Vuoden 2025 Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat julkistettiin

Kirjallisuuskaupunki Kuopiossa on jälleen julkistettu vuoden Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat.

Kuopion kaupunki jakaa vuosittain Savonia-kirjallisuuspalkinnon (12 000 €) tunnustuspalkintona savolaiselle kirjailijalle kyseisenä vuonna julkaistusta merkittävästä kaunokirjallisesta teoksesta. Tänä vuonna palkinto jaetaan 9.12.2025.

Ehdokkaat palkinnon saajaksi julkistettiin Kirjakantti-kirjallisuustapahtuman avajaisissa 14.11.2025. Samaisessa tilaisuudessa jaettiin myös Martti Merenmaa -stipendi.

Ehdolla palkinnon saajaksi on kuusi savolaista kirjailijaa

Savonia-palkintoraati on valinnut ehdokkaat kokouksessaan lokakuussa 2025. Raati luki yhteensä 103 palkinnon piiriin kuuluvaa kaunokirjallista teosta. Niistä raati asetti ehdolle kuusi teosta, joita se luonnehtii seuraavasti:

Hedman Sari, Hanna ei ole enää täällä (Aviador)

Hedmanin esikoisromaani on pakahduttava ja sydäntä raastava tarina kuopiolaisesta opettajaperheestä, jossa yhden lapsen kuolema aiheuttaa koko muulle perheelle ylisukupolvisen trauman. Puhumattomuus ja tunteiden käsittelemättömyys erottavat perheenjäsenet toisistaan. Teos muistuttaa siitä, miten peruuttamattoman jäljen lapsen kuolema jättää vanhempien lisäksi myös kuoleman varjoon jääneisiin sisaruksiin.

Hedmanin kieli on runsasta, muttei raskasta. Se kuvaa tarkasti ja uskottavasti romanin rikkinäiset, mutta syvästi inhimilliset henkilöhahmot. Myös ajankuva piirtyy äärimmäisen taidokkaasti. Kirja jättää lukijaansa vahvan tunnejäljen.

Hytönen Ville, Bilbao! (Aviador)

Hytösen proosarunoteos kertoo keski-ikäisen parin kiihkeän rakkaustarinan ennätyshelteissä Espanjan Bilbaossa. Teoksen läkähdyttävän kuuma tunnelma ja tekstin runollisuus syntyvät niukoin vedoin taidokkaan aukkoisella kerronnalla

Teos on samaan aikaan suorapuheinen ja sensuroimaton, mutta myös vahvan kuvaileva ja vertauskuvallinen. Päähenkilöiden dialogissa on näennäisen keveyden takana syvällisempiä merkityksiä ihmisenä olemisesta.

Jauhiainen Olli-Pekka, Sukupuut (Atena / Otava)

Jauhiaisen esikoisromaani kertoo sukupolvien välisistä näkemyseroista siitä, miten suvun metsäomaisuutta tulisi jatkossa hoitaa. Eläköitynyt isä haluaisi käännyttää kaupunkilaistuneen aikamiespoikansa suosiolliseksi talousmetsäkäsittelylle, mutta poika kannattaa aarniometsäsuojelua. Asiaa ratkotaan yhdessä viikonlopun pitkillä metsäretkillä.

Jauhiainen kirjoittaa tiiviisti, mutta samalla jotenkin ilmavasti. Parhaimmillaan hänen kielensä on aarniometsän kuvauksissa. Sukupuut on viimeistelty ja kaunis romaani, jonka voima on sukupolvien välisessä ymmärryksessä, ei vastakkain ajattelussa.

Mattila Tiia, Humalan soundtrack (Myllylahti)

Humalan soundtrack-nuortenkirja edustaa uutta kaunokirjallisuuden lajityyppiä, säeromaania. Siinä teksti on jaettu runosäkeisiin, mutta sisältö on silti tarinallinen.

Mattilan esikoisteos kertoo yläkouluikäisestä Iirosta, jonka elämä on ajautumassa umpikujaan vanhempien alkoholismin takia. Teos on riipaiseva ja raaka kertomus siitä, millaista on joutua kantamaan kaikesta vastuuta liian nuorena ja pitää perheen kulisseja pystyssä niin kotona, koulussa kuin muille aikuisille. Synkän ja surullisen pohjavireen keskellä teos antaa kuitenkin toivoa paremmasta: vaikeistakin olosuhteista on mahdollisuus selvitä.

