Maunolanmäen päiväkoti
Huuhkajankuja 3
70820 Kuopio
maunolanmaen.paivakoti(at)kuopio.fi
Päiväkodinjohtaja
Pauliina Kokkonen
Puh. 017 183 750
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päiväkoti on avoinna klo 6.30:n ja 17.00:n välisenä aikana ja tarvittaessa vanhempien työn tai opiskelun vuoksi klo 6:sta 18:aan.
- 0 - 6 -vuotiaiden päivähoito
- Esiopetus
Tietoa päiväkodin toiminnasta
Maunolanmäen päiväkoti on Petosen alueen ensimmäinen päiväkoti, jonka toiminta alkoi v.1989.
Päiväkodissa toimii neljä ryhmää, joista päätalon puolella kolme. Samassa pihapiirissä päätalon kanssa on erillisessä rakennuksessa Otsola-ryhmä, joka on perinteisesti toiminut esikouluna. Emme ole mihinkään painotusalueeseen erikoistunut päiväkoti, vaan meille on tärkeää se rikas arkityö, jota teemme lasten hyvinvoinnin ja kasvun tukemiseksi. Perheiden kanssa tehtävä yhteistyö on tärkeää. Lasten ja perheiden kanssa tehtävässä kasvatustyössä mukana on päiväkodin oman henkilökunnan lisäksi konsultoivat erityislastentarhanopettajat.
Päiväkotimme kolmessa ryhmässä, Nallelassa, Kontioilla ja Karhulassa, toimitaan kasvatuskumppanuuden ja omahoitajuuden periaatteiden pohjalta. Omahoitajuutta sovelletaan ryhmän ikäjakauman mukaisesti. Kasvatuskumppanuus vanhempien kanssa kuuluu toki myös esiopetusryhmäen toimintatapoihin.
Päiväkotimme lähistöltä löytyvät hyvät liikuntamahdollisuudet ja myös luonto on lähellä. Käytössämme on urheilukenttä, pururata metsineen, hiihtoladut ja luistelukenttä. Liikunta on asia, johon olemme halunneet panostaa. Päiväkodissamme onkin hyvä liikuntasali välineineen.
Maunolanmäki - Nallela