Kaiteiden uusiminen Alavanhovintien jalankulku- ja pyöräilyväylälle alkaa

Alavanhovintien jalankulku- ja pyöräilyväylälle uusitaan kaiteet sekä korjataan ja pintakäsitellään tien toisella puolella sijaitsevan kallioleikkauksen päällä oleva suojakaide.

Työt aloitetaan kesäkuussa viikon 24 aikana, työt valmistuvat elokuun loppuun mennessä. Päivittäinen työaika on kello 7.00–16.00.

Rakennustyö aiheuttaa tilapäisiä muutoksia jalankulun ja pyöräilyn sekä ajoneuvoliikenteen liikennejärjestelyihin. Työmaan aikana jalankulku- ja pyöräilyväylä on suljettu, ja käytössä on korvaavat vaihtoehtoiset reitit. Työmaaliikenne tapahtuu jalankulku- ja pyöräilyväylää pitkin.

Työmaa-alueet ja jalankulun ja pyöräilyn poikkeusreitit

Työmaan aikana jalankulun ja pyöräilyn kiertoreitit kulkevat Valkeisenlammen rantaväylää pitkin ja Valkeisenkadun kautta, kiertäen lammen. Rantaväylää käytettäessä tulee huomioida, että se ei täytä esteettömyysvaatimuksia.

Työmaan käytössä olevat alueet aidataan, ja aidattujen alueiden sisäpuolella oleskelu on ehdottomasti kiellettyä.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

Työn toteuttaa Koneurakointi M. Niiranen Oy Kuopion kaupungin toimeksiannosta.

Lisätietoja:
Heikki Ropponen, rakennuttaja, Kuopion kaupunki, 044 718 5193
Jouni Tarvainen, Koneurakointi M. Niiranen Oy, 040 830 3770

Päivitetty 16.6. klo 9.09: vaihdettu karttakuva uuteen, jossa näkyy myös jalankulun ja pyöräilyn kiertoreitit työmaan aikana.