Kuopion kaupunginhallituksen päätöstiedote 12.1.2026
Kuopion MAL-seudun kestävän liikenteen suunnitelman (SUMP) 2040 hyväksyminen
Uudessa EU:n 13.6.2024 annetussa TEN-T-asetuksen artiklassa 41 edellytetään, että Euroopan laajuisen liikenneverkon kaupunkisolmukohdissa, joihin Kuopio kuuluu, hyväksytään 31.12. 2027 mennessä kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelma, johon sisältyy muun muassa toimenpiteitä eri liikennemuotojen integroimiseksi ja siirtymiseksi kohti kestävää liikkumista, tehokkaan päästöttömän ja vähäpäästöisen liikkumisen sekä kaupunkilogistiikan edistämiseksi, ilmansaasteiden ja melusaasteen vähentämiseksi ja tarvittaessa liikenteen saavutettavuuden arvioimiseksi käyttäjien kannalta, ja seurataan suunnitelman toteutumista.
Asetuksen pohjalta asia on huomioitu myös Kuopion kaupunkiseudun ja valtion välisessä maankäytön, asumisen, ja liikenteen sopimuksessa (MAL), jonka kohdan 1. Seudullisen suunnittelun tietopohjan kehittäminen ensimmäisessä toimenpiteessä on sovittu, että Kuopion seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma toteuttaa Euroopan laajuisia liikenneverkkoja (TEN-T) koskevan asetuksen kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmaa (Sustainable urban mobility plan, SUMP) koskevat vaatimukset vuoden 2027 loppuun mennessä.
Kuopion kaupunkiseutu on ollut asian suhteen proaktiivinen ja haki vuoden 2024 liikkumisenohjauksen valtionavustushaussa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta valtionavusta Kuopion seudun kestävän liikenteen suunnitelman (SUMP) laatimiseksi. Myönteisen valtionavustuspäätöksen jälkeen seudun kunnista Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Siilinjärvi ja Suonenjoki laativat vuoden 2024 aikana liitteenä olevan seudullisen kestävän liikenteen suunnitelman (SUMP) 2040.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se hyväksyy Kuopion MAL-seudun kestävän liikenteen suunnitelman (SUMP) 2040.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Sovintosopimuksen hyväksyminen
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT (jäljempänä KT) on Kuopion kaupunkia edustavana työnantajajärjestönä käynyt keskusneuvotteluja alueellisen pelastustoimen työntekijöitä edustavan palkansaajajärjestön kanssa työntekijöiden suorittaman varallaolon lukemiseksi työajaksi.
Neuvottelujen ja asiaa koskevan oikeuskäytännön perusteella KT esittää asian ratkaisemista sovinnollisesti siten, että varallaolo katsotaan työajaksi ja kaupunki suorittaa palkkasaatavat takautuvasti ajalta 2015–2020 erikseen tehtävien työntekijäkohtaisten laskelmien mukaisesti. Takautuvasti maksettavien palkkojen yhteismäärä kuudelle työntekijälle on n. 155.000 euroa. Maksettavaan määrään lisätään viivästyskorot.
Sovintosopimus vastaa sisällöltään pelastustoimen palkkasaatavia koskevassa asiassa aiemmin (kh 9.12.2024) hyväksyttyä sopimusta. Kaupunginhallitus on käsitellyt kyseessä olevaa asiakokonaisuutta myös kokouksessaan 12.8.2024 ja päättänyt tuolloin, että asiassa pyritään jatkossa sovintoratkaisuun.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että kaupunki osaltaan hyväksyy liitteenä olevan sovintosopimuksen ja kaupunginlakimies Vesa Toivanen valtuutetaan allekirjoittamaan sopimus. Sopimukseen voidaan tehdä vähäisiä muutoksia kansliatoimenpitein.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Asunto-osakkeen myynti
Kaupunki on saanut Valtiokonttorin päätöksellä omistukseensa Asunto Oy Kuopion Puistokatu 10-nimisen asunto-osakeyhtiön osakkeet, jotka oikeuttavat hallitsemaan huoneistoa B 29 (1 h + kk, 24,3 m2). Omaisuus on tarkoituksenmukaista myydä ja varat tulee osoittaa haettuun tarkoitukseen (koulujen ja päiväkotien pihojen kehittämiseen, varustamiseen ja uusimiseen).
Kohde on ollut markkinoitavana kiinteistönvälittäjällä. Kohteesta on saatu 22.12.2025 liitteenä oleva korkein tarjous, jota voidaan pitää kohtuullisena ja vallitsevaa markkinahintaa vastaavana.
Kuopion kaupungin hallintosäännön mukaan kaupunginhallitus päättää irtaimen omaisuuden myymisestä.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se hyväksyy liitteenä olevan tarjouksen ja valtuuttaa kaupunginlakimies Vesa Toivasen allekirjoittamaan kauppakirjan kaupungin puolesta tavanomaisin kauppaehdoin.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Nimeäminen luottamustehtäviin
Kaupunginvaltuusto on 15.12.2025 myöntänyt Saara Karkulahdelle eron kaupunginhallituksen jäsenyydestä 1.1.2026 alkaen. Saara Karkulahti on nimettynä myös konsernijaostoon sekä toimii hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan kaupunginhallituksen edustajan varajäsenenä.
Kuopion kaupungin hallintosäännön mukaan konsernijaoston jäsenenä voi toimia vain kaupunginhallituksen jäsen tai varajäsen.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se nimeää
a. konsernijaostoon varsinaisen jäsenen toimikauden loppuun saakka
b. hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan kaupunginhallituksen edustajan varajäsenen toimikauden loppuun saakka
Kaupunginhallitus nimesi Tuula Savolaisen konsernijaostoon ja hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan kaupunginhallituksen edustajan varajäseneksi toimikauden loppuun saakka.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Savonia-kirjallisuuspalkintoraadin asettaminen vuosiksi 2026–2029
Kaupunginhallitus on 1.12.2025 nimennyt Savonia-kirjallisuuspalkintoraatiin jäsenet sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuosille 2026–2029.
Savonia-kirjallisuuspalkintoraadin palkintosäännön mukaan raatia täydentää kaksi asiantuntijajäsentä, joista vähintään toisella on oltava akateemisia kirjallisuusopintoja
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se nimeää Savonia-kirjallisuuspalkintoraatiin asiantuntijajäseniksi vuosille 2026–2029 kirjastovirkailija Lila Mäkelän sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Mirka Oinosen.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Eronpyyntö Kuopion työllisyysaluelautakunnan varajäsenyydestä
Kuopion kaupunginvaltuuston on kokouksessaan 1.9.2025 nimennyt työllisyysaluelautakuntaan 11 jäsentä (Kuopion kaupungista 6 ja jäsenkuntien ehdotuksesta 5) ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimeää Kuopion jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kaudelle 2025–2029.
Koillis-Savon jäsenkunnilla Kaavi, Rautavaara ja Tuusniemi on yksi yhteinen jäsen ja tälle varajäsen. Koillis-Savon kuntien edustajan varajäsen on jättänyt eroilmoituksen, joka on käsitelty Rautavaaran kunnan valtuuston 15.12.2025 kokouksessa, jossa Kirsi Koskelolle on myönnetty ero Kuopion työllisyysaluelautakunnan varajäsenyydestä.
Kaavin kunnan valtuusto on nimennyt 10.11.2025 Koillis-Savon jäsenkuntien yhteisen edustajan varajäseneksi Hilkka Tiilikaisen.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto
a. myöntää Rautavaaran kunnanvaltuuston esityksen mukaisesti Koillis-Savon kuntien edustajan varajäsenelle Kirsi Koskelolle eron Kuopion työllisyysaluelautakunnasta ja
b. nimeää Kaavin kunnanvaltuuston esityksen mukaisesti Hilkka Tiilikaisen Koillis-Savon kuntien edustajan varajäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Eronpyyntö kaupunginhallituksen varajäsenyydestä
Heidi Eskelinen (kesk.) on pyytänyt eroa kaupunginhallituksen varajäsenyydestä luottamushenkilöpaikkojen uudelleen järjestämisen vuoksi.
Kuntalain mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto
a. Myöntää Heidi Eskeliselle eron kaupunginhallituksen varajäsenyydestä.
b. Nimeää Heidi Eskelisen tilalle uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Päättäjien nimeäminen Kuopion seudun MALPE-ohjaus- ja seurantaryhmään valtuustokaudelle 2025–2029
Kuopion seudun kunnat Kuopio, Siilinjärvi, Leppävirta, Suonenjoki, Lapinlahti ja Tuusniemi pääsivät mukaan v. 2021 keväällä kansalliseen MAL-sopimusmenettelyyn. Sen seurauksena perustettiin Kuopion seudulle useita yhteistyöryhmiä, mm. Kuopion seudun MAL-sopimuksen ohjaus- ja seurantaryhmä. Ohjaus- ja seurantaryhmä on vastannut MAL-sopimuksen toimeenpanon ja seurannan strategisesta ohjaamisesta yhdessä seudun kuntajohtajien kanssa. Tehtäviin on kuulunut myös uuden sopimuskauden valmistelun ohjaaminen sekä vuosittain valmistuvien seurantaraporttien käsittely ja hyväksyminen.
Ohjausryhmässä on ollut mukana kustakin sopimuskunnasta 2 johtavaa päättäjää, seudun kunnanjohtajat, rahoittajien edustus (PS-liitto ja PS-Ely) sekä MAL-sopimuksen yhteistyöryhmän puheenjohtajat.
Nyt uudella valtuustokaudella 2025–2029 on tarpeen päivittää myös ohjausryhmän koostumus, tehtävät ja nimi vastaamaan paremmin nykytarpeita. Seudun kuntajohtajakokouksessa ja sekä MAL-sopimuksen ohjaus- ja seurantaryhmässä on käyty keskustelua ohjausryhmän tehtävien laajentamisesta seudulliseen palvelu- ja elinkeinotoimintaan, koska näiden yhteistyökysymysten käsittelyn ei ole olemassa tällä hetkellä johtavista päättäjistä ja viranhaltijoista koostuvaa vastaavaa yhteistä seudullista foorumia.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että se nimeää Kuopion seudun MALPE-ohjaus- ja seurantaryhmään kaksi johtavaa, viime kuntavaaleissa valittua päättäjää.
Kaupunginhallitus nimesi ryhmään Aleksi Eskelisen ja Tiina Kaartisen.
Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen.
Kaupunginvaltuuston päätösten 15.12.2025 täytäntöönpanot
Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginvaltuuston 15.12.2025 tekemät päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä ja valtuuston toimivallan puitteissa ja ehdottaa, että ne saataisiin välittömästi panna täytäntöön, mikäli kysymys ei ole pöydälle pannuista asioista, tai sellaisista asioista, joissa täytäntöönpano tekisi mahdollisen valituksen mitättömäksi sekä viimeksi mainittujen asioiden osalta sen jälkeen, kun ne ovat saavuttaneet lainvoiman.
—
Kaupunginhallituksen kokouslista liitteineen on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa: https://kuopio.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2026644