Kuopiossa torjutaan jättipalsameja mobiilipelin avulla

jättipalsami

Kuopiolaiset voivat tienata rahaa merkitsemällä Crowdsorsa-mobiilipelin kartalle löytämiään jättipalsameja. Projektin toisessa vaiheessa pelaajat pääsevät myös kitkemään jättipalsameja palkkiota vastaan.

Kuopion jättipalsamin kartoitus käynnistyy kesäkuun puolivälissä, kun tämä haitallinen vieraskasvilaji aloittelee kukintaansa ja on helposti tunnistettavissa. Tehtävä on avoin kaikille halukkaille ja vaatii ainoastaan Crowdsorsa-mobiilipelin lataamisen omaan älypuhelimeen. Kustakin jättipalsamihavainnosta maksetaan pelaajalle yhden euron palkkio.

Pelialue käsittää Kuopiossa Päivärannan ja Matkuksen välisen alueen. Tarkemman pelialueen rajauksen osallistujat näkevät sovelluksesta. Puijon luonnonsuojelualueen ympäristössä jättipalsamin torjunta hoidetaan kaupungin toimesta, ja alue on rajattu pelialueen ulkopuolelle.

– Pelaajat osallistuvat tehtävään videokuvaamalla havaitsemiaan jättipalsamiesiintymiä. Pelkän lajin ja sijainnin lisäksi saamme selville myös ongelman laajuuden, sillä esiintymän ympäri kävelevän pelaajan gps-koordinaateista piirtyy kartalle alue. Esiintymän pinta-alan perusteella määritämme sen kitkennästä maksettavan palkkion määrän, kertoo Crowdsorsan toimitusjohtaja Toni Paju.

Jättipalsamin kitkentätempaus alkaa omana tehtävänään kaksi viikkoa myöhemmin. Tehtävään lisätään kitkettäviksi ne löydetyt esiintymät, jotka kuka tahansa voi helposti ja turvallisesti käydä poistamassa.

– Jättipalsami on levinnyt koko ajan laajemmalle alueelle Kuopiossa ja se viihtyy erityisesti kosteissa notkoissa ja purojen varsilla. Kuopion kaupunki on järjestänyt vieraslajitalkoita ja torjunut vieraslajeja omana työnään jo vuosien ajan. Crowdsorsan konsepti mahdollistaa kuntalaisten osallistamisen jättipalsamin torjuntaan paljon laajemmassa mittakaavassa kuin mitä aikaisemmin on ollut mahdollista. Toivommekin, että kuopiolaiset innostuvat tästä uudesta kokeilusta, toteaa Kuopion kaupungin ympäristönsuojelusuunnittelija Anniina Le Tortorec.

Luonnon monimuotoisuutta uhkaavia haitallisia vieraslajeja torjutaan tänä kesänä samalla menetelmällä jopa 14 kunnassa ympäri Suomea. Kyseessä on ensimmäinen kerta maailmassa, kun vieraslajiongelmaa ratkaistaan mobiilipelillä joukkoistamisen keinoin.

Mikä on Crowdsorsa?

Crowdsorsa on tamperelainen startup-yritys, jonka Suomessa suosituksi tullut konsepti on otettu käyttöön myös Ruotsissa, Virossa ja Englannissa.

Crowdsorsa-mobiilipeli on kehitetty kustannustehokkaaseen kuva- ja videodatan joukkoistettuun keräämiseen.
Pelillä on kerätty dataa ennätyksellistä vauhtia jo muun muassa kaduista, pyöräteistä, kaivonkansista ja lätäköistä.

Lisätietoja:
Anniina Le Tortorec, ympäristönsuojelusuunnittelija, Kuopion kaupunki
044 718 2143, anniina.letortorec(at)kuopio.fi

Toni Paju, toimitusjohtaja, Crowdsorsa
050 322 6263, toni.paju(at)crowdsorsa.com