Nissinen Camilla, Rihmasto (Tammi)

Vahva romaani perheestä, jossa traumat ovat jääneet käsittelemättä ja heijastuvat näin sukupolvesta toiseen. Teos avaa pala palalta sukupolvien välisiä puhumattomuuden ketjuja sekä väkivallalla kasvattamisen ja hylkäämisen rihmastoja. Nissinen kirjoittaa vahvasti sekä rakkaudesta että sen puutteesta, mikä repii ja hajottaa ihmismielen. Samalla rakkaus on kuitenkin ehdotonta elämässä.

Nissisen hienovarainen kerronta vie tarinaa sujuvasti eteenpäin jättäen lukijalle sopivasti tilaa ajatella, pohtia ja tulkita. Romaanissa asiat kulkevat niin todentuntuisesti, että kipeät elämänvaiheet ja samalla henkilöt nousevat vahvasti lukijan iholle.

Pääkkönen Anneli, Ompelija (Ntamo)

Romaani on pistoja elämästä. Sattuma saattaa yhteen nyt jo elämänsä ehtoopuolella olevat nuoruuden rakastavaiset, jotka alkavat pohtia elämäänsä. Romaani ankkuroi menneisyyden teot ja tekemättömyydet, tunteiden monimutkaisuuden ja valintojen seuraukset tiukasti nykyaikaan.

Elämänmakuinen romaani, jossa päähenkilöt tuntuvat samaan aikaan pyrkivän lähelle, mutta juoksevan karkuun. Teosta elävöittävät oivallisissa kohdin kiinnostavat kirjallisuuslainaukset ja virkistävät ajatusrakennelmat. Ompelija ei selitä asioita puhki, vaan tilaa jää sopivasti lukijan omalle tulkinnalle. Teksti vaikuttaa kuin varkain pinnan alla vielä pitkään lukemisen jälkeenkin.

Savonia-palkintoraatiin kuuluvat puheenjohtaja Varpu Puskala, varapuheenjohtaja Martti RuokolainenMatti KaarlejärviMaija SvärdPetri TossavainenAku LatvaniemiEssi LöytynojaMiika Raudaskoski ja Anna Vilkuna. Raadin sihteerinä on toiminut Tuija Korhonen.


Kuopion kaupunki onnittelee ehdokkaita lämpimästi!

Savonia-kirjallisuuspalkintoehdokkaiden meriittilista

Sari Hedman

Kuopiossa nuoruutensa asunut Sari Hedman on opiskellut kirjoittamista useilla eripituisilla kursseilla, joista perusteellisimmin Helsingin Kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjalla 2014–2016. Hän on koulutukseltaan taiteen maisteri ja työskentelee johtajana Helsingin senioripalveluissa.

Hanna ei ole enää täällä on hänen esikoisromaaninsa.

Teokset

  • Hanna ei ole enää täällä, 2025 (Aviador)

Ville Hytönen

Ville Hytönen (s. 1982) on Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja ja 19 kielelle käännetty runoilija, jonka tuotannossa vaihtelevat eurooppalaisen melankolian ja suomalais-ugrilaisen perinteen värisävyt. Mikkelissäkin kahdeksan vuotta aikoinaan asunut Hytönen majailee nykyisin Virossa. Hän on toiminut myös Kustannusosakeyhtiö Savukeitaan kustantajana 2001–2019 sekä Tulenkantajat-kirjakaupan toisena kauppiaana 2012–2015. Hytönen on sukutaustaltaan Vesannon Hytösiä.

Bilbao! on hänen yhdestoista runokokoelmansa.

