Syksyn Kausikonsertti-sarjassa tuntuu uuden ylikapellimestarin kädenjälki

Eugene Tzigane.

Kuopion kaupunginorkesterin syksyn 2023 kausikonserttien ohjelmisto ja esiintyjävalinnat heijastavat uuden ylikapellimestarin, Eugene Tziganen visioita. Kausikonsertti-sarja käynnistyy 7.9. Joensuun kaupunginorkesterin kanssa ja päättyy suomalaiseen ohjelmaan 7.12. – molemmat Tziganen johdolla. Kapellimestarin podiumille nousee mm. kansainvälisiä huippunimiä ja solisteina vierailee jousisoittajia, puhaltajia ja pianisti. Sarjan aluksi palataan edesmenneen ylikapellimestari Jaakko Kuusiston ja orkesterin yhteiseen aikaan; kussakin syyskuun kausikonsertissa kuullaan Jaakon puhutteleva teos. Syksyn kaikki kausikonsertit alkavat tuntia aiemmin eli klo 18. Syksyn kausikorttien ja kertalippujen myynti alkaa torstaina 11.5.

”Japanilainen elämänkatsomus wabi-sabi muistuttaa meitä kaiken katoavaisuudesta sekä näkee kauneutta epätäydellisyydessä. Musiikissa tunnetilat ovat se epätäydellisyyden elementti, jonka avulla kosketamme sydämiä”, japanilais-amerikkalainen ylikapellimestari Eugene Tzigane kertoo. ”Syksyn ohjelmistoon olemme halunneet nostaa tutumpien teosten rinnalla harvinaisempia sävelhelmiä menneisyydestä sekä ihastuttavaa nykymusiikkia.”

Sarjan aloittaa Meren kutsu 7.9. mahtipontisen merellisissä tunnelmissa yhdessä Joensuun orkesterin ja Eugene Tziganen kanssa. Kauden ensimmäisessä konsertissa kuopiolaisyleisö pääsee kuulemaan Jaakko Kuusiston viimeiseksi sävellystyöksi jääneen, koskettavan sinfonian. Sibeliuksen Aallottaret ja Ethel Smythin The Wreckers -oopperan 2. näytöksen alkusoitto kuljettavat musiikillisesti erilaisille rannoille, ja illan huipentaa impressionistinen suurteos, häikäisevä orkestraation taidonnäyte, Claude Debussyn La Mer (Meri).

Kuvastimen läpi -konsertissa 14.9. kuullaan Tziganen johdolla maailman kantaesitystään jo 136 vuoden ajan odottanut, ruotsalaisen Elfrida Andréen sinfoninen sävelruno Varför och därför vuodelta 1887. Harvemmin esitetty teos on myös itävaltalaisen Alexander von Zemlinskyn 2. sinfonia, joka on kuin romanttinen retki rehevään böömiläiseen metsään. Yleisön rakastama Elina Vähälä palaa Kuopioon mukanaan Jaakko Kuusiston hänelle säveltämä Viulukonsertto.

Orkesterin oma pasuunan äänenjohtaja Jonathan Roskilly on valokeilassa 28.9. Tähtien tarinoita -konsertissa, jossa saa Suomen ensiesityksensä brittisäveltäjä Dani Howardin konsertto vuodelta 2021 – kantaesitys kirvoitti kriitikot kuvailemaan teosta mm. oman aikansa klassikoksi ja sävelkieleltään mukaansatempaavan runsaaksi. Monia Elfrida Andreén teoksista ei esitetty hänen elinaikanaan; syksyllä kuullaan sinfonia nro 2 vuodelta 1879. Jaakon teosten trilogia päättyy musiikkiin elokuvasta Täällä Pohjantähden alla. Orkesteria johtaa Ruut Kiiski.

Venäläisiin kansansatuihin perustuva Tulilintu-baletti hyvän ja pahan taistelusta sinkosi Igor Stravinskin välittömästi maailmanmaineeseen Pariisissa vuonna 1910 – Kuopion Musiikkikeskuksessa kuullaan maailman esitetyimpiin kuuluvan orkesteriteoksen konserttiversio. Tulilintu-konsertin 12.10. solistina vierailee yksi aikamme johtavista sellisteistä, Alban Gerhardt; hänen sormissaan soi Sergei Prokofjevin viimeisimpiin sävellyksiin kuuluva Sinfonia Concertante. Konsertin johtaa Eugene Tzigane.

