Uusi hanke tukemaan maahanmuuttajaperheitä ja kouluja – Kuopioon yli 300 000 euron EU-rahoitus

Maahanmuuttajaperheiden kotoutuminen ja lasten koulumenestys ovat avainasemassa koko yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta. Nyt Kuopiossa käynnistyy Setlementti Puijolan Yhdessä kasvaen -hanke, joka tuo uudenlaisen tuen maahanmuuttajataustaisille perheille ja kuopiolaisille kouluille. Kaksi ja puoli vuotta kestävän hankkeen rahoitus on 337 000 euroa, josta valtaosa tulee Euroopan unionin AMIF-rahastosta. AMIF on EU:n turvapaikka-, maahanmuutto-, ja kotouttamisrahasto. Hanke toteutetaan yhteistyössä Kuopion kaupungin kasvun ja oppimisen palvelualueen kanssa.
– Perheiden ja koulujen yhteistyö on avainasemassa lasten hyvinvoinnin ja oppimisen kannalta. Moni maahanmuuttajavanhempi ei tunne suomalaisen koulutusjärjestelmän toimintatapoja, mikä voi hankaloittaa lasten koulunkäyntiä. Haluamme muuttaa tämän, sanoo Setlementti Puijolan kehittämisasiantuntija Kirsi Soininen.
Kuopiossa vieraskielisten oppilaiden määrä on kasvanut viime vuosina nopeasti. Samalla koulut ja hyvinvointialueen perhepalvelut ovat huomanneet tarpeen paremmalle yhteistyölle maahanmuuttajaperheiden kanssa. Yhdessä kasvaen -hanke vastaa tähän haasteeseen luomalla uuden toimintamallin, joka tukee perheitä ja kouluja sekä lisää osallisuutta.
– Kuopion kaupungin perusopetuksessa on havaittu tarve maahanmuuttajaperheiden kotoutumista edistävälle toiminnalle. Perhekerhossa juuri Suomeen muuttaneet perheet saavat tietoa kouluun ja vanhemmuuteen liittyvistä asioista, sekä tutustuvat kaupunkimme tarjoamiin erilaisiin palveluihin, sanoo Kuopion perusopetuksen kieli- ja kulttuuriryhmien opetuksen koordinaattori Alexandra Vikeväinen.
Perhekerhot ja yhteisöohjaajat sillanrakentajina
Hankkeessa kuopiolaisiin kouluihin sijoitetaan yhteisöohjaaja, joka toimii sillanrakentajana perheiden, koulun ja hyvinvointipalveluiden välillä. Hän auttaa vanhempia esimerkiksi Wilman käytössä, oppilaan siirtymisessä toiselle asteelle ja tarvittaessa ohjaa perheitä oikeiden tukipalveluiden pariin.
Hankkeessa järjestetään myös perhekerhoja, joissa maahanmuuttajaperheet saavat tukea vanhemmuuteen, tietoa koulutusjärjestelmästä sekä mahdollisuuden vertaistukeen ja asiantuntijoiden ohjaukseen. Samalla lapset pääsevät vahvistamaan sosiaalisia suhteitaan.
– Palveluntarjoajien yhteinen kokemus on, että ulkomaalaistaustaisten lasten ja perheiden tarpeisiin ei tällä hetkellä pystytä riittävästi vastaamaan. Hankkeen tavoitteena onkin vahvistaa ulkomaalaistaustaisten äitien ja isien vanhemmuutta ja perheiden hyvinvointia ja madaltaa kynnystä myös julkisiin perheiden tueksi tarjottaviin palveluihin, Soininen sanoo.
Koulukiusaamisen ja rasismin ehkäisyä
Hanke ei keskity vain kotoutumiseen, vaan sen tavoitteena on myös torjua kouluissa esiintyvää syrjintää ja rasismia. Moni maahanmuuttajataustainen lapsi kokee koulussa ulkopuolisuutta, mikä vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa ja oppimismotivaatioonsa.
– On tärkeää, että kaikki lapset tuntevat kuuluvansa kouluyhteisöön. Yhteisöohjaajan läsnäolo ja perheiden tiiviimpi osallistuminen voivat vähentää yksinäisyyttä ja lisätä yhteenkuuluvuutta kouluympäristössä. ”Ketään ei jätetä” on myös YK:n Agenda 2030 keskeinen tavoite, Soininen sanoo.
Tavoitteena pysyvä toimintamalli
Hankkeen tulokset pyritään juurruttamaan Kuopion perusopetukseen ja hyvinvointialueen toimintaan, jotta perheiden ja koulujen välinen yhteistyö sekä maahanmuuttajien parempi kotoutuminen jatkuvat myös hankkeen päätyttyä.
Tulosten juurruttamisesta vastaa osaltaan hankkeen käynnistämä ohjausryhmä, jossa on kattava edustus toimijoita Kuopion kaupungin Kasvun ja oppimisen palvelualueelta, hyvinvointialueen perhepalveluista, Kuopion vanhemmat ry:stä sekä edustaja myös hankkeen kohderyhmästä.