Puijonrinteen risteyssillan saneerauksen urakka alkaa Puijonkadulla, liikennejärjestelyt muuttuvat alueella

Karttakuva Puijonkadulla, moottoritien ylittävän sillan alkavan saneerauksen liikennejärjestelyistä.
Töiden alkamisella on vaikutusta alueen liikennejärjestelyihin. Työnaikaisia liikennejärjestelyitä tehdään sillan kannelle ja sillan alittavalle moottoritielle.

Puijonrinteen risteyssillan saneerauksen urakka alkaa Puijonkadulla välillä Puijonlaaksontie – Valtatie 5 rampit. Töiden alkamisella on vaikutusta alueen liikennejärjestelyihin, myös pyöräilyyn ja kävelyyn.

Urakkaan kuuluu vuonna 1975 valmistuneen risteyssillan saneerauksen lisäksi katualueen, valaistuksen ja liikennevalojen saneeraus.

Töiden alkamisella on vaikutusta alueen liikennejärjestelyihin. Työnaikaisia liikennejärjestelyitä tehdään sillan kannelle ja sillan alittavalle moottoritielle.

Sillan kansi saneerataan kahdessa osassa. Alkuvaiheessa sillan kannen länsipuoli on työn alla, jolloin kannen itäpuoli on yleisen liikenteen käytössä. Sillan kannella on käytössä yhteensä kolme (3) ajokaistaa ja vain jalkakäytävä.

Pyöräilyn pääreitti ohjataan kulkemaan työkohteen länsipuolella olevan Valtatie 5 alittavan alikulkukäytävän kautta johtuen sillan kannella olevasta rajallisesta tilasta.

Joissain työvaiheissa on mahdollista, että myös kaikki kävelyliikenne joudutaan kierrättämään lyhyitä aikoja alikulkukäytävän kautta.

Hankkeen alustavat työt alkavat viikon 16 aikana. Sillan kannen länsipuoli poistetaan käytöstä ja isommat liikennejärjestelymuutokset tehdään viikon 17 aikana. Hankkeen urakka-aika on elokuun 2025 loppuun saakka.

Karttakuva. Alueella liikkujille suosittelemme mahdollisuuksien mukaan käyttämään vaihtoehtoisia reittejä välttääkseen työalueen.
Vaihtoehtoiset suositellut reitit.

Alueella liikkujille suosittelemme mahdollisuuksien mukaan käyttämään vaihtoehtoisia reittejä välttääkseen työalueen.

Moottoritielle liittymiseen ja poistumiseen suosittelemme Kelloniemen ja Savilahden ramppeja. Karjalankatua suositellaan käytettäväksi sisääntuloväylänä Puijonkadun sijaan.

Urakan toteuttajana on Savon Kuljetus Oy Kuopion kaupungin toimeksiannosta.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä ja pyydämme varovaisuuteen työkohteen läheisyydessä.

Lisätietoja:
Kuopion kaupunki, rakennuttaja Matias Enäsuo, 044 718 5724, matias.enasuo(at)kuopio.fi

Savon Kuljetus Oy, työmaapäällikkö Harri Törrönen, 044 7272 649, harri.torronen(at)savonkuljetus.fi