselle
Kuopio-mitali myönnettiin tänä vuonna yrittäjä Raimo Sonniselle tunnustuksena merkittävästä ja pitkäaikaisesta yritystoiminnasta. Palkitsemisen perusteluissa todettiin Sonnisen työn Bella-veneiden perustajana, myöhemmin Bellanrannan kehittäjänä ja yrittäjänä tuoneen Kuopiolle myönteistä näkyvyyttä sekä kansainvälistä huomioita.
Kultaiset kunniamerkit Pekka Kaartiselle ja Sari Raassinalle
Kuopion kaupungin kultaisella kunniamerkillä palkittiin kunnallisneuvos Pekka Kaartinen
tunnustuksena poikkeuksellisen pitkästä, monipuolisesta ja vaikuttavasta työskentelystä
kaupunginvaltuutettuna, kaupunginhallituksessa, kaupunginhallituksen puheenjohtajana
sekä muissa merkittävissä luottamustehtävissä.
Lisäksi kultaisella kunniamerkillä huomioitiin lääkintöneuvos, erikoislääkäri Sari Raassina tunnustuksena merkittävästä kunnallispoliittisesta työstä kaupunginvaltuutettuna, kaupunginhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajana sekä työskentelystä alueemme kansanedustajana.
Kuopion kaupungin hopeiset kunniamerkit myönnettiin seuraaville kuopiolaisille:
- Veijo Karkkoselle tunnustuksena kunnallispoliittisesta työstä sekä toiminnasta luottamustehtävissä,
- Jaakko Kekonille tunnustuksena pitkäaikaisesta kunnallispoliittisesta työstä sekä toiminnasta luottamustehtävissä mm. Istekki Oy:n hallituksen puheenjohtajana,
- Kari Keräselle tunnustuksena pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta työstä Niiralan Kulma Oy:ssä,
- Seppo Kirkiselle tunnustuksena pitkäaikaisesta sitoutumisesta ja merkittävästä panostuksesta Kuopion kulttuurielämän, musiikkikasvatuksen ja kirkkomusiikin hyväksi.
- Kari Loposelle tunnustuksena kunnallispoliittisesta työstä sekä toiminnasta luottamustehtävissä,
- Minna Reijoselle tunnustuksena kunnallispoliittisesta työstä sekä toiminnasta luottamustehtävissä sekä
- Eero Wertzellille tunnustuksena merkittävästä roolista nuorten hyvinvoinnin edistämisessä ja kunnallispoliittisessa työssä sekä toiminnasta luottamustehtävissä.
Kuopio-stipendit tanssitaiteen, musiikin ja ravitsemustieteen aloille
Kuopio-stipendit myönnettiin tänä vuonna tanssikasvatuksen, musiikin ja ravitsemustieteen aloille. Rehtori Elina Turpeinen palkittiin stipendillä pitkäaikaisesta työstä tanssikasvattajana sekä erityisesti nuorten eteen tehdystä työstä, joka on tukenut nuoria löytämään oman ilmaisunsa tanssin ja taiteen kautta. Tanssin kaupungissa Kuopiossa Turpeinen on vahvasti kantanut vastuuta tanssitaiteen kentästä ja avannut ovia muille tanssintekijöille.
Kuopio-stipendit saivat myös Jaakko Kosunen sekä Matti Sariola tunnustuksena pitkäaikaisesta toiminnastaan musiikin parissa. Kosunen ja Sariola ovat ilahduttaneet kuopiolaisia jo vuosia esiintymisillään Pyykkipoika-duona. Lisäksi he ovat kehittäneet kuopiolaista katusoittotoimintaa ja lasten kulttuuria.
Kolmannen Kuopio-stipendin sai ravitsemustieteenalan uranuurtaja ja kehittäjä, kansainvälisesti arvostettu asiantuntija, professori Ursula Schwab. Schwabin työ on vaikuttanut merkittävästi kansanterveyteen ja ravitsemuspolitiikkaan Suomessa ja Pohjoismaissa.
Esimerkillisen yksilösuorituksen kunniakirjan sai Toivo (Topi) Laitinen osoituksena merkittävästä omistautumisesta ja työstä luomuviljelijänä sekä Topin halli -luomukaupan perustajana.
Esimerkillisistä ryhmäsuorituksista palkittiin Kuopion Suunnistajat, Kaverikoirat ja Yhdessä enemmän -jouluruokailutapahtuma
Esimerkillisen ryhmäsuorituksen kunniakirja myönnettiin Kuopion Suunnistajat ry:lle tunnustuksena suunnistuksen MM-kilpailujen järjestämisestä Kuopiossa kesällä 2025. Kilpailu toi kansallista ja kansainvälistä näkyvyyttä Kuopiolle ja vahvisti kaupungin mainetta urheilu- ja tapahtumakaupunkina.
Toisen Esimerkillisen ryhmäsuorituksen kunniakirjan sai Yhdessä enemmän -tapahtuman työryhmä. Yhdessä enemmän -tapahtuma oli maksuton, yhteisöllinen ja ohjelmallinen jouluruokailutapahtuma. Kaikille avoin tapahtuma kutsui jokaisen yhteiseen jouluruokapöytään. Vuonna 2024 ruokailuun osallistui 500 ruokailijaa. Tapahtuman järjestävä työryhmä muodostuu kuopiolaisten järjestöjen ja seurakuntien edustajista.
Lisäksi Esimerkilllisen ryhmäsuorituksen kunniakirjalla palkittiin Kuopion Kaverikoirat -toiminta. Kaverikoiratoiminta on vapaaehtoistoimintaa, jossa koiran avulla tuodaan iloa ja elämyksiä ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta pitää omaa lemmikkiä. Kohderyhminä ovat erityisesti lapset, kehitysvammaiset, ikääntyneet ja potilaat. Kaverikoiratoimintaan kuuluu myös lukukoiratoiminta, jossa lukukoira kuuntelee lukijaa ja on läsnä.
Yhteisöllinen hyväntekeväisyystapahtuma nousi Vuoden ilmiöksi
Vuoden ilmiö -kunniakirjan saivat Kimmo Timonen ja Mika Hämäläinen tunnustuksena Kime4Kids -hyväntekeväisyystapahtumasta (v. 2010–2025). Tapahtuma saavutti tavoitteensa keräämällä miljoona euroa lapsille ja nuorille. Tapahtuma on koettu yhteisöllisenä, ja siinä on näkynyt vahvasti ihmisten hyvä tahto.
Kultaiset ja keltamustat ilmiöt -kunniakirjat juhlistivat sykähdyttäviä hetkiä juhlavuoden varrelta
Kuopio250-juhlavuoden aikaisten erityisten onnistumisten innoittamana juhlassa jaettiin tänä vuonna myös Juhlavuoden kultaiset ja keltamustat ilmiöt -kunniakirjat.
Kultaiset ja keltamustat ilmiöt -kunniakirjan saivat:
- Kuopion Palloseura Veikkausliigan mestaruudesta vuonna 2024
- Kalevan Pallo seurahistorian ensimmäisestä Suomen mestaruudesta liigakaudella 2024–2025
- Puijo Wolley seurahistorian ensimmäisestä lentopallon naisten Suomen mestaruudesta kaudella 2024–2025.
- Miss Suomi 2025 Sarah Dzafce, joka on nostanut esille Kuopion kaupunkia hyvänä opiskelu- ja kotikaupunkina
Kuopion kaupunki onnittelee lämpimästi jokaista tänään palkittua!