Pakkasjuhla
Pakkasjuhla on osa Pakkaspäiviä 19.1.-25.1.2026
Lasten Pakkasjuhla Brahenpuistossa sunnuntaina 25.1.2026 klo 14-17. Tapahtuma-alueella on paljon ilmaista ja talvista puuhaa lapsille. Juhla alkaa valoisan aikaan ja loppuu hämärällä, jolloin juhlaa varten värivalaistut puut pääsevät oikeuksiinsa. Pakkasjuhlan järjestää Kuopion kaupunki. Yhteistyössä on mukana Kuopion Energia.
Tapahtumakävijöille tiedoksi:
Tapahtuma on maksuton ja se on avoin kaikille. Aikataulu- ja ohjelmamuutokset mahdollisia. Tapahtumalla on säävaraus. Tapahtumassa tullaan ottamaan yleisluontoisia valokuvia. Tarkoituksena voi olla näkyvyys mediassa, kulttuuriperinnön taltiointi, tiedottaminen tai tulevien tapahtumien markkinointi eri kanavissa.
Huomioithan saapuessasi, että katu on suljettu Kuopionlahdenkadun risteyksestä Vuorikadun loppupäähän tapahtuman ajan, risteyksessä liikenteenohjaus. Pieni parkkipaikka Kuopionlahden kentän vieressä ei ole myöskään tapahtuman aikana käytössä kävijöille.
Koko pakkasviikon ohjelma on katsottavissa osoitteesta kuopionseina.fi. Pakkaspäiville ohjelmaa tuottaa Kuopion kaupunki ja lukuisa määrä eri toimijoita. Ulkoilmatapahtumilla on säävaraus, joten ajankohtaiset ohjelmatiedot kannattaa tarkastaa ennen tapahtumaan lähtemistä!
-
Children’s Frost Festival (Pakkasjuhla)
Welcome to Children’s Frost Festival at Brahenpuisto Park on Sunday, January 25th, 2026, from 14:00 pm to 17:00 pm.
The event area offers plenty of free, wintry activities for children and families. The celebration begins in daylight and ends in the dark. The trees sparkle with lights after dark. The Frost Festival is organized by the City of Kuopio in collaboration with Kuopion Energia.
Children’s Frost Festival information for visitors
The event is free of charge and open to everyone. Please note that food at Lettukeisari and Kallan Tytöt’s buffet is not free. The schedule and program may change. The event is weather-dependent. Traditionally, the cancellation threshold is around –25 °C.
Children’s Frost Festival program details:
14:00 Event begins – Welcome!
14:00 Dance collective MegaFunk, dance performance and dance workshop at Brahenpuisto Park
14:45 Synchronized skating performance (KULS) at the Kuopionlahti rink (hockey rink). After the performance, basic skating lessons on the Kuopionlahti rink.
15:15 MusaMaja’s concert at Brahenpuisto Park
15:45 Magician Puijon Torvi’s show at Brahenpuisto Park
16:30 MusaMaja’s concert at Brahenpuisto Park
17:00 Event ends – Thank you for your visit!The event will be hosted by Elf Hilima Haepakka.
Children’s Frost Festival activity Stations at Brahenpuisto Park:
- Stick horse track, Kuopio Lutheran Church
- Warm juice with a Trangia stove and a workshop – learn how to use it, Kallan Tytöt
- Winter sports, City of Kuopio & Kompassi
- Sledding! (bring your own sledding gear)
- Snow painting and a snowball throwing station, Itä-Suomen Työelämä omaksi –hanke, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry
- Activity station and introduction to their work, PERHEILLE-Hanke (Pohjois-Savon liikunta)
- Magician Puijon Torvi will be moving around the event area, performing close-up magic
- Light characters will visit the event from 16:00 to 17:00
- Pähkä and Kamu characters will also be greeting visitors at the event!
You can buy food from Kallan Tytöt buffet and Lettukeisari. You’re also welcome to enjoy your own snacks in the area, and grills are available for you to cook food such as sausages. Please remember to keep the area clean and use the waste bins provided!
Please note when arriving that the street will be closed from the Kuopionlahdenkatu intersection to the end of Vuorikatu for the duration of the event, with traffic control at the intersection. The small parking lot next to Kuopionlahti field will also not be available for visitors during the event.
A nearby parking lot that can be used is, for example, the parking lot of the Kuopion Musiikkikeskus.
See the Frost Week program here (19.-25.1.2026): www.kuopionseina.fi/pakkaspaivat
The Frost Days program is produced by the City of Kuopio together with numerous partners.
-
14.00 Tapahtuma alkaa, tervetuloa Pakkasjuhlaan!
14.00 Tanssikollektiivi MegaFunk esitys+tanssityöpaja Brahenpuistossa
14.45 Muodostelmaluisteluesitys (KULS) (Kuopionlahden kentän kaukalo). Lisäksi luistelualkeiden opetusta esityksen jälkeen.
15.15 MusaMajan konsertti Brahenpuistossa
15.45 Taikuri Puijon Torven esitys Brahenpuistossa
16.30 MusaMajan konsertti Brahenpuistossa
17.00 Tapahtuma päättyy, kiitos ja mukavaa kotimatkaa!Tapahtuman juontaa Hilima Haepakka
Ohjelmamuutokset mahdollisia.
Pakkasjuhlan toimintapisteet Brahenpuistossa:
- Keppihevosrata, Kuopion Tuomiokirkkoseurakunta
- Trangian kokeilua ja mehun lämmitystä, Kallan Tytöt
- Talviset liikuntapisteet, Kuopion kaupunki & Kompassi
- Tekemistä ja toiminnan esittelyä, PERHEILLE-hanke (Pohjois-Savon liikunta)
- Mäenlaskua! Kannattaa siis varata mukaan myös laskuväline
- Lumimaalausta ja lumipallojen heittopiste, Itä-Suomen Työelämä omaksi –hanke, Kehitysvammaisten Tukiliitto ry
Lisäksi alueella:
- Taikuri Puijon Torvi kiertää tapahtuma-aikana tekemässä lisäksi lähitaikuutta
- Valohahmot vierailevat tapahtumassa klo 16-17
- Kävijöitä tapahtumassa tervehtimässä myös Pähkä- ja Kamu-hahmot
Alueen ruokapisteet (sijaitsevat pääportin jälkeisellä kulkuväylällä)
Lettukeisari
Kallan Tyttöjen buffet
Grilli omille eväilleMuistathan pitää alueen siistinä ja käyttää tarjolla olevia jäteastioita.
Ohjelmamuutokset mahdollisia.
Lataa Pakkasjuhlan kartta / Download the Frost Festival map
Yhteystiedot
Jenni Niskanen
Kulttuurisuunnittelija
Kansalaistoiminnan palvelut