Lippumäen tekojää edelleen haasteiden keskellä – korjaukset käynnissä, kenttä toistaiseksi suljettu

Lippumäen tekojääkentän laitteistoa on kunnostettu ja testattu useissa vaiheissa kuluvan vuoden aikana. Helmikuussa 2025 toteutettiin laitteiston korjaus- ja huoltotöitä. Huhtikuun lopussa jatkettiin putkistojen vaihto- ja huoltotoimenpiteillä, ja laippaventtiileistä havaittu vuoto korjattiin vaihtamalla venttiilit uusiin.

Korjausten jälkeen kenttäputkisto ja laitekontti koeponnistettiin typellä. Vuotoja ei enää ilmennyt, joten ongelma saatiin ratkaistua. Kentän rakennustyöt hyväksyttiin ja luovutettiin kunnossapidon ja liikuntapaikkapalveluiden vastuulle kesäkuussa 2025. Korjauksilla on takuu 9.6.2027 asti.

Ennen jäädytyskauden alkua laitteisto huollettiin, ja jäädytys päästiin aloittamaan marraskuun alussa. Poikkeuksellinen lämpöaalto heikensi kuitenkin tehoa, ja jäädytys keskeytettiin, mikä johti osittaisen jääpohjan menetykseen. Myöhemmin kylmemmällä säällä jäädytystä jatkettiin, mutta laiterikko pysäytti työn uudelleen.

Marraskuun lopun tilanne näytti, että vaikka koneistoa käytettiin kolmella kompressorilla ja kaikki toimi näennäisesti oikein, kenttä alkoi sulaa +7 asteessa, vaikka järjestelmä kävi täydellä teholla. Uusimpana haasteena todettu liuospumppujen automatiikkavika on nyt urakoitsijan työn alla.

”Turhautuneina joudumme toteamaan, että jääradan rakennusurakka ei ole edennyt suunnitellusti. Vaikuttaa siltä, että laitteiston teho ei riitä jäädytykseen yli +5 asteen lämpötilassa. Tekojääkenttä on tällä hetkellä suljettu, kunnes ongelmat saadaan korjattua”, kertoo Kuopion kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen.

Koneiston käytöstä vastaa nyt uusi ylläpitourakoitsija, ja heidän toimintansa vaikuttaa aiempaa varmemmalta. Onkin mahdollista, että jäädytyksen laatu paranee, kunhan laitteisto toimii kuten pitää. Kaikki tarvittavat kehittämistoimet tehdään tämänkin talven aikana.

”Tällä talvikaudella selvitämme lopullisesti Lippumäen tekojääradan laitteiston toimivuuden ja päätämme jatkotoimenpiteistä sen perusteella”, lupaa Kyllönen.

Ajantasainen tieto jääkentästä löytyy osoitteesta: Lippumäen tekojääkenttä