Kaunokirjalliset teokset

Runokokoelmat

  • Bilbao!, 2025 (Aviador)
  • Vaivanaika, 2023 (Enostone)
  • Thule, 2020 (Enostone)
  • Välimeri, 2018 (Sammakko)
  • Helvetinjumalakone, eli, kuvallinen runoelma Berliinistä, 2015 (Siltala)
  • Sotaraamattu, 2014 (Siltala)
  • Anna Halmkronan jälkeen jääneet paperit, 2013 (Sanasota, kirjailijanimellä Anna Halmkrona)
  • Karsikkopuu, 2011 (Tammi)
  • Idän musta joutsen, 2009 (Tammi)
  • Kolmas sotaleikki, 2008 (Kirja kerrallaan : Nihil Interit, kirjailijanimellä Anna Halmkrona)
  • Kuolema Euroopassa, 2006 (Tammi)

Romaanit

  • Johannes-Andreas, 2022 (Like)
  • Suomalainen utopia eli Kuinka kaksi miekkosta istui taivaanrannassa ja puhui, 2021 (Enostone)
  • Luumun polte, 2019 (Gummerus)
  • Jumalankoirat, 2017 (Sammakko)

Lasten- ja nuortenkirjat

  • Beppe Berliinissä, 2023 (Enostone)
  • Hämeenlinnan kokoinen kana, 2023 (Kovasana)
  • Maa nimeltä Hampampam, 2023 (Tammi)
  • Ötökkämaan ihmeet, 2022 (Tammi)
  • Kiukkumielen ihmeellinen satukirja, 2021 (Kumma)
  • Tanssi, Kalervo, tanssi, 2021 (Kovasana)
  • Tyttö nimeltä Margariini, 2021 (Enostone)
  • Tötterman, 2021 (Enostone)
  • Lapsi tuli kuusta, 2020 (Aviador)
  • Beppe ja mausteyllätys, 2019 (Into)
  • Birštonas, 2019 (Savukeidas)
  • Kuka auttaisi Tootoo-vaaria, 2019 (Savukeidas)
  • Pikku-Matelin laulu, 2019 (Enostone)
  • Professori Pistrihin hullu maailmanjärjestys, 2019 (Haamu)
  • Taatelikujan markkinat, 2019 (Savukeidas)
  • Tootoo-vaari ja työkalupakki, 2019 (Savukeidas)
  • Brontosaurus Beppe, 2018 (Into)
  • Noita-akka nimeltä Baba Jaga, 2018 (Savukeidas)
  • Pieni merirosvokirja, 2018 (Enostone)
  • Varjagien laulu, 2018 (Savukeidas)
  • Ötökkämaan talvi, 2018 (Tammi)
  • Kuka tykkää röhinä-mummusta, 2017 (Savukeidas)
  • Satukirja nimeltään Pietimetsä PUUH, 2017 (Robustos)
  • Tootoo-vaari ja tötteröauto, 2017 (Savukeidas)
  • Kisupekka ja Kisulisu pormestareina, 2016 (Savukeidas)
  • Kuka pelkää naamarikoiraa?, 2016 (Savukeidas)
  • Tarina herra Nallesta, joka ei löytänyt paikkaansa maailmasta, 2016 (Savukeidas)
  • Vauvaperhe matkustaa, 2016 (Tammi)
  • Isovaarin alppiruusu, 2015 (Savukeidas)
  • Ötökkämaan tarinat, 2014 (Tammi)
  • Hipinäaasi apinahiisi, 2013 (Tammi)
  • Taatelikujan salaperäinen Pisteli, 2012 (Tammi)

Palkintoehdokkuudet / palkinnot

  • Kodiksamia-palkintoehdokkuus 2022
  • Uusi suomalainen essee -kilpailun tunnustuspalkinto 2021
  • Vuoden matkakirja -kunniamaininta 2021
  • Arvid Lydecken -palkintoehdokkuus 2020
  • Arvid Lydecken -palkintoehdokkuus 2019
  • Viron Vuoden matkailuteko 2019
  • IBBY Estonian Vuoden käännöslastenkirja -ehdokkuus 2016 (teoksesta Kuka pelkää naamarikoiraa)
  • Vuoden matkakirja -kunniamaininta 2015 (yhdessä Ville-Juhani Sutisen kanssa)
  • Tanssiva karhu -palkintoehdokkuus 2014 (teoksesta Sotaraamattu)
  • Finlandia Junior -palkintoehdokkuus 2013 (kirjalla Hipinäaasi apinahiisi)
  • Sammontekijät-palkinto, valtioneuvoston jakama 2010
  • Nuori Voima -palkinto 2006
  • J. H. Erkon kirjoituskilpailu, 2005, kunniamaininta

Olli-Pekka Jauhiainen

Iisalmesta kotoisin oleva Olli-Pekka Jauhiainen (s.1982) on koulutukseltaan äänisuunnittelija ja elokuvakäsikirjoittaja. Luontoaiheisiin Jauhiainen on herännyt koiriensa johdattelemana ja käsitellyt niitä kirjoittamisen lisäksi myös videoteoksissaan.

