Horisontin tuolla puolen

Kuopiota ympäröi kaunis Kallavesi, yksi Suomen suurimmista järvistä. Tulija saa nauttia henkeäsalpaavan kauniista maisemista riippumatta siitä, mistä suunnasta kaupunkia lähestyy. Ratkaisevan tärkeän ensivaikutelman voi antaa vain kerran ja tässä suhteessa Kuopiolla on erinomainen luonnollinen etu puolellaan; kaupunkiin ei voi saapua muuten kuin positiivisessa mielentilassa, leveä hymy kasvoilla.

Kuopio on vesistön ympäröimä kaupunki. Kun astuu laivaan miltä tahansa Kallaveden lukuisilta laitureilta, matka voi viedä kulkijan kirjaimellisesti maapallon toiselle puolelle.

Matkan pituus on käytännössä rajaton, mutta sama koskee myös Kuopion vesistöjen tarjoamien mahdollisuuksien määrää. Kaupunki tunnetaan hyvin veneenvalmistuksesta, joka juontaa juurensa vuoteen 1970. Suuri järvi ja kauniit maisemat ovat innoittaneet sekä kalastajia että vesihiihtäjiä, mutta erityisesti veneilyistä on tullut olennainen osa kuopiolaista laatuaikaa.

Astu veneestä suoraan kaupunkiin

Vierailijoille saattaa olla yllätys, että aivan keskustan tuntumassa on uusi aallonmurtaja ja matkustajasatama. Vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä satamasta on vilkas ydinkeskusta, jonka hotellit, ravintolat, kahvilat ja ostospaikat sijaitsevat kätevästi lähellä. Jos käveleminen ei ole sinun juttusi, voit valita kulkupeliksesi kaupunkipyörän tai hypätä Hop-On Hop-Off -bussiin.

Ydinkeskustan lisäksi myös kaupungin rannat tarjoavat huikeita näköaloja ja oivallisia paikkoja, joissa voi käydä eväsretkellä tai vain tutkia ympäristöä ja nauttia maisemista.

Lähistöllä on runsaasti mahdollisuuksia täydentää elämystä sopivilla palveluilla. Mikset jäisi pidemmäksi aikaa, kun tarjolla on näin paljon erinomaisia tapoja pitää hauskaa ja nauttia vierailusta? Voit pelata erän lentopalloa, syödä maittavan illallisen tai rentoutua saunassa.

Kuopion Saanassa, uudessa matkailukeskuksessa yhdistyy suomalainen saunaelämys, ravintolapalvelut sekä laaja valikoima tapahtumia ja toimintaa saman katon alla. Toimitusjohtaja Jukka Savolainen saa sinutkin vakuuttuneeksi.

– Meillä on oma vierasvenelaituri sekä Suomen suurin ulkoterassi, jolla jokainen voi rentoutua ja nauttia upeita maisemista, sanoo Savolainen.

– Heti vieressä on polttoaineen jakeluasema, jolta löytyy imutyhjennin ja pilssipumppu. Kattavat palvelut sekä veneille että veneilijöille.

Monta tapaa nauttia vesistöistä

Lähes kesyttömältä tuntuvan luonnon keskellä voi kokea maailman, joka poikkeaa täysin kaupungin rantaviivasta, vaikka niissä on paljon yhteisiä piirteitä. Villi luonto on Kallaveden toinen ulottuvuus, kaukana kaupungin hälinästä, mutta silti lähellä ja helposti saavutettavissa.

Niin helposti, ettei venettä tarvitse edes ohjata sinne itse. Voit yksinkertaisesti hypätä yhteen lukuisista keskustan lähellä liikennöivistä risteilijöistä. Miksi ajaa, kun voit istua kannella ja rentoutua, kenties jopa nauttia hyvän lounaan matkan aikana?

Risteily-yrittäjät, kuten Noora Kivi Kuopion Roll Risteilyistä, auttaa matkailijoita mielellään.

– Kaikki risteilyt on suunniteltu siten, että ne tarjoavat vaihtelevia maisemia, sanoo Kivi.

– Voit nauttia kaupunkinäkymistä tai ihastella kaunista saaristoluontoa sekä historiallisia rakennuksia.

