Roope Hakkarainen – Jonas and I

Pyysimme jokaiselta videotuotantoon osallistuneelta pienen tarinan projektiin osallistumisesta. Roopen video on neliosaisen videosarjan toinen, ja videossa ilmenee musiikin tekemisen merkitys biisin syntytarinan kautta. Roope sävelsi videota varten oman musiikin. Lue tarina ja katso täynnä tunnetta oleva video.

Miltä tuntui, kun kuulit, että juuri sinut halutaan mukaan videosarjaan?

Totta kai tuntui hyvältä, että panokseni musiikin saralla kiinnostaa niin, että siitä halutaan tällainen esittely tehdä. Tiesin, että Jukan (Tallinen) tekemänä videosta tulisi varmasti todella hieno ja halusin mielelläni olla mukana.

 Millaista oli tehdä videota ja jäikö jokin erityinen kokemus/tilanne mieleen?

Olen tutustunut Jukkaan hieman edellisten projektien kautta, mutta oikeastaan vasta nyt pääsimme juttelemaan ja tarinoimaan keskenämme kunnolla kuvausten aikana. Kuten jo aiemmin sanoin, tiesin Jukan tekevän hienoa jälkeä, joten oli helppo luottaa hänen visioonsa ja työskentely oli todella luontevaa. Tulimme hyvin juttuun ja rupattelimme niitä näitä kuvausten ohessa. Hänellä on hyvä taipumus luoda kuvaustilanne rennoksi kuvattavalle, pitäen silti ammattitaidon korkealla. Näin ollen koko tuotannosta jäi hyvä fiilis juurikin kokonaisuutena kameran edessä ja sen ulkopuolella.

Löytyikö tekemisen kautta uusia oivalluksia tai mitä ehkä haluaisit jakaa muille?

Tein itse musiikin omaan videooni. Tämä oli itselläni heti mielessä, kun osallistumistani videosarjaan kysyttiin. Jukka oli samoilla linjoilla. Kun puhuttiin ensikertaa puhelimessa projektiin liittyen, sain hyvää inspiraatiota kuvaustavoista ja lokaatioista. Idea kappaleesta ja sen sävelestä tulikin mieleen oikeastaan jo puhelun aikana ja menin suoraan työhuoneelleni äänittämään melodiat, jotka jäivät soimaan päähäni. Tämä videon taustalla soiva kappale onkin lopputulos kyseisen hetken inspiraatiosta.

 Mikä Kuopion alueella inspiroi tai on se juttu? Miksi Kuopio on juuri se paikka, missä asua, elää ja opiskella tai tehdä töitä?

Olen syntynyt Kuopiossa ja elänyt täällä elämäni. Olen matkustanut paljon eri puolilla maailmaa, mutta koti on aina täällä. Kotikaupungissa on välillä myös huonotkin puolet, lähinnä liian tutut paikat ja piirit. Silloin on tarve käydä tuulettamassa päätään ja hakemassa inspiraatiota toisella puolen palloa tai vaikka Lapin erämaassa. Kuitenkin kotiin on joka kerta mukavampi palata ja koen, että tämä kaupunki on se paikka, jossa inspiraationi purkautuu parhaiten lopputulokseksi. Kallaveden vesistö ympärillä, aina vain hetken kävelymatkan päässä antaa ajatuksille tilaa. Veden merkitys on jollain tapaa hyvin tärkeä, vaikkei sitä rannoilla päivittäin tai viikoittain kulkisikaan. Myös juurikin ne edellä mainitut, välillä huonot puolet on myös vahvoja puolia. Nautin kaupungista, joka on riittävän suuri ollakseen elävä, mutta myös tarpeen tullen rauhallinen… Sekä välimatkat aina lyhyitä. Juuri oikea paikka minulle. Koti on vaikea kuvailla, mutta jokainen tietää mitä, ja miten paljon se merkitsee.

Onko vielä jotain mitä haluaisit kertoa?

Videosarja paikallisesta osaamisesta, henkilöistä ja elämästä on hienoa tuoda esiin. Toivonkin, että sarja saa jatkoa ja lisää tarinoita kerrottavakseen. Kuopio on täynnä monipuolista elämää, jota jakaa!

Katso video!

Tämä videosarja on ”Oivalluksia elämästä” -tuotannon toinen osa. Täynnä hyvää tunnetta olevien lyhyiden filmien toinen osa kertoo neljä inspiroivaa tarinaa Kuopion alueen nuoremmista osaajista ja vaikuttajista. Mukana ovat liikunnanohjaaja ja triathlonisti Aki Hurula, Jonas and I -yhtyeen Roope Hakkarainen, Kuopioon asettunut markkinointiassistentti Jade Jiminez sekä muotoilija Satu Nisu. Videot julkaistaan pienen tarinan kera.

Tuotannon ensimmäinen osa koostui kuuden videon sarjasta, missä mukana ovat kansainvälisesti tunnettu lasitaiteilija ja muotoilija Ritva-Liisa Pohjalainen, työyhteisövalmentaja (Hiljainen mieli Oy) Hanna Kumpulainen, konserttimestari ja ammattiviulisti Lila Watanabe, LujaBetonin toimitusjohtaja ja triathlonisti Mikko Isotalo, hallitusammattilainen Tarja Tikkanen sekä Talentreen senior adviser Mika Sutinen. Katso myös videotuotannon ensimmäinen osa: Oivalluksia elämästä – YouTube