Kansallisen veteraanipäivän juhla Kuopiossa lauantaina 27.4.

Veteraanipäivää juhlistettiin Musiikkikeskuksen Valohallissa myös viime vuonna.

Kansallista veteraanipäivää juhlistetaan Kuopiossa tänä vuonna Musiikkikeskuksen Valohallissa. Kahvitus alkaa klo 12.00. Kahvitus ja Valohallin istumapaikat ovat rajatusti 200 ensimmäiselle vieraalle. Kaikille avoin juhla alkaa klo 13.00. Juhlaa on mahdollista seurata striimattuna. Juhla kestää reilun tunnin verran.

Kuopion veteraanipäivän juhla alkaa perinteisellä ekumeenisella hartaudella, jonka jälkeen seppelpartiot lähtevät liikkeelle. Juhlapuhujana on kirkkoherra Matti Pentikäinen. Kaupungin tervehdyksen toimittaa kaupunginjohtaja Soile Lahti ja lisäksi juhlassa kuullaan puolustusvoimain ja varusmiehen tervehdys. Juhlassa esiintyvät Kuopion sotaveteraanien perinnekuoro / Puijon laulu johtajana Miia Liukko sekä Haapaniemen koulun 5.- ja 6. luokkalaisista koostuva kuoro. Kuoron harjoituttaminen: Sonja Reinikainen ja Miiro Murtoperä. Ossi Jauhiainen on mukana säestämässä.

Kuopiossa Veteraanipäivän juhlaa vietetään valtakunnallisen teeman mukaisesti ”Veteraanien perintö turvataan – yhdessä onnistumme”. Teema muistuttaa perinnön säilymisen sekä sen jatkuvan tunnettuuden turvaamisen tärkeydestä. Vuoden 2024 Kansallisen veteraanipäivän pääjuhla järjestetään Vaasassa.

Kuopion juhlan striimauslinkki: https://vimeo.com/event/4193670.
Tallenne on katsottavissa juhlan jälkeen kaksi viikkoa.

Kuopion kaupunki toteuttaa juhlan yhdessä veteraanijärjestöjen kanssa.

Lisätietoja: www.kuopio.fi/veteraanipaiva