Löydä löylyjen lumo – Kuopio lähialueineen tarjoaa monipuolisesti saunaelämyksiä ja yhteisöllisiä hetkiä

Jätkänkämpän savusauna.

Suomalaiset kokevat varhaisimmat saunahetkensä jo pieninä lapsina vanhempiensa kanssa. Saunomisella on pitkät perinteet suomalaisessa kulttuurissa, ja se liittyy tärkeänä osana myös erilaisiin juhlapyhiin. Juhannuksena saunan löylyistä pulahdetaan kavereiden kanssa virkistymään järveen, ja joulusauna on monille yksi tärkeimmistä perinteistä.

Tänä päivänä myös saunomisen terveysvaikutukset tunnistetaan. Säännöllinen saunominen muun muassa parantaa verenkiertoa, laskee verenpainetta ja tehostaa sydämen toimintaa. Sauna myös rentouttaa lihaksia ja lievittää kipua. Sauna rauhoittaa ja rentouttaa, antaa hyvät unet. Saunomisen yhteydessä voi myös helliä ihoa ja hiuksia erilaisilla naamioilla, joiden vaikutusta lämpö tehostaa.

Saunaan kokoonnutaan ystävien, naapurien, opiskelukavereiden ja harrastusporukoiden kesken. Saunaan mennessä riisutaan vaatteet ja tittelit ja ollaan tasavertaisia. Sosiaalinen sauna on jälleen nousussa. Kuopiossakin on useita julkisia saunoja, joihin voi mennä löylyttelemään ja tapaamaan ihmisiä. Julkisessa saunassa tuntemattomatkin ihmiset rupattelevat keskenään ja tutustuvat toisiinsa. Juttuun voi osallistua, tai sitten voi vain kuunnella samalla löylyistä nauttien.

Kuopion monipuolinen saunatarjonta kutsuu nauttimaan tunnelmasta ja löylyjen lumosta. Olitpa sitten säännöllinen yhteissaunoissa kävijä tai alueella vieraileva matkailija, meillä on tarjolla löylyjä jokaiseen makuun.

Perinteinen savusauna antaa pehmeän saunomiskokemuksen. Maailman suurin savusauna on Kuopion Rauhalahden Jätkänkämpällä, jonne mahtuu kerralla jopa noin 60 saunojaa. Saanalla savusaunan löylyistä pääsee pulahtamaan ulkoaltaisiin tai suoraan Kallaveteen. Luodon kahdessa erilaisessa saunassa voi nauttia lempeistä löylyistä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Tahkovuoren huipulla on Pehkubaarin puulämmitteinen hirsisauna Mualiman sauna, jossa voi nauttia löylyjen lisäksi mahtavista maisemista.

Saunassa ei ole kiire vaan siellä aika pysähtyy. Se on vähäeleinen ja muuttumaton paikka äänineen ja tuoksuineen.

Saunomaan

Nauti maailman suurimman savusaunan löylyistä tai kylpylän jälkeisestä saunahetkestä. Kuopion alueelta löytyy saunoja jokaiseen tilaisuuteen sekä tunnelmaan.

Kuopion Saana

Bellanrannassa sijaitsevassa Saanassa voi hemmotella kaikkia aistejaan. Ravintolassa ja terassilla voi ihailla silmiä hivelevää järvinäköalaa samalla kun nauttii keittiön tarjoamia upeita makuja sesongin ja lähialueen laadukkaista raaka-aineista. Span puolelta löytyy sauna, poreallas sekä erilaisia suihkuja ja ulkoa ympäri vuoden lämmitetyttyjä altaita, joista pääsee lämmittelemään savusaunan nostalgisiin löylyihin. Saanassa voi rentoutua, juhlia tai pitää seminaaria.

Kuopion Saana
Siikaranta 12
70620 Kuopio
https://www.kuopionsaana.fi/

Kuopion Saunalautta

Kuopion Saunalautta tarjoaa ainutlaatuiset puitteet rentoutumiseen Kallavedellä. Kesäksi 2023 täysin uudistuvan Saunalautan puusaunan pehmeistä löylyistä pääsee pulahtamaan järveen ja paljussa voi nauttia upeista maisemista. Lautalla on aurinkotuolein varustettu kattoterassi ja uudistuksen myötä aurinkoenergialla toimiva aurinkosuihku, joka tarjoaa mahdollisuuden viilentyä saunomisen lomassa. Tilava Saunalautta soveltuu hyvin ryhmille ja erilaisiin tilaisuuksiin, kuten juhlapäiville ja yritystapahtumille.

Kuopionsaunalautta.fi

Luoto Kuopio

Kuopion matkustajasataman kärkipaikalle rakentuva uniikki palvelukokonaisuus avasi ovensa keväällä 2023. Laadukkaat ja lähellä tuotetut raaka-aineet, puhtaat ja konstailemattomat maut sekä pienet savolaiset vivahteet tervehtivät sinua Luodon ravintolassa. Luodon elämykselliset saunat tarjoavat lempeitä löylyjä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Luodolla on yhteensä kaksi laadukasta saunaa: Haiku & Hehku. Kylpyhetken kruunaa pääsy luonnon oman infinity pooliin – Kallaveteen.

Luoto Kuopio
Makasiininkatu 5
70100 Kuopio
https://www.luotokuopio.fi/

Jätkänkämppä Rauhalahti

Jätkänkämpän suuri savusauna tunnetaan lempeistä löylyistään, ja saunomisen yhteydessä voi myös vilvoitella Kallavedessä. Tiistaisin ja kesätorstaisin Jätkänkämpällä järjestetään kaikille avoimia perinneiltoja, joiden ohjelmassa on savusaunominen, herkullinen kämppäillallinen, hanuri- ja viulumusiikkia sekä tukkilaisnäytöksiä. Sydänkesällä savusauna lämpiää myös perjantaisin. Muutoin tilat ovat varattavissa jopa yli 100 hengen yksityistilaisuuksiin.

Jätkänkämppä Rauhalahti
Katiskaniementie 8
70700 Kuopio
Jätkänkämpän savusauna

Teksti: Saga Iinatti / Oodia Media, Kuopio-Tahko Kesäopas 2023. Kuva: Rauhalahti