Noora Kiven mukaan asiakkaat kysyvät häneltä kerta toisensa jälkeen, mihin järvi oikeastaan päättyy. Kallaveden suuruus herättää jatkuvasti hämmästystä, kuten myös saarien lukumäärä ja koko henkeäsalpaava kokonaisuus.

Vuoden 2021 kaudelta sekä Jukka Savolainen että Noora Kivi odottavat innolla lisäpalveluja, jotka tekevästä veneilystä ja vesillä liikkumisesta yhä kattavamman kokemuksen. Kaupunkipyöriä löytyy kätevästi heti satamalaitureiden kupeesta ja Hop-On Hop-Off -bussit liikennöivät lähistöllä, joten veneeltä pääsee helposti piipahtamaan keskustassa, torilla ja jopa Puijon mäellä. Uusien Hop-On Hop-Off -laivojen ansiosta vierailukokemuksesta tulee yhä monipuolisempi; voit nousta laivaan yhdellä laiturilla ja astua maihin toisella, ja matkustaa vaikkapa bussilla takaisin veneellesi. Loistava päivä Kuopiossa riippuu vain mielikuvituksesta – ja valinnoista.

Olosuhteet ovat oivalliset myös pidemmille risteilyille Kallaveden vesireiteillä. Kun suuntaat syvemmälle saarien lomaan, maisemat alkavat muistuttaa luonnonpuistoa – mihin olet tavallaan saapunutkin. Tarjolla on lukuisia upeita reittejä lähisaariin ja matkustajasatamiin, ja pääset käymään useissa hienoissa järvenrantakaupungeissa, jos päätät risteillä aina maan eteläosiin saakka.

Vähemmän kommelluksia, enemmän huvia

Matkalle Kuopiosta maapallon toiselle puolelle mahtuu runsaasti veneilijöille sopivia paikallisia nähtävyyksiä. Laaja saaristoalue sisältää poikkeuksellisen runsaasti virkistysmahdollisuuksia. Alue on suuri ja tarjoaa paljon tekemistä, joten turvallisuusasiat tulevat myös väistämättä mieleen. Kuinka satunnaiset veneilijät voivat parhaansa mukaan välttää vahinkoja kaiken hauskanpidon lomassa?

Onnettomuustilanteissa Kuopion Järvipelastajien kaltaiset yhdistykset astuvat kehiin.

– Kun on kyse veneen käsittelystä, asioihin perehtyminen ja periaatteiden muistaminen on kaiken A ja O, sanoo hallituksen puheenjohtaja Jussi Tuovinen.

– Veneilyssä on tärkeää ottaa myös muut huomioon.

Kuopion Järvipelastajat on 50 vuotta vanha yhdistys, jonka vapaaehtoiset tarjoavat apua pulassa oleville veneilijöille moottoririkon, karilleajon, polttoaineen loppumisen tai muun vastaavan syyn takia. Tuovinen huomauttaa, että veneilyn suosio on viime aikoina kasvanut, pääasiassa koronan takia, mikä merkitsee myös enemmän töitä yhdistykselle.

– Viime vuonna meillä oli ennätysmäärä tehtäviä, ja odotamme samaa vuodelta 2021. Kasvavan innostuksen keskellä ihmisillä on taipumusta unohtaa perusasioiden huolellinen valmistelu.

Tuovinen korostaa, että Kallavesi todellakin on ”taivaallinen” ympäristö veneilyyn, ja hän suosittelee sitä lämpimästi. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että mitä vähemmän yllättäviä sattumuksia eteen tulee, sitä enemmän veneilystä voi nauttia.

Ympäröivät vesialueet tuovat huomattavaa lisäarvoa sekä matkailijoiden että paikallisten elämyksiin Kuopiossa. Pelkästään hätkähdyttävän kauniin Kallaveden näkeminen on unohtumaton hetki, mutta mitä tulee asiakaskokemusten nostamiseen uudelle tasolle, vesistö tarjoaa siihen jopa enemmän mahdollisuuksia kuin voisi ensinäkemältä uskoa.

Artikkeli kirjoitettu Kuopio By Nature -lehteen – Tutustu tästä!

Lue Kuopio by Naturen verkkolehdet (Issuu.com)