Kuopion Neulamäen alikulkusillan peruskorjaus alkaa

Kuopion Savilahdentien ylittävä Neulamäen alikulkusilta peruskorjataan kuluvan kevään ja kesän aikana. Työt sisältävät betonivaurioiden korjauksia, kuivatusrakenteiden uusimista sekä laakereiden vaihdon. Pääosa korjaustöistä tehdään sillan kannen päällä, mutta joitakin korjaustöitä joudutaan tekemään myös ajoradan yläpuolisiin rakenteisiin. Työt aiheuttavat jonkin verran melua ympäristöön.

Valmistelevat työt on aloitettu ja sillan ympärille tulevien työtelineiden rakentaminen aloitetaan viikolla 17. Merkittävimmät työvaiheet ajoittuvat heinä-elokuulle ja korjaus valmistuu elokuun puoliväliin mennessä.

”Neulamäen alikulkusillan peruskorjaus on osa Kuopion kaupungin kanssa yhteishankkeena toteutettavaa Kuopion alueen siltaurakka -kokonaisuutta. Yhteishankkeessa korjataan yhteensä kolme alikulkusiltaa, yksi Niiralankadulla, Neulamäessä sekä Sorsasalossa”, Väyläviraston projektipäällikkö Aki Hämäläinen kertoo.

Savilahdentielle työmaan kohdalle tulee tilapäinen nopeusrajoitus 30 km/h ja liikennettä joudutaan työvaiheiden mukaan rajoittamaan. Työmaan kohdalla on kuitenkin kaksi kaistaa käytössä koko työmaan ajan. Työmaan huoltoliikenne ei kulje Savilahdentien kautta.

Neulamäen alikulkusillan rakentamisen toteuttaa GRK Suomi Oy.

Karttakuva. Ramboll CM Oy.
Karttakuva: Ramboll CM Oy

Lisätietoja:
projektipäällikkö Aki Hämälainen, Väylävirasto, 029 534 3150, etunimi.sukunimi@vayla.fi
rakennuttajakonsultti Juha Säynäjäkangas, Ramboll CM Oy, 044 554 8469, etunimi.sukunimi@ramboll.com
työmaapäällikkö Eemeli Torni, GRK Suomi Oy, 040 737 4199, etunimi.sukunimi@grk.fi