Näe minut -valoteos toteutetaan Savilahden kampusten alikulkuun

Savilahden alueen opiskelijoiden kasvokuvia graafisena ja valaistuna alikulkutunnelin seinässä.

Kuopion kaupunki on päättänyt toteuttaa keväällä 2023 järjestetyn Eloa tunneliin -valoteoksen suunnittelukilpailun voittajaehdotuksen Näe minut. Ehdotuksen suunnitteli Savonia-ammattikorkeakoulun muotoilun opiskelija Sirkka-Liisa Salminen. Valoteos toteutetaan lähivuosina Savilahden Neulaniementielle rakennettavaan Kampusten alikulkuun. Teos on osa Savilahden Valon kaavaa.

Näe minut -valoteoksessa katseet käännetään nuoriin, opiskelijoihin ja tulevaisuuteen. Teoksen nimi viittaa opiskelijoiden asemaan, haasteisiin ja erilaisuuden hyväksymiseen. Valoteos yhdistää toisiinsa Neulaniementien molemmin puolin sijaitsevien yritysten ja korkeakoulujen kampusten ympäristöjä valotaiteen keinoin.

Teos nostaa esiin myös Savilahden opiskelijoiden monipuolista osaamista. Ehdotuksen suunnitelleen muotoilun opiskelija Sirkka-Liisa Salmisen lisäksi teosta pääsevät toteuttamaan alueen opiskelijat, joita tullaan osallistamaan alikulkukäytävän betonipinnan maalaamiseen.

Savilahden alueen opiskelijoiden kasvokuvia graafisena ja valaistuna alikulkutunnelin seinässä.

Opiskelija, tule osaksi teosta

Teokseen valitaan kuvattavaksi täysi-ikäisiä, eri taustoista tulevia opiskelijoita Savilahden alueen oppilaitoksista. Mikäli haluat tulla nähdyksi osana teosta, ilmoittaudu Kuopiossa keväällä 2024 järjestettävään kuvaustilaisuuteen ottamalla yhteyttä taiteilijaan sähköpostitse naeminut@outlook.com.

Lähetä itsestäsi selkeä kasvokuva ja lyhyt esittely 29.2.2024 mennessä. Tiedot käsitellään luottamuksellisesti ja niitä käytetään vain kyseisen hankkeen toteuttamiseen. Kuvauksen ajankohta ja toteutuspaikka ilmoitetaan valituille henkilökohtaisesti.

Lisätietoja:

Frei Zimmer Oy / Valon kaavan koordinointi, Heini Orell, 044 971 5158, heini.orell@freizimmer.fi
Kuopion kaupunki / kehitysasiantuntija Eeva Lehtomäki, 044 718 2026, eeva.lehtomaki@kuopio.fi


Savilahden Valon kaava – alueen luova yhtälö on aluekehityshanketta ohjaava kokonaisajatus valosta kaikkialla Savilahdessa. Valon tematiikka välittyy paitsi taiteessa myös alueen nimistössä, muotoilussa, valaistuksessa ja luonnonvalon hyödyntämisessä. Kuopion Savilahti-projekti noudattaa prosenttiperiaatetta eli määrätty osuus kiinteistöjen uudis- ja saneerausrakentamisen kustannuksista kohdistetaan julkisen taiteen toteutuksiin.

Valon kaava