Kaartokatu suljettu ajoneuvoliikenteeltä välillä Jynkänkatu – Kumpukatu

Vesihuoltokaivannon kaivaminen Kaartokadulla välillä Jynkänkatu – Kumpukatu alkaa maanantaina 6. marraskuuta. Autoliikenne ohjataan Presidentinkadun kautta Kaartokadulle. Vaihtoehtoinen reitti kulkee Siikaniemenkadun ja Keihäskadun kautta Kaartokadulle. Jalankululle järjestetään kulkureitti työmaan vierestä. Arvioitu kiertotien kestoaika on noin kolme viikkoa. Ajoyhteys pyritään palauttamaan normaalille reitille mahdollisimman nopeasti.

Karttakuvassa punaisella merkittynä ajoneuvoliikenteeltä suljettava katuosuus Kaartokadulla. Kuva: Kuopion kaupunki

Pyydämme huomioimaan työkoneet, työmaaliikenteen ja putkikaivannot liikuttaessa työalueen läheisyydessä vaaratilanteiden välttämiseksi. Erityisesti lapsille tulee painottaa varovaisuuden noudattamista työalueen läheisyydessä. Aidattujen ja varoitusnauhoilla eristettyjen alueiden sisäpuolella oleskelu on ehdottomasti kielletty.

Rakennuttajina toimivat Kuopion kaupunki / kaupunkiympäristön palvelualue ja Kuopion Vesi Oy. Urakoitsijana kohteessa toimii Mestar Kuopio Oy.

Lisätietoja:
Jari Savinainen, rakennuttaja, Kuopion kaupunki, 044 718 5552, jari.savinainen(at)kuopio.fi
Jani Liukkonen, rakennuttajainsinööri, Kuopion Vesi Oy, 044 718 1124, jani.liukkonen(at)kuopionvesi.fi
Harri Kuhmonen, työmaapäällikkö, Mestar Kuopio Oy, 044 718 5585, harri.kuhmonen(at)mestar.fi