Pakka-toimintamalli


Pakka on lyhenne alkoholi-, tupakka- ja rahapelihaittojen vähentämisen valtakunnalliselle toimintamallille. Pakka-toimintamalli on paikallista toimintaa, ennen kaikkea yhteisöön vaikuttamista, päihdehaittojen vähentämiseksi. Kuopion kaupunki lähti mukaan Pakkaan kaupunginhallituksen ja - valtuuston päätöksellä maaliskuussa 2013. Pakka toimintamallia koordinoi Kuopiossa hyvinvoinnin edistämisen palvelualue, kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö, jossa vastuuhenkilönä on ehkäisevän päihdetyön koordinaattori.

Valtakunnallista Pakan kehittämistä ohjaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Toimintamallin tavoitteena on valtakunnallisesti vähentää nuorten ja aikuisten päihteiden käyttöä, nostaa päihteiden käytön aloitusikää sekä vähentää päihteisiin liittyviä haittoja. Kuopiossa Pakka-toimintamallia sovelletaan kaikkiin ikäryhmiin.

Pakka-toimintamalli

  • on tehokas keino vähentää päihteiden käytöstä aiheutuvia haittoja.
  • yhdistää viranomaisvalvonnan sekä kansalaisten ja eri yhteisöjen vastuullisen toiminnan, jotta alkoholia, tupakkaa ja rahapelaamista myydään ja anniskellaan yhä vastuullisemmin ja myynti sekä välittäminen alaikäisille loppuu.
  • soveltuu kaikkien ikärajavalvottavien tuotteiden (alkoholi, tupakka, rahapelit) saatavuuden rajoittamiseen sekä haittojen ehkäisyyn

Esimerkkejä Pakan kampanjoista

  • Kuopiossa tehdään joka toinen vuosi (2013, 2015, jne.) kauppoja, kioskeja, Alkoja, rahapelipaikkoja (RAY:n Pelaamot) ja huoltoasemia koskevat ostokokeet. Ostokokeissa tutkitaan vastuullista myyntiä: minkä verran nuorille (mutta kuitenkin täysi-ikäisille) koe-ostajille myydään alkoholia/tupakkatuotteita kysymättä häneltä henkilöllisyystodistusta ja minkä verran rahapelaamista yrittäviltä kysytään papereita. Ostetut juomat ja tupakkatuotteet viedään Itä-Suomen poliisilaitokselle ja hävitetään asianmukaisesti
  • Joka toinen vuosi kuullaan kuntalaisten näkemyksiä päihdeasennekyselyjen (2014, 2016, jne.) muodossa
  • Yhteistyössä kauppojen, huoltoasemien ja kioskien kanssa Älä välitä alkoholia alaikäisille – kampanja, myyjille oma Skarppina kassalla- tiedote ja koulutusta
  • ”Joulun tähti älä sammu”- kampanja jossa keskitytään pikkujouluajan alkoholin käyttöön ja turvallisuuteen

Kuopiossa Pakan toteutusta ohjaavat hyvinvoinnin edistämisen lautakunta (lain edellyttämä kunnan toimielin) sekä tarjonta- ja kysyntätyöryhmät

Tarjontatyöryhmä
Säde Rytkönen, hyvinvointikoordinaattori, Kuopion kaupunki
Jari Uusitalo, komisario, Itä-Suomen poliisilaitos
Topi Törrönen, alkoholitarkastaja, AVI
Allu Koskinen, toimitusjohtaja, Real Albert Promotion
Mika Hämäläinen, ravintoloitsija, Vararengas Ravintolat
Ari Alanko, toimitusjohtaja, Ravintolamestarit Oy
Milla Kahelin, tuottaja, Viikko Savo
Markku Haapakoski, hotelli- ja ravintolaliiketoiminnan lehtori, Savonia-ammattikorkeakoulu
Kirsi Jeskanen, aluepäällikkö, OK PeeÄSSä
Juha Laanti, aluepäällikkö, Alko Oy
Merja Venäläinen, Alkon myymäläpäällikkö
Mika Peltoniemi, aluemyyntipäällikkö, RAY
Anna Karjalainen, suunnittelija, Pelituki
Tiina Nykky, ehkäisevän päihdetyön koordinaattori, Kuopion kaupunki


Kysyntätyöryhmä
Heli Norja, hyvinvoinnin edistämisen johtaja, Kuopion kaupunki
Säde Rytkönen, hyvinvointikoordinaattori, Kuopion kaupunki
Elina Niinimaa, sosiaalityöntekijä, Kuopion kaupunki, sosiaalityön yksikkö
Jaakko Nuotio, toiminnanjohtaja, Nuorten palvelu ry
Terttu Huttunen, aluekoordinaattori, EHYT ry
Seija Kärki, opiskelijahuollon koordinaattori, Savon ammatti- ja aikuisopisto
Helena Törmi, vanhempainyhdistyksen edustaja
Merja Laininen, rehtori, Kalevalan koulu
Pirkko Paakeli-Kurronen, toimitusjohtaja, Kuopion seudun päihdepalvelusäätiö
Mervi Toivanen, vastaava terveydenhoitaja, YTHS Kuopio
Laura Meriluoto, Sirkkulanpuiston toimintayhdistys ry
Tiina Nykky, ehkäisevä päihdetyö, Kuopion kaupunki