Nilsiä/Tahko Keitaankadun vesihuollon rakentaminen

Kuopion Vesi Oy rakentaa Nilsiän Tahkon taajamassa vesihuoltolinjoja noin 220 metrin matkalta. Hankkeessa rakennetaan vesihuollon runkolinjat, sekä liittymät rakenteilla olevalle hotellille.

Työt alkavat viikolla 12 ja valmistuvat viimeistelytöineen kesäkuun 2024 loppuun mennessä. Töitä tehdään kartassa merkityllä alueella. Pyydämme huomioimaan työkoneet, työmaaliikenteen ja putkikaivannot liikkuessanne työalueen läheisyydessä. Vaaratilanteiden välttämiseksi vaihtoehtoisten reittien käyttö on myös suositeltavaa. Erityisesti lapsille tulee painottaa varovaisuuden noudattamista työalueen läheisyydessä. Aidattujen ja varoitusnauhoilla eristettyjen alueiden sisäpuolella oleskelu on ehdottomasti kielletty.

Vesihuoltolinjojen rakentamisen toteuttaa Koneurakointi M.Niiranen Oy.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.

KUOPION VESI OY