Timanttipolku-konserttiin 26.10. saapuu maailmalla laajalti mainetta niittänyt Raschér-saksofonikvartetti tuliaisinaan amerikkalaisminimalisti Philip Glassin konsertto. Konsertin johtaa Glass-tulkinnoistaan Grammyn voittanut Karen Kamensek. Camille Pepinin Vajrayna (suom. Timanttipolku) pohjaa buddhalaiseen maailmankatsomuksen, ja Robert Schumannin 2. sinfonia sisältää viittauksia musiikinhistorian timantteihin, Bachiin ja Beethoveniin.

9.11. Kriikku & Puro -konsertin kauan odotettu solistivieras, klarinetisti ja uuden musiikin taikuri Kari Kriikku on joko kantaesittänyt valtaosan suomalaisista nykymusiikin klarinettiteoksista tai ne on sävelletty hänelle. Jukka Tiensuun teos Puro (myös ”puhdas” italian kielessä) on loistokas ja teknisesti vaativa teos. Solistiteosta ympäröivät kanadalaissäveltäjä Larysa Kuzmenkon Fantasy on a Theme by Beethoven vuodelta 2020, joka on saanut innoituksensa säveltäjämestarin 1. sinfoniasta, sekä Franz Schmidtin 3. sinfonia. Konsertin johtaa kuopiolaisyleisölle aiemmilta vierailuiltaan tuttu Daniel Raiskin.

Berliinin filharmonikkojen pitkäaikainen konserttimestari ja virtuoottinen saksalaisviulisti Kolja Blacher esiintyy 23.11. Viulun kameleontti -konsertissa hänelle luontaisesti monessa eri roolissa: viulusolistina ja samalla liidaten koko konsertin. Illan solistiteos on maailman suosituimpiin kuuluva Max Bruchin 1. viulukonsertto makean melankolisine jännitteineen. Konsertin aloittaa israelilaisen Noam Sheriffin teos Prayers jousiorkesterille. Robert Schumannin 3. sinfonia on kuin ylistys Euroopan maita yhdistävälle Rein-joelle.

Kausikonsertti-sarjan päättävässä Suomen mestareita -konsertissa 7.12. yleisölle tarjoillaan Tziganen luotsaamana kolmen 1900-luvun suomalaisen säveltäjän harvemmin kuultua musiikkia. Pianisti Mirka Viitala tulkitsee Einar Englundin upean pianokonserton vuodelta 1955. Illan aloittaa Leevi Madetojan paatoksellinen 1. sinfonia ja sen päättää Madetojan oppilaanakin olleen Helvi Leiviskän myöhäisromanttinen 1. sinfonia.

”Join the Romantic Rebellion! – Me valloitamme sydämesi!”

Kausikorttien ja kertalippujen myynti Kuopion kaupunginorkesterin syyskauden 2023 kausikonsertteihin alkaa torstaina 11.5. Nopean ostajan Early Bird -edulla kausikortin saa edullisemmalla hinnalla 4.6.2023 saakka. Normaalihintaiset kausikortit ovat myynnissä 5.6.-7.9.2023. Kausikorttien myynti: Kuopion Musiikkikeskus, Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet kautta maan ja Lippupisteen verkkokauppa.

Syksyn 2023 kausikortit: Early Bird –kausikortit 200 € / 160 € eläkeläiset. Normaalihintaiset kausikortit 220 € / 179 € eläkeläiset.

Kertaliput syksyn 2023 kausikonsertteihin: 33 € / 27 € eläkeläiset ja ryhmät väh. 20 hlöä / 11 € lapset alle 16v ja opiskelijat / 4 € konserttipäivän etulippu opiskelijat ja alle 20v. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Kertalippujen myynti: eLiput Lippupisteen verkkokaupasta. Kuopion Musiikkikeskus ma-pe klo 15-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/min + pvm), Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2, ks. aukioloajat kaupunginteatterin www-sivuilta), puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/min + pvm + pmp), Sokos Kuopio ym. Lippupisteen myyntipisteet kautta maan. 

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri