Kaksi Kuopio-Fania keskustelevat – Kuopio kuin lämmin halaus

Millainen kaupunki Kuopio oikeastaan on? Entä kuopiolaiset – kieroja vai lupsakoita?

Päästetään kaksi Kuopio-fania kertomaan näkemyksensä, miksi koti on siellä, minne Puijon torni näkkyy.

Kuopion torilla Kauppahallin kupeessa seisoo kaksi naista vilkkaasti keskenään jutellen. Ulkopuolinen ei arvaisi, että eläkeläinen Eila Kaartinen ja opiskelija Sini Suvikunnas ovat juuri tavanneet ensimmäistä kertaa yhteistä haastattelua varten. Molemmat ovat Kuopio-faneja, ja tapaaminen on sovittu Kauppahalliin, joka on yksi naisten suosikkipaikoista.

Kauppahallissa on tuttu hyörinä. Kahviloiden pöydissä ihmiset vaihtavat kuulumisia, ja puheensorinan seasta erottuvat kahvilusikoiden kilahdukset. Palvelutiskeillä myyjät ojentavat paikallisia herkkuja tuoksuvissa paketeissa asiakkaiden mukaan.

– Täällä tuntuu kuin aika pysähtyisi eikä minnekään ole kiire, Sini toteaa.

KIEROJA VAI LUPSAKOITA?

Joensuusta lukion jälkeen Kuopioon muuttanut Sini päätyi Kuopioon terveystieteiden opintojen perässä. Hänen mielestään ihmiset luovat Kuopiosta sellaisen kaupungin kuin se on. – Olin etukäteen kuullut kahdenlaista, että savolaiset ovat kieroja ja että he ovat lupsakoita. Jännityksellä odotin, kumpia he oikeasti ovat. Onneksi lupsakkuus kuvaa heitä paremmin!

Sinin mielestä Kuopiossa on kaikkea, mitä kaupungilta voi toivoa. Myös luonnonläheisyys ja turvallisuus viehättävät, eivätkä edes järkyttävän jyrkät mäet ole lannistaneet innokasta pyöräilijää.

Sini löysi sisäisen savolaisensa jo ensimmäisenä opiskelusyksynä.

– Minun sydämestä tuli keltamusta ensimmäisessä Kalpan pelissä. Olin itsekin yllättynyt, miten suuri kaupunkiylpeys siinä hetkessä syntyi, hän kertoo.

Parin vuoden aikana Sini on vakuuttunut siitä, että tänne hän haluaa jäädä, jos töitä vain löytyy.

KUOPION HENKI ON SÄILYNYT

Kun Eila vuonna 1952 syntyi, näytti Kuopio hyvin erilaiselta. Kaupunkikuvassa hevoset olivat tavallinen näky, monissa taloissa ei ollut vielä sisävessaa ja liikenne sujui huomattavan rauhallisesti.

Perhe asui entisellä paloasemalla, nykyisessä Oikeustalossa, isän työn vuoksi. Talossa asusti paljon lapsia ja leikkikavereita löytyi helposti. Lasten suurta huvia oli kokoontua Linnanlahden luistinradalle, teinit puolestaan tapasivat toisiaan torilla. Ihmiset ja tapaamiset olivat keskiössä.

– Tämä henki on säilynyt Kuopiossa edelleen. Toisia kohtaan ollaan avoimia, heitä autetaan ja tuntemattomienkin kanssa voi ryhtyä juttusille, Eila kuvailee.

Sini tunnistaa Eilan kuvauksen Kuopion hengestä.

– Jos olen pyöräillessä eksynyt täällä, en ole kaivanut karttaa puhelimesta. Olen kysynyt vastaantulijalta apua ja aina on neuvottu. Minulle on korvaamattoman tärkeä asia, että täällä vanhat arvot ja yhteisöllisyys ovat säilyneet, Sini painottaa.

SUUNNITELTU IHMISET EDELLÄ

Eilalle Kuopioon jääminen oli itsestäänselvä asia. Hän on seurannut Kuopion kehittymistä aitiopaikalta työskennellessään kaupungilla vesihuoltoon liittyvissä tehtävissä.

– Tämä on lämmin, turvallinen ja kaunis kaupunki, jonka suunnittelussa ajatellaan ihmistä. Esimerkiksi puistot ovat todella kauniita ja hyvin hoidettuja, Eila kuvaa.

Lisäksi tarjolla on asuinpaikkoja niin keskustassa viihtyvälle, lähiöitä arvostaville kuin maaseudulle haluaville. Tapahtumia riittää runsaasti niin kulttuurinnälkäisille kuin penkkiurheilijoillekin.

KALLAVESI SILMISSÄ JA SYDÄMESSÄ

Eikä Kuopion keskustassa ole mistään kohdasta pitkä matka rantaan. Sekä Eila että Sini ovat menettäneet sydämensä kauniille Kallavedelle ja sen rauhoittavalle läheisyydelle.

Eilan lapsuudessa Pohjois-Kallavedellä sijainnut saarimökki on edelleen rakkaana mielessä. Onneksi sataman aallonmurtajalla istuessa Kallaveden järvimaiseman tunnelmaan pääsee helposti.

– Ja kun Saaristokatua pitkin matkustaa bussissa pimeän aikaan, valomaisema on niin huikea, että samaan hintaan saa mindfullnesshetken, Eila naurahtaa.

PUIJON TORNI NÄKYVISSÄ!

Tiedätkö mistä tunnistaa, että kuopiolainen lähestyy kotikaupunkiaan? Siitä, että Puijon torni pitää nähdä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja vähän harmittaa, jos sumu peittää sen näkyvistä.

Sini on tällä määritelmällä aivan aito kuopiolainen, vaikka bussissa pitääkin välillä kiemurrella, että tornin näkee heti kun mahdollista.

Eila puolestaan on opettanut Puijon tornin kuikuilun myös lastenlapsilleen. Tosifanina hänellä on torniin vuosilippu, joka on ahkerassa käytössä.

KAIKKI PÄÄTTYY HALAUKSEEN

Haastattelu päättyy yhteiseen valokuvaukseen Kauppahallin käytävillä. Kuvauksen aikana ohi ehtii jo kulkea Eilan vanhoja tuttuja, joiden kanssa vaihdetaan parin sanan kuulumiset.

Kun haastattelun jälkeen on aika lähteä omille teilleen, naiset vaihtavat keskenään vielä puhelinnumerot. Eila muistuttaa Siniä, että auttaa mielellään missä tahansa asiassa, jos tarvetta tulee.

– Voinko vielä halata sinua? Sini kysyy Eilalta ja saa luvan.

Niin tämäkin tapaaminen päättyy lämpimään halaukseen.

Teksti: Marjaana Anttila

Kuvat: Tatu Ahonen ja Wille Markkanen

Artikkeli on kirjoitettu Kuopio by Nature 2026 -julkaisuun.

Tutustu julkaisuihin: Kuopio by Nature Issuussa