Petonen


Petosen puistokaupunki sijaitsee noin 10−12 kilometriä Kuopion keskustasta etelään. Petosesta on kasvanut Kuopion eteläpuolelle varsin paljon tunnustusta saanut moni-ilmeinen asuinalue. Petosen alueella asuu tällä hetkellä noin 13 600 asukasta. Alueen sydämenä sykkii kerrostalovaltainen Pyörö, jonka ympärille levittäytyvät rivitalo- ja omakotitaloalueet Litmanen, Pitkälahti ja Pirtti. 

Laajoja viheralueita omaava kaupunginosa tarjoaa ihanteellisen kasvuympäristön lapsiperheille, joita alueella on runsaasti. Kaupunginosa tunnetaan puistokaupunkina, sillä siellä on puistokäytäviä yhteensä noin 20 kilometriä.  Petosella on turvallista liikkua polkupyörällä erillisen kevyen liikenteen verkoston ansiosta.

Petonen on rakennettu täyden palvelun alueeksi. Torimaisen Itsenäisyyden aukion ympäriltä löytyvät kaikki peruspalvelut. Petosella on useita ruokakauppoja, kukkakauppoja, kioskeja, ravintoloita, pitserioita ja kampaamoja sekä leipomo, oma terveysasema ja lääkärikeskus, useita äitiys- ja lastenneuvoloita, apteekki ja seurakunnan toimintapisteitä, vanhusten palvelutalo, vapaa-aikatalo Pinari (ns. nuorisotalo), Kelan sivupiste ja useita erikoisliikkeitä. Alueella on lukuisia päivähoitopaikkoja sekä päiväkodeissa että perhepäivähoitajilla. Tarjolla on myös ympärivuorokautista hoitoa ja iltahoitoa. Alueella on lisäksi useita alakouluja, yläkoulu ja asukastupa Kotikulma.

Liikuntamahdollisuudet Petosella ovat erinomaiset. Lippumäen väestösuojaan on toteutettu uima- ja jäähalli. Lippumäessä on uusi monipuolinen liikuntakeskus, joka palvelee myös Saaristokaupungin asukkaita. Alueelta löytyy jalkapallo- ja tenniskentät, jotka toimivat talvisin luisteluratoina, sekä kuntosaleja. Alueella on runsaat lenkkeily- ja latuverkostot sekä koirapuisto. Venesatamat tarjoavat veneilijöille suoran yhteyden kauniille Kallavedelle. Petosella on useita uimarantoja.

Hyvät liikenneyhteydet taataan päivällä jopa 6 kertaa tunnissa keskustaan kulkevilla linja-autovuoroilla ja hyvillä pyöräteillä. Petonen sijaitsee moottoritien läheisyydessä, joten liikkuminen muihin kaupunginosiin on helppoa ja nopeaa. Saaristokatu tarjoaa Petosen asukkaille vaihtoehtoisen reitin keskustaan. Petosen viereen sijoittuu Kuopion kasvava työpaikkakeskittymä, Etelä-Kuopion yrityspuisto.

Pitkälahti-Petosen asukasyhdistys