Paco Nucci – täyttä elämää Suomen Napolissa

Eteläeurooppalaisuutta henkivä tunnelma ja savolainen sosiaalisuus veivät italialaisen miehen sydämen.

Kahdeksan lapsen isä ja ravintolayrittäjä Paco Nucci muutti Italiasta Suomeen vuonna 1991. Tuolloin 18-vuotias nuorukainen saapui Napolin miljoonakaupungista pieneen Pielaveden kylään rakkauden perässä, mikä oli hänelle kohtalainen kulttuurishokki.

“Minusta on helppoa ja luontevaa tehdä töitä savolaisten kanssa. Heidän eleensä, puheensa ja tapansa reagoida on ainutlaatuinen ja pidän siitä, yrittäjä Paco Nucci sanoo.”

– Nuoruus ja napolilainen sopeutuvaisuus saivat aikaan sen, että huomasin pian viihtyväni täällä ja omaksuin kielen nopeasti. Sen kautta pääsin syvemmälle uuteen maahan ja sen kulttuuriin kuin jos olisin ollut täysin ummikko, Nucci sanoo.

Suomi näyttäytyi vasta maahan muuttaneelle Nuccille eksoottisena ja kiehtovana maana. Se oli selkeästi erilainen, mutta jotenkin niin samanlainen maa kuin Italia.

– Koin ja koen yhä edelleen, että savolaisissa on jotain samaa kuin napolilaisissa. Heissä on tiettyjä piirteitä, mitkä nousevat esiin molemmissa kulttuureissa. Tosin jotta kuopiolaisen saa mukaan leikkiin, pitää tietää mistä narusta vetää. He ovat pidättyväisempiä kuin napolilaiset, mutta monia muita suomalaisia kansoja sosiaalisempia.

Tästä syystä Nucci kokee Kuopion kodikseen ja kuopiolaiset kaltaisikseen.

– Puhtaus, luonto, vanhat perinteet ja aidot ihmiset inspiroivat minua. Kuopiossa on vetovoimaa, ja se on kehittynyt viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana hyvään suuntaan.

Savossa vietettyjen vuosien myötä Nucci on huomannut, että kuopiolaiset arvostavat oma-aloitteisuutta, aktiivisuutta ja paikallisen kielen taitamista.

– Siitä on etua, jos ossoo huastella Savonmuan murteella.

Ja huastella Nucci osaa: onhan hän Savon kielen murremestari vuodelta 2016. Hyvän pohjan murteen taitamiselle toivat Helsingin yliopistossa vuonna 1998 aloitetut suomen kielen ja kirjallisuuden opinnot. Tosin ne ovat vielä vähän vaiheessaan, mutta päämääränä on yhä olla jonain päivänä filosofian maisteri. Kunhan vaan olisi aikaa opinnoille.

– Mutta kyllä sitä lopulta jostain löytyy, Nucci uskoo.

Hän tunnustautuu luonteeltaan ratkaisukeskeiseksi peruspessimistiksi: pahimpaan pitää aina varautua, mutta samalla etsitään toimintasuunnitelmia päästä haastavasta tilanteesta tavoitteeseen. – Näin myös opintojen kanssa.

Teksti: Maiju Korhonen