Kuopion kaupungin tonttilahjoitus Iivo Niskaselle sai sinettinsä allekirjoitustilaisuudessa
Kuopion kaupungin tonttilahjoitus maastohiihtotähti Iivo Niskaselle saatettiin virallisesti maaliin Juhannuksen aatonaattona pidetyssä allekirjoitustilaisuudessa Kuopion kaupungintalon kabinetissa.
Kuopion kaupunginvaltuusto hyväksyi jo aiemmin maaliskuussa esityksen, jossa Niskaselle ja hänen perheelleen lahjoitetaan 1 350 neliön kokoinen tontti Saaristokaupungin Lehtoniemestä. Tontti on arvoltaan 69 800 euroa. Kuopion kaupunki ja Niskanen ovat tehneet yhteistyötä jo vuodesta 2014 saakka ja yhteistyö jatkuu edelleen.
Kolminkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari Niskanen allekirjoitti tonttilahjakirjan torstaina. Kaupungin edustajina allekirjoitustilaisuudessa toimivat apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen, hallintojohtaja Vesa Toivanen ja markkinointijohtaja Kirsi Soininen. Niskasen mukaan työt tontilla on tarkoitus aloittaa osittain jo syksyllä, mutta isommat rattaat laitetaan pyörimään ensi keväänä, kun hiihtäjätähden kilpailukausi on ohi.
Kaupunki muisti Puijon Hiihtoseuraa edustavaa Niskasta myös lahjoittamalla hänelle tärkeän apuvälineen tulevalle työmaalle – rautalapion!