Sukupuut on hänen esikoisromaaninsa.

Teokset

  • Sukupuut, 2025 (Atena)

Tiia Mattila

Kangasniemeltä kotoisin oleva Tiia Mattila (s. 1994) on nykyisin Espoossa asuva kirjailija ja sairaanhoitaja, joka tunnetaan myös kirjasomessa kirjojen kansista inspiraation saaneiden villasukkien neulojana.

Humanan soundtrack on hänen esikoisromaaninsa.

Teokset

  • Humalan soundtrack, 2025 (Myllylahti)

Camilla Nissinen

Camilla Nissinen on joensuulainen pedagoginen informaatikko. Hän on syntynyt Tuusniemellä ja asunut siellä ensimmäiset 19 vuotta. Koulutukseltaan hän on äidinkielenopettaja (filosofian maisteri).

Rihmasto on hänen toinen romaaninsa.

Teokset

  • Meitä vastaan rikkoneen, 2022 (esikoisromaani)

Palkintoehdokkuudet / palkinnot

  • Toisen asteen Nuori Aleksis -palkintoehdokkuus 2023 (teoksesta Meitä vastaan rikkoneet)
  • Pohjois-Karjalan Vuoden kulttuuriteko -palkinto 2022 (teoksesta Meitä vastaan rikkoneet)
  • Savonia-palkintoehdokkuus 2022 (teoksesta Meitä vastaan rikkoneet)
  • Bookbeatin Vuoden kotimainen tulokas -palkintoehdokkuus 2022 (teoksesta Meitä vastaan rikkoneet)

Anneli Pääkkönen

Savonlinnan Ahvensalmella asuva Anneli Pääkkönen (s.1946, Joensuu) on tuottelias ja monipuolinen kirjailija, joka on julkaissut kymmeniä teoksia niin runoa, proosaa kuin draamaakin. Pääkkönen on opiskellut tiedottajan tutkinnon Helsingissä, jonka jälkeen hän on työskennellyt mm. silkkipainotyöntekijänä, copywritersuunnittelijana, tiedottajana, taittajana ja kuvittajana. Savonlinnassa Pääkkönen on järjestänyt kirjoituskursseja sekä ollut mukana kirjallisuusseminaareja järjestäneessä työryhmässä.

Ompelija on hänen neljästoista proosatyönsä.

Teokset

Romaanit

  • Ompelija, 2025 (ntamo)
  • Huuberi, 2022 (ntamo)
  • Somerikko, 2018 (ntamo)
  • Sairasta, 2013 (ntamo)
  • Sielu, siemen, keiju, aasi, 2013 (ntamo)
  • Rauhotutaan, 2004 (Minerva)
  • Se kaikkein kaunein elämässä, 1999 (Kirjapaja)
  • Onni-niminen nainen, 1994 (Kääntöpiiri)
  • Sukupuoli, 1986 (omakustanne)
  • Tahdon, haluan, 1983 (Kirjayhtymä)

Runokokoelmat

  • Mahottoma hyvvää, 2020 (Mediapinta)
  • Arje ihme, 2017 (Mediapinta)
  • Kapakkalaulut, 1992 (Kääntöpiiri)
  • Mietintö, 1968 (Otava)

Novellikokoelmat

  • Juhannusnovelleja, 2019 (ntamo)
  • Erään miehen sydän ja muita ihmistarinoita, 2006 (Minerva)
  • Elämän tarkoitus ja muita kertomuksia, 1995 (Like)
  • Vaimoni Igor ja muita kertomuksia, 1993 (Kääntöpiiri)

Palkintoehdokkuudet / palkinnot

  • Voitto Runopuulaakissa. Savonlinna 2017
  • III palkinto balladi-kilpailussa. Savonlinna 2003.
  • II sija runokilpailussa. Nuoren Voiman Liitto 1980.
  • Lyriikkakilpailussa lunastus. Parnasso 1967.
  • I palkinto runokilpailussa. Kotiliesi 1964.
  • II palkinto runokilpailussa. Kouvolan kaupunki 1962.